sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Toivolassa


Kävin vähän ennen ensilumia tutustumassa kivaan uuteen  paikkaan Jyväskylässä. Seppä Herman Toivolan mukaan Toivolan pihaksi ristitty kohde on remontoitu ja avattu yleisölle. Meillähän ei ole keskustassa juuri ollenkaan vanhaa rakennuskantaa, varsinkaan näitä 1800-luvun puutaloja, ja siksi tämä on erityisen tervetullut. 


Viimeistelytyöt olivat vielä lokakuussa vähän kesken, mutta ensi kesänä piha on varmasti jo kivasti kasvamassa vihreäksi. Talot on kuitenkin jo avattu. Keltainen talo on suurin ja siellä on pieniä puoteja ja käsityöläisten pajoja. Tuo alemman kuvan kattokruunu on sieltä.


Alempien kuvien lankakauppa Titityy on yhdessä pienemmässä talossa, josta ei kuvaa kuitenkaan tullut otettua. Lankoja kyllä ostin. 




Pihan vaaleanpunainen hirsitalo on aina kiehtonut minua. Se on ennen  sijainnut Keski-Suomen museon pihalla ja on ollut suljettu. Viimeinkin se on saanut hyvän paikan tästä pihasta ja sinne pääsee tutustumaan. Itse asiassa olin ainoa kävijä sillä hetkellä ja opas seisoi portailla odottamassa kävijöitä: sain siis yksityisesittelyn!

Jos kiinnostaa, tässä on linkki, jossa kerrotaan noista taloista vähän enemmän  Kuparisepän talo ja puusepän talo.

Tässä on kuvia kuparisepän talosta.




Opas, joka herätti talon henkiin tarinoillaan.




Aivan rakastettava pieni talo. Olin niin onnellinen päästyäni käymään siellä!


Puusepän talon keittiössä oli pari hauskaa vehjettä. Vasemmanpuoleinen on rännäri, eli sillä on paahdettu kahvinpavut. Oikealla on sitten kahvimylly.



Puusepän työkalut näyttävät mielenkiintoisilta. Ei kyllä ole aavistustakaan, mitä niillä tehdään.

Marraskuun lopulla Toivolassa avataan joulupiha. Sinne on kyllä päästävä tutustumaan, jospa se joulutunnelma alkaa sitten vähitellen heräillä. Nyt se tuntuu olevan vielä tosi kaukana, vaikka ensimmäinen Blossa-pullo on  jo hankittu. Marraskuun alussa voisi jo maistaa siitä.




18 kommenttia:

  1. Tuollaiset ovat ihania paikkoja. Historiaa on mielenkiintoista kuunnella, erityisesti ihmisten arkeen ja elämään liittyvää historiaa. Porissa on muuten samanlainen vanha kortteli, jossa yhtenä sijaitsee perinnetalo Toivo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota ihmisten arkeen liittyvää historiaa ei koulussa opetettu ja kehotettiin hyppäämään yli kirjassa olevat kappaleet. Onneksi aikuisena on herännyt kiinnostus.

      Poista
  2. Vanhoissa museotaloissa on mukava käydä ihastelemassa ja herättelemässä muistoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, ja onneksi niitä on olemassa. Jopa täällä meillä;)

      Poista
  3. Vanhan pihapiirin uudelleen käyttö luo keitaan keskelle kaupunkia. Vastaavanlainen paikka on Kuopiossa Pikku-Pietarin Torikuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikku-Pietari on varmasti ollut mallina tuolle Toivolallekin. Kerran kävin siellä, mutta sattui oikein sateinen päivä.

      Poista
  4. Ollaan näymmä molemmat inspiroiduttu kotimuseoista viikonlopulla.

    Huomaan myös että olet muokannut blogisi ulkomuotoa. Kivalta näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla oli samantyyppisiä kuvia:) Olen muuten ollut pitkään lukijasi, vaikken ole tainnut koskaan kommentoida.

      (Siinä muuten tuleekin pieni dilemma: tunnen itseni vapaamatkustajaksi, kun käyn yhä useammassa blogissa vain nauttimassa kuvat ja tekstit. Mutta sama meininkihän täälläkin usein on...)

      Poista
    2. Näkyyhän ne käynnit bloginpitäjälle tilastoista.
      Sieltä sinunkin tiedän käyneen ;).
      Ja mielestäni blogimaailmaan kuuluu vapaa nautiskeluoikeus ilman kommentointi velvoitetta.

      Poista
    3. Näkyykö? Ei mulla näy yksittäiset kävijät ainakaan näissä Bloggerin omissa tilastoissa.

      Poista
  5. Kävin tutustumassa Toivolaan reilu viikko sitten; mukava ja tunnelmallinen paikka. Joensuussa on vastaavanlainen paikka, Taitokortteli. Ilahduttavaa, että jotkut pelastavat näitä vanhoja puutaloja. Mukavaa alkutalvea Terttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku innostunut, varakas ja työtä pelkäämätön tyyppi tarvitaan tuollaisen paikan perustamiseen. Sen jälkeen tarvitaan meitä kävijöitä pitämään paikka hengissä:)

      Poista
  6. Tuollahan on käytävä, ja tuo lankaliike, kaunista.
    Banoffee tehty, syöty ja lihottu. Oikeisin muuten siinä toffeen keittämisessä ja heitin koko komeuden suoraan kattilaan. Ei tullut niin paksua kuin sinulla, maku oli kuitenkin ihan ok. On siis pakko kokeilla uudestaan :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, miksei se toffeudu samalla tavalla kattilassa sellaisenaankin! Onhan se maito Key Lime Piessakin sellaisenaan, mutta hyydytetään kyllä munankeltuaisilla. Joku vinkkasi, että sitä kondens. maitoa saa valmiiksi keitettynäkin.

      Poista
  7. Tuollaisessa vanhassa hirsitalossa käydessään kokee jotain pyhän kaltaista elämystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osut kyllä oikeaan! Ehkä siksi oli niin onnellinen olo siellä käydessä.

      Poista
  8. Voi, just tuollaisista paikoista minäkin tykkään. Ja taustoihin perehtynyt ja niistä innostunut opas on ihan aarre. Kiitos hyvästä esittelystä! Tuollahan pitää jonkun kerran pysähtyä ja käydä eikä hurruutella ohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä opas on aarren ja kierros on kuin lahjan saisi! Kuljin kerran Turun linnan läpi nuoren ja innokkaan kesäoppaan kanssa ja paikka avautui aivan uudella tavalla.

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...