Hankien keskellä

Lauha helmikuu on ollut tähän asti ihana ulkoilun kannalta. Vaatetta ei tarvita ylettömiä kerroksia ja ulkona tarkenee hyvin pitemmänkin aikaa. Takkini alle ei tosin mahtuisikaan mitään muuta yhden puuvillapaidan lisäksi. Viime talvena kun ostin punaisen takkini, olin kymmenen senttiä kapeampi. Toppahousut jäivät myös pieniksi, joten olen iloinen, kun tuulihousuilla tarkenee. Pikkukamera sentään mahtuu taskuun mukaan.

Tänään oli jotenkin erityisen leutoa, miinus kaksi astetta, lumi pehmeää ja ilmakin tuntui pehmeältä. Kiipesimme Vilman kanssa tien yli mäkeä pitkin  metsään. Sadan metrin päässä kotoa oli jo täysi hiljaisuus. Puut ja lumi eristivät ääntä niin hyvin, ettei kuulunut sen enempää autoja kuin kaupungin huminaakaan. Hiukan myöhemmin huomasin lintujen laulavan, tai oikeastaan piipittävän. 

Kun näkee tällaisia jälkiä, tulee ikävä omia suksia. Ne ovat varastossa,  olleet käyttämättömänä jo muutaman vuoden. Muistaakseni meillä ei ole hiihdetty sen jälkeen kun Vilma tuli taloon, ja samalla jäivät yhteiset pyöräretketkin kesällä. Täällä on ollut kiva polkea eri järvien ympäri, saa reippaan retken eväsrepun ja kameran kanssa, tai siis ennen sai. 

Onneksi löydettiin nämä koirapolut, sillä harmitti aikaisemmin, kun talvella ei  päässyt metsään muuten kuin suksilla. Kaikille tavallisille reiteille oli vedetty ladut. Vilman kanssa tuli nuuskittua ihan eri polkuja kuin aikaisemmin ja tuosta lähimetsästämme löytyi monta uutta reittiä.

En enää uskalla päästää Vilmaa irti metsässä, kuten aina ennen. Viime keväänä se näki ensimmäisen kerran ison jäniksen niin läheltä, että päästi valtavan kimeän ajohaukun ja lähti vauhdilla perään. Onneksi sattui olemaan hihnassa silloinkin, mutta oli kyllä piteleminen. Olisi ihan väkisin mennyt perään, ja suoraan heikoille jäille, minne jänökin.

Reippaan ulkoilun jälkeen päätin pyöräyttää töistä tulevalle miehelle puolukkamuffinssit päiväkahville, ihan vaan talvipäivän kunniaksi. Joko mainitsin, että olen kolme viikkoa talvilomalla? Oikeasti siellä välissä on yksi viikko lomaa ja ympärillä kaksi normaalia luppoviikkoani. Ei paha. Jos olisi rahaa ja seuraa, voisin lähteä johonkin. Nyt ei ole kumpaakaan.