Benjamin Buttonin uskomaton elämä kannatti ehdottomasti käydä katsomassa. Epäilyksen häivähdys kävi mielessä vielä mennessä, kun luki etukäteen mielipiteitä laidasta laitaan, mutta huoli oli turha. Ei tullut Vicki Cristina Barcelonan kaltaista floppi-kokemusta, vaan tuli vastaan kokonainen ihmiselämä, tai kaksi.En tahdo kertoa juonesta enempää kuin jo tiedätte: mies syntyy vanhana ja nuortuu vanhetessaan. Rakastaa Daisyä koko ikänsä. Älytön idea etukäteen ajateltuna, mutta se kuitenkin toimi tässä, tai oikeastaan se alkoi tuntua luontevalta. Niin vain oli hänen kohdallaan.
Elokuvassa oli jotakin tuttua tosielämän ja surrealismin sekoitusta. Pienen miettimisen jälkeen mieleen tuli Forrest Gump ja vielä enemmän Big Fish. Jotain samanlaista luontevuutta kaiken mahdottoman edessä. Tarinaa, jonka ehdottomasti halusi nähdä loppuun asti.
Kaikki pääosan esittäjät olivat taitavan vähäeleisiä, sivuosissa karrikoitiin ja irroteltiin sitten enemmän. Maskeihin ja tehosteisiin en kiinnittänyt mitään huomiota, kun tarina itsessään vei mukanaan. No, Brad Pitt nyt on erittäin katsottava mies joka suunnasta muutenkin, mutta toinen mielenkiintoinen kasvo oli kauniisti ikääntynyt Julia Ormond Cate Blanchettin tyttärenä.
Ei yllä kymmenen parhaan näkemäni elokuvan joukkoon (sellaista listaa en millään pystyisi tekemäänkään), mutta tunteisiin vetoava suuri tarina se oli, jonka katsoi enemmän kuin mielellään. Ja täysi sali ihmisiä pyyhki kyyneleitä pois lähtiessään! Antaisin Oscarin viihdyttävyydestä.
Meri kommentoi yhdessä näkemäämme leffaa blogissaan osuvasti näin.
Tämä pitää ehdottomasti mennä katsomaan, ehkä jo piankin! Olen oikein kovasti odottanutkin tätä. Katsotaan miten Oscareissa käy, tuleeko montakin pystiä.
VastaaPoistaSe hetkittäinen surrealismi olikin nautittavaa: esimerkiksi ne salamaniskut!
VastaaPoistaMonta ajatusta on tullut vasta jälkeenpäin. Jos saisikin olla kaksikymppisen kropassa kuusikymppisen viisaudella! Rakkaussuhteessa kolmikymppisen kropalla ja viisikymppisen kokemuksella. Ja miten monella onkaan nuoren ihmisen into ja lapsenmieli vanhan ihmisen kehossaan.
Lopulta se ajatus eri-ikäisestä mielestä ja kehosta ei ole yhtään kaukaa haettu. Miten totisia ja vakavia lapset ovatkaan, paljon totisempia kuin vanhukset.
Voi kun Sulla on kiva blogi, tykkään. Alkoi kauheesti kiinnostamaan "10 parasta leffaa" -listasi. Sanoit että mahdotonta tehdä, mutta yrittäisitkö edes. Vaikka 15, tai 5, tai 20....
VastaaPoistaHyvä esittely, on pakko mennä katsomaan, vaikka ensin ei niin innostanutkaan. Nyt oivalsin tuon jutun ja kyllä, iättömyys on hyvä juttu, myös hyväksyntä, kuten Merin luona tuli ilmi.
VastaaPoistaSooloilija, toivon suorastaan, että Pitt ja Blanchett eivät saa Oscareita näistä osistaan, he olivat vielä parempia Babelissa. Kaikesta muusta minun puolestani voisi palkinto napsahtaakin. En ehkä jaksa valvoa.
VastaaPoistaMeri, salamaniskut olivat loistava pikku yksityiskohta leffassa. Ja tuo muu mitä sanot, on niin totta! Nykyisessä amerikkalaismielisessä ulkoisen nuoruuden palvontakulttuurissa tuo elokuvakin osaltaan herättää katsomaan ihmistä itseään.
Arja, tervetuloa! Miten ihmeessä voisi kerätä 10 parasta? Babel olisi sillä listalla, mutta olisiko Pretty Woman, jonka olen nähnyt 25 kertaa? Ei ainakaan Bridget Jones, jonka myös olen katsonut kerran kuussa yhteen aikaan. Olisivatko listalla kaikki Jane Austen -filmatisoinnit, tai Seitsemän samuraita, jonka olen jo melkein unohtanut. Vaikeeta, vaikeeta!
Noeijoo, hyväksyntä ja iättömyys ja sielu, joka oli avoin ja ennakkoluuloton, kuten lapsella. Ne olivat tämän elokuvan valtteja.