keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Pasta puttanesca




Se tavallinen tarina taas täysistä työpäivistä, tiukoista työtilanteista ja blablablaa. Huomattavan paljon helpompaa on silti nyt mennä aamulla töihin, kun on nukkunut tarpeeksi, on ihanan valoisaa ja saa kävellä osan matkasta. Kestää paljon paremmin sen hyytävän kylmän vastatuulenkin, kun aurinko nousee ja miettii, kehtaako jo kaivaa aurinkolasit kassista.

Käyn joka aamu ostamassa lounasruoaksi K-marketista ison kana-caesar -salaatin, jossa on mehevät lihat, hyvää parmesaania, kunnon krutongit ja aito kastike. Ihmeen hyvää valmissalaatiksi. Ja tällaisella viikolla en tietenkään jaksa yhtenäkään päivänä tehdä illalla ruokaa. Kerran syötiin pakasteesta viikonlopulta jäänyttä curry-palsternakkakeittoa (ohje täällä). Se olikin erittäin maukasta. Tänään piti umpiväsyneenä ajaa kotiin kaupan kautta ja nauttia tohtori Ötkerin pizzaa, regressioruokien ykköstä. 


Siksi tekeekin ihan hyvä välillä herkutella kotiruoalla edes silmillään, vaikka kuvilla Spaghetti Puttanescasta eli kotimaisittain Ilotytön pastasta. Olen joskus napsinut kuvat ennen pastan tarjoilua ja unohtanut sitten julkaista ne. Kaikki tuntevat tämän peruspastan, jonka nimi on luultavasti tullut siitä, että sen ehtii raapaista kasaan nopeasti kaapista aina löytyvistä aineksista. Ohjeen löytää vaikka täältä.

4 kommenttia:

  1. Just nyt sattuu olemaan sen verran nälkä, että tekisi mieli iskeä haarukka tuohon pastaan! Olisipa vaikka joku valmsipizza pakastimessa. Nyyh, ei ole kun pari kananmunaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, onnistuin keittämään aamulla kanamunatkin väärin. Olen tällä viikolla syönyt pitkästä aikaa kaurapuuroa ja päätin keittää seuraksi uudenlaisen löysän munan: kylmään veteen muna, kiehahtamisen jälkeen pois levyltä 4 min, sitten kylmään veteen. No eihän siinä ollut hyytynyt edes valkuainen kuin osaksi. Sen sijaan viisiminuuttia keittämistä tekee siitä juuri sopivan.

      Poista
  2. Oih, miten suloista oliskaan syödä tuo pasta nyt just pois tuosta kuleksimasta :) <3 Ihanan näköinen annos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerran tälläkin viikolla tein pastaa eli jaksoin tehdä ruokaa:@

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...