sunnuntai 22. helmikuuta 2009

Noin 10 ehkä parasta leffaani


Karnevaalinaamio Venetsiasta-

Eilisen postauksen kommenteissa Arja esitti haasteen kymmenestä lempileffasta. Ei ollut aikomustakaan tehdä asialle mitään, mutta niin vain alitajunta ryhtyi työhön.

Eikä tästä mitään 10 suosikkia -listaa tullut, ennemminkin 20, enkä yrittänytkään laittaa niitä järjestykseen. Kirjoitin nimet ylös sitä mukaa, kun mieleen juolahtivat, ja ihan varmasti tästä puuttuu monta jumalaista helmeä, jotka eivät nyt muistu mieleen.

Näistä seuraavista olen ainakin pitänyt valtavasti ja nähnyt ne useampaan kertaan. Jotkut jopa tosi usein, kun ovat siitä lohtuleffa-kategoriasta. Vähän niin kuin lapset haluavat kuulla saman sadun yhä uudestaan ja uudestaan. Jos elokuva perustuu kirjaan, luen myös sen, tai olen joskus lukenut.

Tätä saa vapaasti jatkaa omassa blogissa, jos kiinnostuu.


20 kommenttia:

  1. Kiva kun listasit noita elokuvia. Siellä on tuttuja, mutta on myös sellaisia mitä en ole nähnyt. Laitanpa muistiin niin etsin ne jostain katsottavaksi.
    Postauksen kuvat ovat taas UPEITA!

    VastaaPoista
  2. Mukavan oloinen lista vaikken aivan kaikkia ole nähnytkään. Ne voi pistää katseltavien listalle.

    Tämän voisi joku päivä toteuttaa. Tosin meikäläisen lempparit taitaa mennä scifin puolelle ja raakoihin murhiin ;)

    VastaaPoista
  3. Susanne, kiitos! Ennen oli helppoa nauhoittaa elokuvia ja saada niitä kerättyä sillä tavalla. Nyt mulla ei ole tallentavaa boksia eikä vanhaa vhs-laitetta, joten monta aarretta on pitänyt ostaa uudelleen.

    Lepis, etkö harrasta lainkaan romantiikkaa?! Mulla painottuu lista ihmissuhde-elokuviin, myös sotaleffat. Jännitystä en kestä juuri ollenkaan.

    VastaaPoista
  4. No minäpä kans mietin näitä. Sitten harmittaa kun on listan tehnyt ja joku tärkeä vain kerta kaikkiaan on unohtunut. Mulle käy aina niin.

    Ja vaikka kuinka on katsonut paljon vanhoja 50-60-lukujen elokuvia niin silti niistä ei kovinkaan moni yllä suosikiksi asti. Yksi sentään: Eedenistä itään ja mainitsemasi Kissa kuumalla katolla.

    Mutta kyllä ne suosikit ovat aika uusia elokuvia. Brokeback Mountain on vaan kertakaikkiaan ehdoton ykkönen!!! Olen nähnyt sen viidesti kokonaan ja Heathin kuoleman jälkeen katsoin otteita...

    VastaaPoista
  5. Laitoit näköjään linkitkin kaikkiin, hyvä.

    VastaaPoista
  6. Sooloilija, nyt DVD-aikoina ei tule katsottua vanhoja mustavalkoelokuvia, ei edes televisiosta samalla tavalla kuin ennen ja niistä monet mestariteoksetkin unohtuvat. Toisaalta monen elokuvaharrastajan listan ykkösiä L'Atalantea tai Panssarilaiva Potemkinia, Citizen Kanesta puhumattakaan en ole jaksanut koskaan katsoa, kyllähän niitä opiskeluaikoina elokuvakerhoissa veivattiin.

    VastaaPoista
  7. Mutta -nyt lähden pakkaamaan ja suuntaan nokan kohti Oulua!

    VastaaPoista
  8. Kiitos! Mielenkiintoisia, mutta jotenkin tuon suuntaista odotinkin. Ja upea kuva, taas.

    VastaaPoista
  9. Ihan liian vähän tulee nykyään töiden jälkeen katsottua elokuvia: koirien kanssa ulos, ruoka niille ja pyrstö sohvaan iltalenkkiin asti. Blogien katselemista - se on vielä niin uutta ja ihmeellistä!

    Mutta Kasdanin elokuvat: Sisärengas, Elämää Grand Canyonissa jne ovat ihania. What´s Eating Gilbert Grape, Onnellisten aika, Pennin Neljä Ystävystä, Paistetut vihreät tomaatit ja (tosi)vanhoista Piukat paikat, Kesäleski ja Aamiainen Tiffanyllä... näitä riittää. Entä sarjat?

    Kuvasi ovat taas upeita!

    VastaaPoista
  10. Master and Commander oli ainoa, jota en ole listaltasi nähnyt, melkein kaikki muut sopisivat omalle listalleni. Olen elokuvien suurkuluttaja myös, ollut jo pitkään. Vanhoja rakkaita elokuvia melkein nuoruusvuosiltani muistan ainakin Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen, italialaiset klassikot ovat rakkaita, Fellinin Tie on ylitse muiden noista.
    Nykyelokuviakin on paljon, suomalaisiakin helmiä löytyy.

    Mukava postaus tämä, toi elokuvat nauhana mieleen!Voisi joskus muistella itsekin!

    VastaaPoista
  11. Huh, miten vaikea tehtävä ja selvisit siitä! Mä en pystyisi luettelemaan suosikkejani, niitä on niin pitkältä ajalta ja paljon. Opiskeluaika oli mun elokuvaharrastukseni kulta-aikaa ja sieltä ovat peräisin kaikki parhaat. Ehkä joskus kaivelen aivojen perukoilta niitä vanhoja ikimuistoisia leffoja, katsotaan...

    VastaaPoista
  12. Luulin taas jo kommentoineeni, mutta muistin kai väärin.
    Mukava lukea tuota listaa, yllättäin siinä on useampi elokuva jota en ole nähnyt. Babel (ainakaan en muista nähneeni), Niinkuin taivaassa, Pelastakaa sotamies Ryan (en kestä sotaelokuvia). Olikos tuo Rakkautta vain se, jossa oli lyhyitä tarinoita?

    Tein itsekin listan omalle sivulle, lähinnä niistä jotka sattuivat tulemaan mieleen parhaista elokuvista.

    VastaaPoista
  13. tuo ikkunakuva yrteillä on ihana. Juuri tuollaisia ikkunoita on Italiassa...

    VastaaPoista
  14. La Strada ja Paistetut vihreät tomaatit, muita en osaisi laittaa listalle. Lottovoittaja Ned? Tulee mieleen kaikkia höhliä elokuvia.

    VastaaPoista
  15. Mie olen surkea elokuvien katselija, mutta ylläri-ylläri Eickalla on sama (höhlä?) maku: eli nuo tomaatit paistettuina, kiitos ja aivan mahtava Lottovoittaja Ned, joka naurattaa vieläkin. Lisäksi tietenkin Suklaata iholla ja Forest Gump. Pölösen leffat on ihania: Kivenpyörittäjän kylä ja mitä niitä onkaan. Oikeastaan näin utamien kuin mie olen, ei kannattaisi tyhmyyttänsä elokuvien suhteen edes julkisesti esitellä.

    VastaaPoista
  16. Arja, millainen olisi muuten oma listasi? :-)

    j.k.o.n., mainitsemasi elokuvat ovat tosi hyviä, varsinkin Sisärengas, jota en ollenkaan muistanut. Pennin elokuvaa ja Onnellisten aikaa en ole nähnyt, en ainakaan muista.

    Maaretta, Mustalaisleiri oli aikanaan ihana! Sen näin joskus myöhemmin teatteriversionakin täällä. Emil Lotianun Lautaarit kuuluu samaan eeppiseen tyyliin. Mitenkähän mahtaisi vielä upota?

    Iinuska, miten luulet, vieläkö pitäisit samoista elokuvista kuin opiskeluaikoina? Olen kokeillut vain muutamaa: Fellinin Amarcord oli ennen suursuosikkini, mutta yritin muutama vuosi sitten katsoa, enkä enää jaksanut. Samoin kävi Wim Wendersin Berliinin taivaan alla -leffalle.

    Veri, sulla oli hyvä lista. En kyllä ollut tiennyt ollenkaan tuosta hullaantumisesta Clint Itäpuuhun.

    Nelle, Italiastahan tuo idyllinen yrtti-ikkuna onkin.

    Noeijoo, Paistetut vihreät tomaatit on loistava elokuva. Mulla oli se ennen. Lottovoittaja Ned on vielä ihan outo, kuulostaa siltä että olisi hyvä nauraa sen kanssa joskus. -Mies ja poika pohtivat tänään kauppareissulla pitkään ja hartaasti, mitä tekisivät lottovoiton kolahtaessa tällä kierroksella. Ainakin suunnitelmat on valmiina.

    Vicki, Suklaata iholla on edelleen löytämättä, sitä ei saa kuin englanniksi tekstitettynä. Pölösen Onnen maa on suomalaisista upea elokuva, mietin sen laittamista omallekin listalle, mutta siitä jäi pois Rukajärven tiekin.

    VastaaPoista
  17. Noin nopeasti ajatellen:

    Blade Runner
    Taru Sormusten herrasta 1-3
    Kaunis mieli
    Children on Dyne
    Kuolleiden runoilijoiden seura
    Matrix
    Alien 1
    Epämiellyttävä totuus
    Vihreitä tomaatteja
    Kivenhakkaajan kylä
    Taken (Spielbergin)

    VastaaPoista
  18. Ari, hyvä lista, tuttuja suurin osa. Taken oli yllättävän hyvä sarja, minäkin uskalsin katsoa, vaikka oli aika jännittävä. Children on Dyne on mulle ihan outo.

    Täytyy varmaan katsoa tuo Blade Runner uudestaan, mies osti siitä vasta sen Director's Cut -version. Jotenkin olen yhtäkkiä unohtanut suurimman osan koko elokuvasta, josta ennen tykkäsin niin paljon. (On tullut viime vuodet uupuneena katsottua aika paljon romantiikkaa.)

    VastaaPoista
  19. Children of Dyne on Dyne leffan kolmiosainen jatko-osa jota ei ole esitetty suomen tv:ssä.

    Blade runner on klassikko ja Takenissa Allie Keysin aforismit olivat hieno lisä sarjaan.

    VastaaPoista
  20. Niin kuin taivaassa (Kay Pollack) on sellainen hyvän olon filmi.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...