Kävimme viikonloppuna tapaamassa ystäviä Ylivieskassa. Siellä oli satanut vettä jo pitempään ja satoi viikonloppunakin, mutta molempina päivinä ennätimme käydä reippaalla kävelyllä sopivasti kuivan sään aikana.
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun näin kunnon kosken Kalajoessa. Aikaisemmin tässä on ollut enimmäkseen kuivaa kivikkoa, kuten niin monessa muussakin joessa voimalaitosten alajuoksulla. Nyt vettä riitti vuolaana virtana.
Vanha idyllinen mylly.
Rantakukka oli nuoruuteni ihastuksia Pohjanlahden rannoilla. Sitä ei näy täällä Keski-Suomessa, täkäläisten järvien reunamilla.
Hienoja kuvia sekä villistä, että hiljaisesta vedestä. Itse olen lähinnä villin veden ystävä, vaikka myönnän, että peilityynikin on kaunista. Jos olen ymmärtänyt oikein kosket ovat käymässä harvinaisiksi kaikenlaisten pato- ja turbiiniviritysten takia. Varmaan hyödyllistä, mutta samalla surullista.
VastaaPoistaKosket ovat nykyään harvinaiseksi käynyttä herkkua. Veden valtava voima ja pauhu on ihanaa ja samalla pelottavaa! Valtameren aaltoja ei voita mikään.
PoistaJoka paikasta löytyy viehättäviä kulmia, kun vähän katselee. Vesistöt ovat kyllä tässä maassa parasta, ja niitten lähistöllehän asutus on aina hakeutunut. Minä olen kotoa oppinut suhtautumaan turistina kotikaupunkiinkin, kerran kiersimme sadekesänä lasten kanssa kaikki museot ympäristökunnistakin:)
VastaaPoista