maanantai 28. maaliskuuta 2011

Loistava maanantai


Talitintti sanoi päivällä aivan kirkkaalla äänellä täydellisen ti-ti-tyyn. Kevät etenee siis täyttä häkää, mutta vain omassa päässä, ulkona siitä ei muuten ole hajuakaan. Lumimyräkkää pukkaa, vaikka asteita ei ole kuin juuri ja juuri nollan alapuolella. Huhtikuussa se kuitenkin alkaa varmasti ja se on ihan kohta se.

Tai ei kevät ole vielä päässäkään, vaan mielessä. Päässä tuntuu nimittäin olevan muutakin kuin kevättä. Epäilen, ettei poskiontelontulehdus ole  kokonaan parantunut, mutta annan sille vielä pari päivää aikaa ilmaista aikeensa.



Nämä kokeilut on tehty kaikkien kolmen loittorenkaan kanssa ja  värimaailma on juuri minun mieleeni. Intialaisen rehevää ja voimallista väriä! Tuskin koskaan lähden Intiaan, joten joudun ihastelemaan sitä vain elokuvissa. Omassa hyllyssä on ainakin Matka Intiaan, Darjeeling Limited ja iki-ihana Monsoon Wedding.



Ei tullut pesukone vieläkään kuntoon. Korjaaja kokeili uudet varaosat ja kävi läpi kaikki  muutkin mahdolliset, mutta kone ei toiminut. Siinä sitten taivastelimme yhdessä. Nyt tilataan vielä yksi varaosa Ruotsista ja odotetaan, kunnes herran talviloma on ohi ja ehtii asentamaan. Onneksi hän lupasi tuoda huomenaamuna lainakoneen, että pääsen pyykkivuoren kimppuun.

Yritin siinä piipittää, että jos kuitenkin soittaisin vakuutusyhtiöön, että saataisiin korjauksen  sijaan uusi kone, mutta kuulemma korjaus vielä kannattaa, jää puoleen uuden  hinnasta.

Tityy vaan!




11 kommenttia:

  1. Onpa sinulla ollut harmeja. Kyllä parissa viikosssa pyykkivuori kasvaa jo aikuisperheessäkin kummasti.

    Onnittelut nuorelle neito koiruudelle jälkikäteen. Meillä on 30 pvä meidän pojan, Sini Kreettan Black Aronin (alias Roope)6-vuotis synttärit.Mitähän kivaa keksisi.
    terv. Olivia

    VastaaPoista
  2. Olivia, Roope onkin jo aikuinen poika. Annoin Vilmalle lahjaksi luita, mutta niistä meni maha vähän sekaisin. Ehkä lelu on parempi lahja.

    VastaaPoista
  3. Sanomattakin on selvää, että loittorenkaat ovat tämän kevään paras ostos vai mitä? Aika kuluu niin rattoisasti ja stressit poistuu loitontamalla. Saisit nyt loitonnettua sen poskiontelotulehduksenkin!

    VastaaPoista
  4. Hyvin toimivat loittorenkaat, iloiset värit saavat hyvälle mielelle. Toivottavasti tautikin siitä hellittää ja pyykkivuori laskettaa. Meillä on tiskikonevanhus ollut rikki jo kuukauden, mutta varaosa ei aivan hirveästi maksa, joten korjataan vielä. Arvaa, kukaa toimittaa tiskikoneen virkaa sillä välillä:(

    VastaaPoista
  5. Meilläkin korjattiin takuuna kylmäkeskusta, eipä siitä mitään tullut, kesti muutaman päivän ja kaikki jäähdytinaineet olivat tiessään. Uusi tuli sitten tilalle.

    On se kiusallista, kun koneet eivät enää kestä kuin muutamia vuosia, kuitenkin kalliita ovat.

    VastaaPoista
  6. Herkullisia värejä :) Käyn täällä ammentamassa inspistä, kiitos :)

    VastaaPoista
  7. Rva Pioni, kiittelen vieläkin sitä, että sait innostumaan loittorenkaista! Niitten kanssa riittää opettelemista ja leikkimistä pitkäksi aikaa.

    Manteli, muistin juuri, että laitoin kameraankin päälle hiukan eloisammat värit. Siitä nämä varmaan tuli.
    Tiskikoneena toimiminen ei ole kovin kaksista, kun se pitää tehdä vielä iltaisin. Toivottavasti saat koneen kohta.

    Arleena, on harmi, kun mihinkään merkkiin ei voi vuorenvarmasti luottaa, maanantaikappaleita on kaikissa.

    Kati, talven jälkeen värit oikein tulvivat, ja kukkien muodossa niitä saa tuotua kotiinkin.

    VastaaPoista
  8. Sinulla kävi sentään ihan oikea pesukoneen korjaaja! Minulle kävi niin, että viikon odoteltuani pyykkivuoren vieressä toivotin helpottuneena ovikelloa soittaneen miehen tervetulleeksi ja sanoin:" Ihanaa, että tulitte vihdoin, olen odottanut teitä kun kuuta nousevaa!". Miesrassu näytti pelästyneeltä; ei ollut pesukoneen korjaaja vaan liikkui ihan muilla asioilla.

    VastaaPoista
  9. Pirkko, mahtoi nauru maistua molemmille, tai toivottavasti ainakin! Edellinen Upo-koneemme oli sellainen maanantaikappale, että sama korjaaja kävi meillä vähän väliä.

    VastaaPoista
  10. No tosiaan on intialaisen kirkkaita värejä. Minullakin lautasissa hehkuu nyt kirkkaat turkoosit ja oranssit, kevättä sekin enteilee. Perjantaina on jo huhtikuu! Lähden H:kiin koulutukseen ja naturalisti-näyttelyyn.
    Meri

    VastaaPoista
  11. Meri, siis naturalisti-näyttely...alastomia ihmisiä? Hauskaa matkaa Helsinkiin!

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...