Talvi-iltojeni ilo on ollut -meidän miehen lisäksi tietysti- Novitan Kukkaniitty-lanka. Siitä olen illasta iltaan virkannut näitä idioottivarmoja isoäidinneliöitä. Niitä kun voi virkata samalla, kun katsoo televisiota. Ei monimutkaisia ohjeita, vaan yksinkertaista käsillätekemistä ja ihanat värit.
Kaikenkaikkiaan olin tullut virkanneeksi neliöitä jo puoleentoista peittoon. Yksi laatikollinen syystalvisia tummia Puro-neliöitä on myös odottamassa kokoamista, joten homma on niin sanotusti kyllä lähtenyt lapasesta.
Ajattelin raikastaa kokonaisuuden virkkaamalla neliöt yhteen valkoisella langalla, ja se näkyy toimivan hyvin. Se toimii jopa niin hyvin, että en annakaan tätä peittoa kenellekään lahjaksi, vaan pidän itsellä. Passaa nimittäin erittäin hyvin valkoiselle sängynpeitolle valkoisten verhojen seuraksi makuuhuoneeseen.
Iloista väriä, sitä ei meillä ole liikaa.
Onpas pirteä! Valkoisen rinnalle varmasti oikea ilopilleri.
VastaaPoistaJos minulla olisi hattu, nostaisin sitä nyt. Olet tosi ahkera, kun virkkaat. Minulla tuhraantuu aikaa kaikkeen mahdolliseen. Käsityöt ovat jääneet kokonaan.
VastaaPoistaVärikkään kaunista jälkeä.
Kauniita! Meillä Anoppi teki erilaisia neliötä ja käytti mustaa lankaa yhdistämiseen, toimii mökillä hyvin. Valkoinen parempi, jos teemme tänne kaupunkikotiin uuden peiton.
VastaaPoistaIhana peite, oikea väriterapiapommi. Tosi hyvin sopii tuo valkoisella yhdisteleminen, jotenkin selkeyttävä.
VastaaPoistaIhana peitto, tuo sopisi meidänkin valkoisen sängynpeiton päälle.
VastaaPoistaOhjetiedustelua:
Paljonko menisi lankaa yhteen peittoon ja onko lanka Nalle-kukkaketoa (ei kukkaniittyä). Ja vielä, minkä numeron koukulla virkkaat neliöt?
Voi, kauniita!
VastaaPoistaMinulle opetettiin jo lapsena, että en osaa käsitöitä, ja olen uskonut sen tähän asti. nyt alkaa tehdä mieli opetella tekemään juuri noita isoäidinruutuja. Oppisinkohan?
Jokainen ruutu on yksilö, tuohon vois hukkua, onnesta. Ihana.
VastaaPoistaItse kun en tee käsitöitä, olen kunnioituksesta mykkä. Näyttää kauhian työläältä!
eikka
Ianna, välillä kaipaa tällaista ilonkirjavaakin:)
VastaaPoistaArleena, virkkaaminen tekee televisionkatsomisesta samalla hyötyaikaa, ainakin itselleen voi selittää näin.
Maiju, neliöitten yhdistämiseen käytettävä väri vaikuttaa yllättävän paljon lopputulokseen. Toisaalta neliöt voi tietysti ommella käsin yhteen, silloin se on huomaamatonta.
Manteli, näihin väreihin valkoinen sopii minusta parhaiten, se nimenomaan raikastaa kokonaisuuden.
Aikku, Novitan Puro-lankaa menee 100g eli kaksi kerää seitsemään neliöön yhdellä rivillä. Rivejä on 9, joten lankaa menee 900g. Olen käyttänyt nro 6 koukkua, se on tarpeeksi iso, nelosella tuli liian tiivistä.
Pirkko, minä en tosiaankaan ole mikään käsityöihminen, joten kuka tahansa voi näitä oppia. Helppous on ihan avainsana tässä.
Eikka, ilostahan näitä tekee. Lanka hoitaa kuvioinninkin puolestasi.
VastaaPoistaIhana!!!
VastaaPoistaSooloilija, tää vois olla sunkin värejä:)
VastaaPoista