keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Reipasta tahtia


Tänä aamuna lensi sateenvarjo monta kertaa nurinpäin, kun kävelin parikymmentä minuuttia töihin paikasta, johon mies minut heitti jatkaessaan omalle työpaikalleen. lähikaupunkiin. Farkut kastuivat ja siinä sivussa takkikin, kun pinnistelin eteenpäin.

Tuollainen sadetta vihmova kova tuuli oli oikeastaan ihan virkistävä! Ainakin nyt, kun ei ollut pakko kulkea pitkää matkaa eikä pyörällä. Nuorempana olin täysin oman lihasvoimani varassa työmatkoilla ja silloin kirosin sateita ankarasti. Puolessa tunnissa ehti kastua, vaikka olisi minkälainen sadeviitta ollut. Nyt oli reipas olo koko päivän.



Oli eilenkin, oli pakko olla. Vauhtia piisasi minuksi ihan liiankin kanssa. Tein hiukan enemmän töitä kuin olisin jaksanut, mutta kun se kaikki oli mielenkiintoista ja mukavaa, niin menihän se.

 Illalla tuttuun tapaan menimme vielä koirakouluun. Vilma kulki suuren osan ajasta nuuskimalla nenä maassa ihan muissa maailmoissa, mutta tärkeimmät temput onnistuivat yllättävän hyvin.  Kyllä me opitaan vielä hyviksi koiriksi ja emänniksi.


Kuvat eivät ole tietenkään tältä päivältä, vaan viime lauantailta, kun aurinko vielä paistoi.

7 kommenttia:

  1. Upeita ruskakuvia, olisi kiva mennä kahlaamaan alimpaan kuvaan mukaan. Tuo keinulla oleva lehti sai miettimään, että miksi ainakin ennen keinut korjattiin pois talven tieltä? Miksei talvella voisi keinua? Turvallisuusriski liukkauden vuoksi?
    Täällä luvattu myös myrskyä, jos niin en edes yritä sateenvarjon kanssa - nurinmeno taattua.
    Heljä

    VastaaPoista
  2. Ihania värejä kuvissa. Siellä on niin nätti ruska! Täällä ei valitettavasti ole tuon näköistä.

    Vilman kanssa olisi kiva päästä peuhaamaan, vaikka lehtikasaan.

    VastaaPoista
  3. Ihnania kuvia ja samat fiilikset tuli, lehtien sekaan vaan hyppimaan..

    VastaaPoista
  4. :) mä jätin sateenvarjon myrkysäässä suoraan kotiin. Puin päälle vaan sadetakin ja ajattelin, että satakoon.

    VastaaPoista
  5. Eka kuvasta ajattelin, että täysosuma! Pisti mietteliääksi, siinä on jotain. Syksyn tunnelmaa, juuri kun keinut ollaan laittamassa pois, kuten ylläkin mainittiin.

    Todella kaunis ruska siellä!

    VastaaPoista
  6. Kuvissasi syksy näyttää erityisen kauniilta.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...