Leikkauksesta on kulunut kaksi viikkoa ja huomenna poistetaan ompeleet. Viikonloppuna touhusin ehkä enemmän kuin oli hyväksi ja nyt olen sitten ottanut takaisin. Ollut vaan ja nukkunut ja antanut itseni vaipua rentoon olemattomuuteen. En ole käynyt edes lenkillä kolmeen päivään. Tänä iltana pyysin sitten miestä raahaamaan minut väkisin ulos ja tunnin kävely pakkasessa teki tosi hyvää.
Jätin loputkin kipulääkkeet pois eikä tänään ole tuntunut enää mitään. Kipu on ollut tämän leikkauksen jälkeen jomottavaa ja joskus nopeita pistoja. Vasen rinta on osittain tumman mustelmainen, kuten on ollut alusta asti, muut mustelmat ovat jo hyvää vauhtia häviämässä.
Kädenselässä oli kanyylin jäljiltä vielä sunnuntaina iso sininen mustelma, joka ei kymmenessä päivässä ollut muuttunut lainkaan. Keskitin eilen ajatukseni siihen, hieroin sitä kevyesti monta kertaa ja tänään se oli hävinnyt. Auttoipa mikä tahansa, niin pois on!
Rintoja en uskalla vielä hieroa, mutta pidän käsiä iholla ja keskitän ajatuksia verenkierron ja nestekierron paranemiseen.
Tuntuu että olen kadottanut kaiken muun lisäksi huumorintajuni tämän sairastelun myötä. Ei leikkaa enää yhtään. Meri sanoi, että nyt sen sitten tietää, missä kohti ihmistä huumorintaju asuu, kun minusta on juuri poistettu kilo kudosta.
Vein kaikki vanhat primadonnani kokeiltavaksi siskolle, joka on normaalivartaloinen ja sopusuhtainen. Olin kerrassaan ällistynyt, kun kaksia suurimpia lukuunottamatta ne sopivat hänelle. Kävinkö siis koko rumban läpi ihan turhaan?! Mutta olivat ne muut itse asiassa käyneet minulle pieniksi, vain nuo suurimmat olivat käytössä. Ties millaisiin mittasuhteisiin olisin yltänyt, jos ei olisi välillä pistetty poikki.
Sooloilijan innottamana leipaisin iltapäiväkahville sconsseja, joita tarjoilin työstä palaavalle aviomiehelle kunnon pikkuvaimon tapaan ricotta-juuston ja papaija-limemarmeladin kanssa. Oli muuten makoisa välipala! Intouduin samantien tekemään kunnon kanakeittoa tutulla Vicki Lin ohjeella thaimaalaiseen malliin. Kyllä nyt paranee!
Sain muuten Facebookissa kaveripyynnön äidiltäni. Äidiltä! Hän oli halunnut myös kirjautua sinne ja katsoa, mitä se on. Vastahan me syyslomalla veimme koko tietokoneen heille ja aloitimme A:sta. Mihin tässä vielä mennään!
Jätin loputkin kipulääkkeet pois eikä tänään ole tuntunut enää mitään. Kipu on ollut tämän leikkauksen jälkeen jomottavaa ja joskus nopeita pistoja. Vasen rinta on osittain tumman mustelmainen, kuten on ollut alusta asti, muut mustelmat ovat jo hyvää vauhtia häviämässä.Kädenselässä oli kanyylin jäljiltä vielä sunnuntaina iso sininen mustelma, joka ei kymmenessä päivässä ollut muuttunut lainkaan. Keskitin eilen ajatukseni siihen, hieroin sitä kevyesti monta kertaa ja tänään se oli hävinnyt. Auttoipa mikä tahansa, niin pois on!
Rintoja en uskalla vielä hieroa, mutta pidän käsiä iholla ja keskitän ajatuksia verenkierron ja nestekierron paranemiseen.
Tuntuu että olen kadottanut kaiken muun lisäksi huumorintajuni tämän sairastelun myötä. Ei leikkaa enää yhtään. Meri sanoi, että nyt sen sitten tietää, missä kohti ihmistä huumorintaju asuu, kun minusta on juuri poistettu kilo kudosta.Vein kaikki vanhat primadonnani kokeiltavaksi siskolle, joka on normaalivartaloinen ja sopusuhtainen. Olin kerrassaan ällistynyt, kun kaksia suurimpia lukuunottamatta ne sopivat hänelle. Kävinkö siis koko rumban läpi ihan turhaan?! Mutta olivat ne muut itse asiassa käyneet minulle pieniksi, vain nuo suurimmat olivat käytössä. Ties millaisiin mittasuhteisiin olisin yltänyt, jos ei olisi välillä pistetty poikki.
Sooloilijan innottamana leipaisin iltapäiväkahville sconsseja, joita tarjoilin työstä palaavalle aviomiehelle kunnon pikkuvaimon tapaan ricotta-juuston ja papaija-limemarmeladin kanssa. Oli muuten makoisa välipala! Intouduin samantien tekemään kunnon kanakeittoa tutulla Vicki Lin ohjeella thaimaalaiseen malliin. Kyllä nyt paranee!Sain muuten Facebookissa kaveripyynnön äidiltäni. Äidiltä! Hän oli halunnut myös kirjautua sinne ja katsoa, mitä se on. Vastahan me syyslomalla veimme koko tietokoneen heille ja aloitimme A:sta. Mihin tässä vielä mennään!
Huumorintaju on aika kadoksissa täälläkin, vaikka tissit on tallella.
VastaaPoistaAutoin vähän äitiä. Hän haluaisi päästä blogeihimme. En ole paljastanut.
Noeijoo, minä annoin äitille tuo photoksia-blogin osoitteen, että voi katsella kuvia. Hyvä juttuhan se FB on.
VastaaPoistaKävin tapaamassa Jyväskylässä 85-vuotiasta äitiäni. Ilmoitti hankkivansa tietokoneen syksyllä, kunhan on kesämökiltä taas kotiutunut kesän jälkeen. Tilasi minut sinne muutamaksi päiväksi opettajaksi...
VastaaPoistaHuisia, että ikäihmiset rynnivät facebookiin. Toisaalta hyvä, että heillä pysyy into opetella uutta. Mun täti lukee blogiani ja kertoo äidille aina kuulumisia ja luultavasti myös muutama muukin sukulainen, joista en tiedä.
VastaaPoistaUlkoilu on tärkeää, saa pää ja kehon solut happea ja aurinkoa. Mielikuvaharjoitteet auttavat minustakin toipumisessa, ei niistä ainakaan haittaa ole.Onko tisut ihan pinkeet vielä? Kokeile sitä hieromista varovasti sillä ihoöljyllä tai jollain muulla miellyttävällä rasvalla/öljyllä.
Tuo kanakeitto on tosiaan munkin suosikki varsinkin juhlissa, kun se on sekä maidoton, että gluteeniton eli käy yleensä kaikille. Resepti on tosiaan alunperin jostain Kodin Kuvalehdestä kauan sitten, vaikka olet sen Vicki Lin keitoksi ristinytkin.
Pitäisiköhän minun antaa periksi tuon periaatteessa-vastaan-Facebookia -asenteelle...
VastaaPoistaMinulle voisi olla järkytys, jos äiti pyytäisi kaveriksi. Minä kun olen luullut, että hän vain pasianssia pelaa ja vanhoja muistojaan ylös Wordilla kirjoittaa. Ai juu, hänellä on niin vanha kone, että ihan yksinään ei tuota nettiyhteyttä saa siinä pelaamaan. Ehkä parempi (minulle) niin.
Kohta Äitisi on vakkarilukia täälläkin ;)
VastaaPoistaMukava kuulla, että paraneminen sujuu ja pääsit eroon jatkuvasta kipulääkkeiden syönnistä.
Taidan roudata meidän murille tuon vahnan koneeni pikapuoliin. Katsotaan mihin päädytään... :)
Minun äitini on onneksi niin tumpelo tietokoneen kanssa ettei ikinä tule eksymään blogeihin eikä Facebookiin. Mie olen ollut facebookissa puolitoista vuotta, joskus olen siellä enemmän joskus vähemmän. Omaa blogiani lukee enenevä määrä tuttuja ja varmaan sukuakin. Joskus olen ajatellut senkin vuoksi aloittavani uuden blogin kun tässä nykyisessä blogissani on varsinkin alussa niin paljon henkilökohtaistakin elämää kriisiajalta. Mutta toisaalta, ovat tutut jo varmaan ne ehtineet lukea, so what! En ole ainoa eronnut ihminen, enkä ainoa kriisin läpikäynytkään. Kokemukset ovat paljolti jaettavia ja yhteisiä!
VastaaPoistaJoko leikkauksestasi on kaksi viikkoa!
VastaaPoistaOi vihdoin saan tuon Vicki Li:n kanakeitto-ohjeen tästä sinun kautta. Olen siitä usein haaveillut kun Vicki on siitä blogissaan kirjoittanut. Kiitos siis teille molemmille muistutuksesta.
Hämmentävää tuo, että meidän äitimme rynnivät facebookeihin ja blogeihin. Juuri tänään juttelin ystäväni kanssa, jonka äiti oli myös juuri kirjautunut facebookiin ja pyytänyt kaverikseen mm. poikansa ja pojan vaimon jne..
Kohta ei mitään voi tehdä salassa!
No, mun äidillä ei ole tietokonetta, ainkaan vielä.
Hei, taustailen täällä sinun blogissasi säännöllisesti ja kiitos vaan siis hauskoista lukuhetkistä!
VastaaPoistaJa ennen kaikkea olen kuolannut noita ruokajuttujasi! Ja kysynkin: tekee mieli tehdä noita skonsseja ja netistä nappasin jonkun perusohjeen, mutta miten tarjosit tuota ricottaa ja marmeladia? Oliko ne erikseen vai yhdistettynä jotenkin...? Tekisi mieli pakkaspäivänä kokeilla! Kiitos jo etukäteen jos ehdit vastailla!
Tänne vai löysin ja vieraana neuvomaan, että lämpöpullo lievittää kipuja..
VastaaPoistaMahtavaa, että paraneminen on edistynyt noin hyvin. Haleja, varovaisia!
VastaaPoistaMinusta olisi kamalaa, jos äitini olisi FaceBookissa, mutta mulla onkin vähän ongelmallinen suhde äitiini. :)
Irma, hieno juttu, että äitisi on kiinnostunut netistä. Vanhimmat polvetkin ovat huomanneet, että siitä on monenlaista iloa ja sitä voi oppia käyttämään.
VastaaPoistaVicki, en haluaisi oikein äidin lukevan blogia, ei voi mitään. Toivottavasti ei osaa navigoida tänne.
Tissit on pinkeät ja vasen varsinkin reilusti enemmän turvoksissa ja mustelmainen. Ehkä se on vielä asiaankuuluvaakin, ei niissä ainakaan kipuja eikä mitään hälyttävää näy. Kevyesti olen nyt alkanut Ceridalilla hieromaan.
Olen laittanut näin arkikäytössä tuohon keittoon kaksi pussia pakastekasvissuikaleita, niin siitä tulee iso ruokaisa keitto. Maku on todella hyvä!
Moninainen, Facebookissa on kiva olla yhteydessä kaukaisiin serkkuihin, se on ollut paras juttu siellä. Muutenhan tuollainen avoin yhteisö on näin aikuiselle aika vieras juttu. Ainakaan ei levitä asioitaan kovin siellä, olen siellä tyttönimelläkin.
Lepis, toivottavasti ei sentään äiti löydä tänne, se olisi jo liikaa!
Mutta niin on vähitellen päässyt sinuiksi koneen kanssa, joten vie vaan omakin rouskusi mammalle, niin voitte irkata iltaisin!
Maaretta, eikö olekin helpompi elää läpinäkyvästi kuin asioita itsellään pitäen? Ajattelen, että kirjoitan tänne aika paljon samoja asioita, mitä puhuisin läheisilleni ja työkavereilleni, joten ei haittaa, vaikka lukevatkin. Huonona puolena on se, ettei tavattaessa ole mitään uutta sanottavaa;)
Sooloilija, sunhan kannattaa tehdä tuosta kanakeitosta kasvisversio. Maku ei siitä muuutu ratkaisevasti.
Olen saanut FB:ssa kaveripyyntöjä omalta nuorisolta ja heidän kavereiltaan, joten päättelen, etteivät he ole vaivautuneita siellä olostani. Toisaalta tunkeileminen nuorten reviirille on kamalaa, haluan välttää sitä.
Anonyymi, kiitos sinulle sanoistasi!
Me laitettiin halkaistun sämpylän päälle ronskisti ricottaa ja sen päälle vähän pienempi annos hilloa ja haukattiin. Siihen sopisi hyvin myös makea tuorejuusto, vaikka appelsiininmakuinen. Ja tee passaisi ehdottomasti paremmin kuin kahvi, jota meillä oli.
Hannele, kiitos, voisinpa kokeilla joskus tuotakin konstia kipuun.
Iinuska, ei munkaan äitisuhde selkeä ole, vaikka vanhemmiten on helpottunut. Sitä minä siellä terapiassa aion aika paljon puhua. Huomasin juuri tänään, että kaikesta huolimatta juuri äiti on suurinpiirtein ainoa henkilö, jolle minä aikuisiässä olen voinut kiukutella. Miehelle en ole voinut, kun hän meni ennen aina viikkokausiksi mykäksi siitä.
Sinulle on sähköpostia ;D
VastaaPoistaMiten ompeleen poisto sujui, siis miten haavat ovat parantuneet?
VastaaPoistaEicka, ompeleet lähti ihan kivuttomasti, vaikka jatkuvaa ommelta oli varmaan puoli metriä. Nyt olen jännityksestä jäykkänä, että pysyykö kiinni. Kyllä nuo haavat eritti jo kotimatkalla paljon enemmän kudosnestettä kuin muuten, joten siksikin olen varuillani.
VastaaPoista