tiistai 25. joulukuuta 2012

Joulun juhlintaa


Tämän joulun vieton aloitimme jo tutuksi tulleeseen tapaan lähtemällä aattona heti viimeisenkin herättyä läheiseen kylpylään. Yhdentoista jälkeen olimme jo kaikki viisi 30-asteisessa altaassa polskimassa ja kuuntelemassa veden solinaa. Aikaisempina vuosina on siihen aikaan ollut paikalla vain muutama muu ihminen, venäläisiä turistejä enimmäkseen, mutta nyt oli parisenkymmentä ihmistä. Eihän se oikeasti paljon ole, mutta kun on tottunut olemaan melkein omalla porukalla... Joka tapauksessa nautin siitä kuin lapsi. Kuten muistatte, en viitsi saunoa urtikarian takia. Antihistamiinista huolimatta saan aina vähintäänkin kutinaa, joten kylpylä korvaa entisen joulusaunan kotona.

Siinä lähti kaikki joulustressi ja saatoimme aloittaa kotona joulunvieton rennosti. Aluksi keitettiin riisipuuro, jouluherkku jokaisen mieleen.


Vasta illan lähestyessä aloin valmistella hissukseen kattausta ja ruokia pöytään vietäväksi. Aikaisempina jouluina olen kattanut buffettipöydän keittiöön, mutta nyt kannoimme ensin kylmät kalat ja muut alkupalat pöytään ja myöhemmin vaihdoimme ne lämpimiin laatikoihin, kinkkuun ja kalkkunaan.


Jos minä saisin päättää yksin, valmistaisin eri päiville jouluna eri ruokia. Varsinkin laatikoita vaihtelisin ja tarjoaisin vain yhtä laatikkoa yhtenä päivänä. Nyt tein punajuurilaatikon jo lauantaina ja jätin perunalaatikon kokonaan pois. Eniten pitäisin paahdetuista uunijuureksista, mutta sitä taas tulee tehtyä pitkin talvea muutenkin. Jos nuoriso saisi päättää, syötäisiin vain kylmiä alkupaloja ja kinkkua. 



Lahjojen jaon jälkeen kaksi väsynyttä koiraa saattoi nukahtaa hetkeksi.


Jouluyö oli niin kaunis kuin vain olla voi. Koko aaton satoi hiljakseen kevyttä lunta. Valot paloivat. Aivan viimeisenä katsoimme vielä miehen kanssa Adelen konserttiuusinnasta sykähdyttävimmät laulut lopusta.


6 kommenttia:

  1. Juhlat ovat jo puolivälissä. Tänään syötiin porukalla meillä.
    Mukavaa joulujatkoa sinne.

    VastaaPoista
  2. Pitkä joulu ja parilla lomapäivällä pitkä loma. Onneksi ei tarvitse mennä huomenna töihin!
    Uudenvuodenaattona menen töihin, koska aamulla on aikainen herätys kuopuksen aamulennon vuoksi. Sama se on sitten mennä töihin, kun pitää viideltä herätä aamulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulun paras juttu on kyllä se,että saa tavata lapsiaan. Lokoisaa loppulomaa!

      Poista
  3. Juhlallisen tunnelmallista teillä! Hauska tuo kylpyläperinne, sen jälkeinen rentous onkin oiva joulumielen tuoja. Voin kuvitella pettymyksen, kun siellä oli muitakin, omaan rauhaan tottuneelle se tuntuu kuin muut olisivat tunkeilijoita.

    Tänään jo tapaninpäivässä, mutta ajelulle ei enää lähdetä. Saunomista ja ulkoilua tänään :) Ja kinkkua, imellettyä pottulootaa, suklaamoussekakkua, juustoja -muut on syöty pois :) Olihan urakkaa!

    Hyviä pyhien jatkoja sinne!

    Eikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapanihan olisi kyläilyaikaa, mutta en halunnut ajatellakaan tänään mitään muuta kuin oleilua rauhassa kotona. Sitä samaa on näköjään ollut teilläkin. Nuoriso tosin on ehkä eri mieltä ja omilla teillään;)

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...