Joka vanhoja muistelee

Kai on niin, että silloin on asiat hyvin, kun ei ennätä edes blogia päivittämään. On nimittäin aika paljon sellaisiakin aikoja, jolloin ei tapahdu juuri mitään ja blogi on ainoa väylä jonkinlaiseen elämään ja yhteys muihin ihmisiin. Hyi, kun kuulostaa pahalta, mutta olen niin paljon yksin kotona. Juuri sitä kaipasin ruuhkavuosina ja mietin, tuleekohan koskaan  selaista aikaa, jolloin tuntuisi, että saan olla TARPEEKSI kotona. No on tullut ja on tuntunut hyvältä.

Viivyimme Oulunreissulla yhteensä viisi päivää, jopa pitempään kuin tavallisesti. Oli vaan niin kivaa. Minä en ole niitä kunnon tyttöjä, jotka siivoavat tomerasti käydessään tai tekevät jotain muuta hyödyllistä. Sen sijaan skannasimme äidin kanssa lisää noin sata vuotta vanhoja valokuvia tietokoneelle. Kirjoittelin niihin tunnistetiedot kuvien takaa tai äidin kertomusten mukaan. Julkaisimme niitä sitten sukulaisille naamakirjassa, jossa kaikki muutkin ovat julkistaneet vanhoja kuvia arkistoistaan.

Makasiineja Oulun torilla

Se on ollut niin valtavan antoisaa, että täytyy ihan suositella muillekin. Suljettu ryhmä vaan kasaan ja mukaan kaikki kynnelle kykenevät. Meillä on siellä kolmesta sukupolvesta 33 jäsentä, pohjana isäni ja äitini sisarusparvi, eli ei läheskään kaikki. 

Tässä on esimerkiksi äitini isoisä 1800-luulta, kirjapainomiehiä.

Lapsuudenmaisemissa

Olipa mukava tulla Oulun auringonpaisteeseen. Eilen illalla perille päästyä valkoinen auto oli raparoiskeitten peitossa, kun sää alkoi lauhtua päivällä matkan edetessä. Onneksi tänään oli miinus viisi astetta ja mitä ihanin sää kaikenlaiseen ulkoiluun. Aikaa ei ollut lähteä meren äärelle, joten tyydyimme Vilman kanssa kävelemään lapsuuteni lempipaikoilla Oulujoen rannalla. Uimarannalla Vilmaa kiinnostivat lintujen ruokintapaikat ja kaikenlaiset uudet hajut. Minä otin kuvia täsmälleen samoista paikoista kuin joka kevät ja syksy. Yrittäkää kestää.

Vaari puolestaan kokosi paikalla olevat vävypoikansa ja vei heidät mökille lumitöihin. Katolle ei tarvinnut kenenkään tällä kertaa kivuta lumia pudottelemaan, mutta teitä saivat kaivaa hankeen käveltäväksi. Minä vein äidin teatteriin katsomaan Pirkko Saision vierailunäytelmää Kielletyt laulut. Pirkko Saisio, Jonna Järnefelt ja Janne Marja-aho loistivat laulajina, ja viimeksi mainittu myös tanssijana, mutta ihan yhtä tärkeä osa oli hienoilla muusikoilla ja kuulijaa ilahduttavalla sovituksella.

Itse laulut olivat minulle ennestään tuntemattomia, vaikka mainoksissa puhuttiin Vladimir Vysotskistakin. Kuulin kerran Vysotskin lauluja konsertissa ja olin aivan myyty, ja siksi tietenkään en voinut kuin nieleskellä pettymystä, kun en tuunistanut yhtään laulua. Olisikohan ollut jäykkyyttä tai alkukankeutta niin esiintyjien kuin yleisönkin puolelta, toisilleen ehkä ennestään tuntemattomia tai jotain muuta, mutta ihan sellaiseen lentoon ei esitys paria poikkeusta lukuunottamatta lähtenyt kuin mitä Helsingin arvosteluista nyt jälkeenpäin luin.

Ahkerassa käytössä olevat uimakopit: tällä kertaa näin kaksi uimaria.

Kesäkopit

Uusia hajuja

Penkan yli olikin töppöjaloilla punnertamista!

Miten täältä pääsee pois? Yritystä yrityksen perään ja onnistuu!

Katsotaanko vähän meikkejä

AVON LUXE purple smokes

Vuosia sitten kun mentiin Ouluun, siskon pikkutytöt tulivat aina jossakin vaiheessa sanomaan vienosti, että katsotaanko Virpi taas vähän meikkejä. Ja niin me katsottiin. Nyt pikkutytöt ovat jo isoja, tämän kevään penkkariajelijoita ja vanhojen tanssijoita, ja heillä on omat meikit. Joudun katselemaan meikkejä nyt ihan itsekseni, mutta katsottaisko me niitä yhdessä?

Hankin nimittäin ihanan luomivärin Avonilta, minulle ennestään tuntemattomasta paikasta. Muistan kyllä, että Avonin tuotteita oli joskus aikoinaan myynnissä viime vuosisadalla. Ja nyt ne ovat postimyynnissä, mutta en vaan ole pahemmin törmännyt niihin. Kaupungilla oli tässä kerran esittelypöytä, ja varsinkin luomivärit näyttivät ja tuntuivat houkuttelevilta, joten otin siitä esitteen ja kirjauduin sivustolle. Hinnat eivät ainakaan päätä huimanneet. No, ehkä sivusto on ärsyttävän amerikkalainen, mutta sen yli voi päästä.

Tilasin tällaisen Luxe-malliston paletin, jossa näytti olevan kaikki ne värit, joita tarvitsen. Ja pakkaus täytti kaikki toivomukseni! Paitsi että se on ylellisen näköinen, värit tosiaan ovat minulle sopivia, eivätkä liian helmiäisiä tämänikäisille luomille. Ennen kaikkea värit ovat pysyviä. Testasin tuota alinta harmaata ilman mitään pohjustusaineita, ja se kesti aamusta iltaan.  Aika hyvin tarjoushintaan 14,95.

Ostin myös värivoiteen samasta luxe-sarjasta myös tarjoushintaan 14,95. Olen erittäin tyytyväinen siihenkin, silkkinen ja ohut jälki, hyvä kilpailija vakio-Clarinsille. En kylläkään muistanut ottaa siitä kuvaa.

Kuvassa oikealla on kaksi isoa sivellintä. Tällaiselle kosmetiikan hevijuuserille hyvät siveltimet ovat tärkeitä, huonot vain tökkivät ja ärsyttävät, siis jopa ihoa. Hopeanväriseen Diorin häivytyssiveltimeen lankesin kerran esittelymeikissä huimaan 38 euron hintaan. Hyvä se kyllä on, mutta järkyttävän kallis. Jokin aika sitten myyjä suositteli Sokoksella minulle tuota puuvartista Ecotoolsin sivellintä ja sanoi, että hän käyttää itse vain sitä. Hintaa oli noin 6,80 tai sinnepäin. On muuten aivan mahdottoman pehmeä ja hyvä sivellin, niin iso kuin onkin. Käytän sitä tosi paljon ja voin suositella lämpimästi. Myyjiin kannattaa luottaa, olen huomannut.

Shiseidot ja Estée Lauderit

Hyvä ripsiväri on tärkeä. Kuten olen maininnut, lempparini on Lancomen Hypnôse, mutta eihän aina voi samaa ostaa. Mistä muuten tietäisin, jos joku olisi vieläkin parempi? Siis lankesin tarjouksesta Lauderin Magnascopiciin. Ihan hyvää sekin on, mutta ei paras (kuvassa pystyssä). 

Vuoden laatikossa pyörinyt Sensain 38° erotteleva ja pidentävä sai lentää roskiin. Siinä oli pidentävää nöyhtää, josta en pitänyt. Olin huomannut kuitenkin, että suorat ripset pysyivät taivutuksen jälkeen hyvin muodossaan iltaan asti sillä. Niin sanotaan vedenkestävistä ripsiväreistä, joita en ole koskaan käyttänyt. Läksin siis hankkimaan uutta Sensaita, sitä Volumising-mallia, jossa ei ole hippusia ja joka erottelee paremmin. Sattui kohdalle myyjä, joka vakuutti, että Lauderin Double Wear on myös lämpimällä vedellä pestävä ja hänen mielestään paras kaikista. Hän neuvoi myös kokeilemaan ensin ilman ripsentaivuttajaa, harja kuulemma taivuttaa hyvin.

No sitä minä en kyllä uskonut. Ei paraskaan harja voi taivuttaa suoria ripsiä kaareviksi, eikä tietysti taivuttanut tämäkään. Minua ei enää huijata: lapsena katselin toiveikkaana mainoksia, joissa luvattiin, että aaltomaisella kammalla saa laineita tukkaan. Hitto että kampasin kuin viimeistä päivää mumman peilin edessä! Eikä piikkisuora elovenatukka siitä mihinkään taipunut. Siis shiseidot kehiin ja ripsiväriä päälle. Kyllä tämä ihan hyvä tuote on, mutta ei paras vielä sekään. Uutta on se, että Lauderin lämpimällä vedellä pestävä ripsiväri lähtee kylmällä silmämeikinpoistoaineella ja haalealla vedellä ihan helposti pois. Muutenkin Lauderit tekevät aina ripsiin kestävää jälkeä, sellaista jenkkimeininkiä.

Guerlain Rose aux joues

Nyt kevään korvalla aloin kaivata heleää väriä poskille -siis sen jälkeen kun siitä on ensin meikkivoiteella kevyesti peitetty kaikki luonnollinen rusotus, hehe. Käytössäni ollut Inglotin puna alkoi tuntua tunkkaiselta; näin ainakin  yritin perustella itselleni uuden punan hankintaa. Luottomyyjäni suositteli tätä Guerlainin punaa ja levitti sitä poskilleni kokeeksi. Siitä tuli kevyt ja heleä väri, juuri kuten halusin. Kotioloissa olen ollut tyytyväinen, kun väriä ei tule liikaa kerralla, vaan saa levitellä parikin kertaa. Kovin runsaspigmenttinen poskipuna on hankala käytössä, ja tätä ei tarvitse levittää käden kautta.

Tässäkin pitää kehaista siveltimiä. Duroyn poskipunasivellin on erinomaisen pehmeä ja loistohankinta, joskin hintaa oli yli kolmekymppiä joitakin vuosia sitten. Taas kerran Ecotools yltää ihan samaan: ostin juuri puuterisiveltimeksi vastaavankokoisen hintaan 12 euroa. Iso, ihanan pehmeä ja hyvää karvaa. Ei vaan ehtinyt näihin kuviin mukaan.

Huulipunaosastoa olen myös päivittänut tasaisesti. Laskin että käytössäni on kotona kaksikymmentäneljä punaa ja töissäkin viisi. Ne vaan on niin ihania. Eikä huulipunan tarvitse olla kallis, mieluisimmat tämän kevättalven hankinnat ovat Lumenelta, nuo kaksi takana oikealla. Laatu on kerrassaan pehmeä, pigmenttiä sopivasti ja värit suloiset. Kolmannenkin ostin samalla kerralla, sellaisen vähän oranssiin vivahtavan, mutta se katkesi juuresta melkein uutena ja lähetin sen Lumenelle takaisin. Oli muuten yllättäen hyvä väri sekin, mutta laatu vahamainen ja pehmeä, joten en ihmettele katkeamista. Oli kuitenkin ensimmäinen kerta kun niin kävi,

Vasemmalla olevan YSL:n ihanan punan ostin jo kesällä, mutta värinä se on sopinut vasta nyt talvi-iholle. Laatu on korkea, kuten voi kuvitella pakkauksestakin. Ja melkein ulkonäön takia se oli saatava: tuollainen on ilo silmälle, kun sen vetää laukusta! Clarinsin Jolie Rouge on rasvainen ja kevyen värin antava puna, jota käytin koko syksyn. Laatu vastaa joka euroa, jonka siitä pulittaa. Kertakaikkiaan ihana puna. 

Avonin Smitten red ei sitten ollutkaan niin käyttökelpoinen. Runsaasti pigmenttiä eikä erityisen kiiltävä, sellaista en oikeastaan halua. Laatikosta löytyy jo kaksi kirkkaanpunaista, joille on kuitenkin aika vähän käyttöä. Minusta kirkkaanpunaisessa punassa pitää olla läpikuultava väri ja kiiltoa, mattapuna näyttää liian meikatulta. Siihen pitäisi olla viimeisen päälle pukeutunutkin.

Siinä ne päivittäisessä käytössä olevat aarteet on. Pakki asuu kylpyhuoneen laatikostossa ja sieltä se on helppo nostaa mukaan. Paras meikkauspaikka on pöydän ääressä ikkunan luona. Siveltimet voi kantaa mukaan omassa purkissaan. Vapaalla en meikkiä levittele, mutta jonnekin lähtiessä on suuri ilo kaivaa pakkelit esille ja värittää itselleen siisti iho ja näkyvät silmät ja huulet.

Houkutus ja lankeemus: kun luin vakiokosmetiikkalähteeltäni Sensaistilta tästä Liv-boxista, olin ihan myyty, oli pakko saada oma. Ajatella nyt, pienellä hinnalla saa yllätyslaatikon joka kuukausi. Jo pelkkä kynsilakka tässä laatikossa maksaa enemmän kuin koko boxi eli 13,90. Olayn näytteet ovat käytössä ja iso vartalovoidepurkki on oikeasti hyvä. 

Kyllä kosmetiikka on ihanaa. Sitä aikuisten naisten leikkiä. Joku leikkii langoilla, joku meikeillä.

Värikästä, aurinkoista ja iloista, edes hetken

Minä näin tänään auringon! Ehkä se kesti vain about tunnin ajan ja sinistä taivasta näkyi vain suikaleina ohuen pilvipeitteen rakosista, mutta silti se oli  ihmeellinen näky. En edes muista edellistä kertaa. Mehän sonnustauduttiin Vilman kanssa samantien aurinkolaseihin ja paineltiin ulos lenkille. Pieni viima kävi jostakin suunnasta, mutta tarkenin hyvin äidin kutomissa kynsikkäissä ja ilman lakkia. Oli oikein keväinen olo. Muualla on kuulemma jo räystäät tippuneet, mutta ei vielä meillä. Linnut laulavat, samoin sielu.

Ovat lopultakin kaupoissa ymmärtäneet, minkälaisia tulppaanikimppuja kevääksi pitää saada!

On tulppaaneissakin yksi vika, tuoksu. Muutaman päivän päästä ne alkavat tuoksua eli suorastaan haista. Ainakaan minun nenääni se tuoksu ei ole mieleinen.

Vilma mallina ja kulttuuria mammalle

Minun piti harjoitella kamerakurssin kotitehtävänä sunnuntai-iltana muotokuvan ottamista ja ennen kaikkea ihmisen valaisua pikkusalamoilla. Harjoittelin sitä jo viime viikonloppuna, kun sain kauniin miniäni malliksi. Valomies sai silloin puolessa tunnissa tarpeekseen valkoisen suihkuverhon pitelemisestä (valontasaajana toisen salaman edessä), joten harjoittelu loppui lyhyeen.

Huomasin silloin, että kuvat kannattaisi joka välissä siirtää tietokoneelle ja tarkastella lopputulosta ruudulta eikä kameran näytöltä. Sitten voisi tehdä tarvittavat muutokset, kun vielä ehtisi. Jälkeenpäin sitä valoa ei saa lisättyä oikeaan paikkaan oikealla tavalla.

Eilen oli ajatuksena jatkaa siitä, mihin viimeksi jäätiin, mutta poikani sairastui kuumeeseen eivätkä he sitten päässeet paikalle. Meilläkin on ollut viikonloppuvieraat kahtena viikonloppuna peräkkäin, joten panoksia tähän harjoitteluun on ollut vähänlaisesti. 

Niinpä sitten nakitettiin kotiväki hommiin. Nyt ei mieskään vastustellut, kun huomasi, ettei muita vaihtoehtoja ole. Minä virittelin salamat jalustoille ja pienet softboxit niihin hajottamaan valoa isommalle aluelle. Vilman otin mukaan siksi, että miehen kasvot kuvastaisivat mukavampia tunteita kuin vain minua katsellessa. Se kannatti, sillä heillä oli varsin hellät tunnelmat. Ja kuten kuvista näkyy, Vilma oli paljon kuvauksellisempi kuin meidän mies, joten rajasin hänet näistä kuvista kokonaan pois. Nyt vasta tuli mieleen, että mustaa koiraa pitelevällä henkilöllä kannattaa kuvissa olla paita, joka on erivärinen kuin musta koira, mutta kuitenkin erottuu vielä seinästäkin. Hohhoijaa. 

Otin nämä kuvat huonommalla linssillä, sillä joka tuli kameran mukana. Se on Nikonin 18-135 mm enkä yleensä käytä sitä. Ihan jo kuvanlaatu täyskokoisena tarkasteltuna on heikompi ja rakeisempi kuin valovoimaisemmalla 50-millisellä. Sillä on kuitenkin helppo zoomailla ja rajata. Tein sitten toisen sarjan vähän eri tavoin valaistuna sillä paremmalla linssillä. Siinä vaiheessa koira oli jo nukkumassa eikä kuvista tullut sitten kuitenkaan sellaisia kuin olin ajatellut. Muun muassa jokaisessa kuvassa silmälaseihin tuli ikäviä heijastuksia valoista. Olisi tarvittu kuitenkin vielä sitä valomiestä pitelemään laajempaa valkoista kangasta.

Sanonpa että on aika kamalaa harjoitella jotakin, missä on vielä alkeistasolla ja aika huono. Ja uusia tarvikkeita tarvitaan, nyt ymmärrän kantapään kautta, mihin sitä valkoista sateenvarjoakin tarvitaan. 

Meillä oli kiva viikonloppu vanhojen ystävien kanssa. Kävimme heidän poikansa bändin levynjulkaisukeikalla: sali oli täysi ja tarjolla oli aikamoinen spektaakkeli, moninverroin antoisampi kuin mitä osasin odottaa. Keikan jälkeen kävimme vielä drinkeillä yhdessä baarissa, missä meidän poikamme oli sinä iltana tiskijukkana. Tuli vietettyä siis vähän erilainen lauantai, todella poikkeava tavallisiin verrattuna, jolloin minä katson  olohuoneessa Midsomerin murhia ja mies työhuoneessa omia poliisisarjojaan.

Alkuvuosi on ollut ihmeen musiikkikulttuuripitoinen näin minuksi: olen käynyt niin teatterissa kuin oopperassakin. Verdin Naamiohuvit oli tammikuussa, Myrskyluodon Maija viime viikonloppuna ja nyt Indigon levyjulkkarit. Kesälle on jo lippu Patti Smithin konserttiin Tamperelle. Huh, alanko herätä kohmeesta!

Kulttuurin merkeissä jatkuu ensi viikonloppukin. Lähdemme Ouluun ja ostin jo liput äidille ja itselleni Pirkko Saision Kielletyt laulut -esitykseen teatterissa. Vuosia sitten esitettiin täällä teatterin lämpiössä Vladimir Vysotskin lauluja ja se jätti silloin lähtemättömän jäljen nuoreen sieluun. On lupa odottaa samaa nytkin.

Ruusu Sinulle

Kuusi vuotta bloggailua takana. Enpä arvannutkaan ensimmäistä kirjoitusta 16.2.2007  Omenapuun alle rustatessa, että aloitin uuden harrastuksen. Eikä tee vieläkään mieli lopettaa, on tästä niin tärkeää tullut. Kun ystävät ja sukulaiset asuvat vähän kauempana, on sähköisestä viestinnästä tullut tärkeää minulle. Ja kuvista tietenkin, siksi jäin koukkuun Instagramiinkin heti. 

Ja teistä on tullut tärkeitä, ja vielä erityisesti teistä, jotka jätätte kommentteja. Mikään ei ilahduta bloggaajaa niin kuin kommentit! 

Iloinen tervehdys siis juuri sinulle, satunnainen ja vakituinen kävijä!

Noitarumpu

Sain monta viikkoa sitten uuden ompelukoneen. Entinenhän oli häälahja eli hirveän vanha ja painaa niin paljon, etten viitsi itse paljon nostella. Kanteen on vielä kirjoittamaan opetteleva kolmevuotias piirrellyt tussilla. Olen valittanut koneesta kauan, vaikka se toimii vielä sinänsä moitteettomasti. Huollettukin on vain kerran.

Joskus tammikuussa huomasimme kauppareissulla pinon jotain Singerin perusmalleja tarjouksessa satasella ja siitähän mies nosti kärryyn yhden paketin. Ja meillä oli uusi kone! Se odotteli ensin laatikossaan olohuoneessa viikosta toiseen, kunnes imurinkäyttäjä hermostui ja siirsi sen kodinhoitohuoneen lattialle. Liina poikineen odotti kääntämistä, mutta kuten olen sanonut, en ole mikään Karpaattien nero käsityöasioissa ja inhoan  koneella ompelua ja erityisesti farkunlahkeitten lyhennystä.

Löysin alkuviikosta tarjouspalan Marimekon Noitarumpu -kangasta ja päätin tehdä siitä kaksi uutta päällistä sohvatyynyihin. Tuota kangasta ei enää ole valikoimissa, luulisin, oli pieni jäännöspala laatikossa. Kangasta ei voi oikein keväisen heleäksi mainita, mutta se sopii meidän väreihin kuin nakutettu, eikö vaan?

Ei tuo ompelu nyt niin kamalaa ollut, oikeastaan mukavaa. Kone surrasi kuin unelma käyttöönoton jälkeen, ja oli ihan kiva tutustua uuteen masiinaan. Suoran ja siksakin lisäksi siinä on jousto-ompeleita, mitä kaipasin vähän edelliseen perusmalliin. Lisäksi uudessa on neulan langoitin, mutta sen käyttö on monimutkaisempaa kuin tökätä itse lanka neulansilmän läpi. Hurauttelen nyt sitten samantien kaikki ompelua odottaneet kankaat. Niitä riittää.

Heleyden huusholliin saa tuoda kimppu loistavia tulppaaneja. Kuvissa ne ovat vielä vähän nuupahtaneita, koska vesi oli päässyt kokonaan loppumaan. 

Ja hyvää ystävänpäivää kaikille teille blogiystäville!

Hankien keskellä

Lauha helmikuu on ollut tähän asti ihana ulkoilun kannalta. Vaatetta ei tarvita ylettömiä kerroksia ja ulkona tarkenee hyvin pitemmänkin aikaa. Takkini alle ei tosin mahtuisikaan mitään muuta yhden puuvillapaidan lisäksi. Viime talvena kun ostin punaisen takkini, olin kymmenen senttiä kapeampi. Toppahousut jäivät myös pieniksi, joten olen iloinen, kun tuulihousuilla tarkenee. Pikkukamera sentään mahtuu taskuun mukaan.

Tänään oli jotenkin erityisen leutoa, miinus kaksi astetta, lumi pehmeää ja ilmakin tuntui pehmeältä. Kiipesimme Vilman kanssa tien yli mäkeä pitkin  metsään. Sadan metrin päässä kotoa oli jo täysi hiljaisuus. Puut ja lumi eristivät ääntä niin hyvin, ettei kuulunut sen enempää autoja kuin kaupungin huminaakaan. Hiukan myöhemmin huomasin lintujen laulavan, tai oikeastaan piipittävän. 

Kun näkee tällaisia jälkiä, tulee ikävä omia suksia. Ne ovat varastossa,  olleet käyttämättömänä jo muutaman vuoden. Muistaakseni meillä ei ole hiihdetty sen jälkeen kun Vilma tuli taloon, ja samalla jäivät yhteiset pyöräretketkin kesällä. Täällä on ollut kiva polkea eri järvien ympäri, saa reippaan retken eväsrepun ja kameran kanssa, tai siis ennen sai. 

Onneksi löydettiin nämä koirapolut, sillä harmitti aikaisemmin, kun talvella ei  päässyt metsään muuten kuin suksilla. Kaikille tavallisille reiteille oli vedetty ladut. Vilman kanssa tuli nuuskittua ihan eri polkuja kuin aikaisemmin ja tuosta lähimetsästämme löytyi monta uutta reittiä.

En enää uskalla päästää Vilmaa irti metsässä, kuten aina ennen. Viime keväänä se näki ensimmäisen kerran ison jäniksen niin läheltä, että päästi valtavan kimeän ajohaukun ja lähti vauhdilla perään. Onneksi sattui olemaan hihnassa silloinkin, mutta oli kyllä piteleminen. Olisi ihan väkisin mennyt perään, ja suoraan heikoille jäille, minne jänökin.

Reippaan ulkoilun jälkeen päätin pyöräyttää töistä tulevalle miehelle puolukkamuffinssit päiväkahville, ihan vaan talvipäivän kunniaksi. Joko mainitsin, että olen kolme viikkoa talvilomalla? Oikeasti siellä välissä on yksi viikko lomaa ja ympärillä kaksi normaalia luppoviikkoani. Ei paha. Jos olisi rahaa ja seuraa, voisin lähteä johonkin. Nyt ei ole kumpaakaan. 

My so called life

Olen tässä viettänyt joutopäivää pitkästä aikaa. Pyjamassa puoleenpäivään ja ulkoilun jälkeen legginsseissä, tukka kampaamatta ja naama pesemättä. Viime viikon paineet eivät ole vieläkään hellittäneet otettaan, ja huomaan vallan hyvin, miten helposti lähden vieläkin hautomaan kielteisiä tuntemuksia ja säälimään itseäni. Samalla yritän tietysti ajatella, mitä kivaa voisin tarjota itsellleni virkistykseksi.

Aloitin lauantaina tapaamalla lempitätiäni ja hänen miestään. Kutsuimme siskon kanssa heidät teatteriin katsomaan riipaisevan ihanaa Myrskyluodon Maijaa, joka vetää täällä täysiä katsomoita edelleen. Vaikka menin jo toista kertaa katsomaan sitä, oli elämys vaan entistä syvempi. Tällä kertaa alkoi vesinoro valua poskilla jo alkutahdeilla eikä siitä loppua tullut ennen kuin näytelmäkin loppui.  Kyllä kannatti! Se oli juhlaa kaikille aisteille. Parasta oli taas elävä musiikki, se vaikuttaa tunteisiin eniten. Musikaalin jälkeen käytiin vielä ulkona syömässä, ennen kuin tulimme meille istumaan iltaa. Kerrankin emäntä pääsi vähällä.

Sunnuntaina olisi pitänyt harjoitella muotokuvausta kamerakurssin maanantain tuntia varten. Virittelin salamavaloja iltapäivällä lounaan jälkeen, kun olin saanut nakitettua mallin paikalle. Valomies, joka roikotti valkoista suihkuverhoa toisen salaman edessä, esitti kuitenkin varsin kyllästynyttä ja meni jo muutaman kuvan jälkeen sohvalle päiväunille. Tällä kertaa olin itsekin niin väsynyt, etten jaksanut jatkaa, vaikka mallille kyllä olisi sopinut.

Tänään sitten huomasin kuvia katsoessa, että kannattaisi siirtää aina välillä kuvat kortilta tietokoneelle ja tarkastella siitä, miten valaistusta voisi muuttaa.  Nyt oli myöhäistä miettiä, mitä olisi pitänyt tehdä. Kaikkeen tähän menee todella paljon aikaa, varsinkin tällaiselta amatööriltä, joka vasta opettelee koko hommaa. Ihmisten kuvaaminen kiinnostaisi minua todella paljon, mutta sitä pitäisi ensin harjoitella. Ja sitä harjoittelua on vaikea järjestää, kun mies ei suostu malliksi eikä koirastakaan paljon iloa ole. Kolmas salamakin olisi tarpeen, ja valovoimainen 18-70 mm linssi ja toinen softbox. 

Eilisen illan pyhitinkin sitten television katsomiselle. Tallennukseen oli kertynyt paljon mielenkiintoista, Midsomerin murhia ja mm. viisi jaksoa uutta Girls-sarjaa. Ei muuten yhtään hullumpi sarja, tuli jotenkin mieleen se vanha Niin sanottu elämäni, My So Called Life.

Tämän päivän ilot tuli kahdesta koiralenkistä. Ulkona on niin ihanaa kuin talvella vain voi olla. No, aurinko voisi vielä paistaa. Huomiselle keksitään taas sitten uudet ilot.

Mieluummin vaikka laskiaispullia

On paljon asioita, joita en halua lainkaan ajatella. Vaikka sitä, että työyksikössäni ei oteta koko vuonna sijaisia määrärahojen puutteessa. Tehdään vaan kaikki työt, mutta puolet väestä on talvilomalla ja myöhemmin kesälomalla. Tai sitä, että yhteistä linjaa ei löydy siitä, mitä voidaan jättää tekemättä, vaan käytetään omaa harkintaa, mikä tarkoittaa   sitä, että yritetään vaan tehdä kaikki. 

Varsin työlään viikon jälkeen jään lomalle pariksi viikoksi. Tiiviiden työpäivien lomassa piti tehdä kaksi pientä verkkokurssia ja kolmas isompi jäi kotiin tehtäväksi. Tosin perehdyn asiaan paljon mieluummin kotisohvalla kaikessa rauhassa kuin pienissä pätkissä töissä kaiken muun keskellä.

Työnnän nyt kaiken tuon ahdistavan mielestäni ja ajattelen mieluummin  jotain mukavaa, vaikka laskiaispullia. Sunnuntainahan on laskiainen, mutta meillä syötiin pullat jo viime pyhänä. Koko viikon on tehnyt mieli jotain hyvää. Mitä raskaampi työpäivä, sitä enemmän tekee mieli palkita itseään hyvällä syötävällä. En vaan ehtinyt hankkia mitään. Mies kävi alkuviikosta kaupassa ja toi tarkasti vain listaan kirjoitetut tavarat. Ei mitään herkkuja! Papusopasta ei paljoa revitä. 

Viikonlopuksi on tulossa vieraita. Menemme teatteriin ja syömään ulos, joten pääsen helpolla. Tästä tulee hyvä viikonloppu, toivottavasti teilläkin!