Repäisy

Kuuntelin aamulla rentoutuslevyä, joka auttoi pääsemään sen verran eteenpäin, että sain purettua mielen päältä ylimääräistä lastia. Raivosin mielessäni naapurille, joka möyhensi flyygelillä Finlandia-hymniä. Jatkoin harjoittelua raivoamalla mielessäni miehelle vanhasta asiasta, joka nousi mieleen ja jossa olisin voinut ilmaista kantani selvemmin ja pitää paremmin puoliani.

Ja niin vapautui hiukan energiaa ja päätin ensin lähteä lenkille ja sitten järjestellä muutaman laatikon. Kaikki alkoi tietysti tärkeimmästä: siirsin meikkikorin ylimpään laatikkoon, pois silmistä.

Nyt kotona ollessa en meikkaa, mikä on minulle aika uutta. Tuosta ylälaatikosta tarvikekorin kuitenkin nappaa helposti mukaan, kun pakkelin tarpeessa siirryn ikkunan ääreen luonnonvaloon.

Tämä homma vaati sen, että kaikki muutkin kylppärini laatikot oli järjestettävä.

Seuraavaksi siirryin makuuhuoneen lipastolle. Sieltä lähti osa säilytettävistä aarteista pahvilaatikossa varastoon. Silti on vielä aika paljon sellaista, minkä haluaa pitää lähellään ja mitä voi tarvita ja tarvitseekin jatkuvasti. Kuten ylälaatikossa kymmenen sentin pino erilaisia jumppa- ja venyttelyohjeita, joihin en ole vuoteen koskenutkaan.

Jumppakamoista siirsin loputkin vaatekaapin perimmäiseen nurkkaan häpeämään käytön puutetta. Sen sijaan keittiön sekasotkuseinään en vielä puuttunut, mutta sielläkin yksi kaappi odottaa tyhjän hyllyn kanssa.

Tämän kolmetuntisen puuhailun jälkeen oli aika painua sohvalle makaamaan ja kutsua viihdyttäjäksi tällä kertaa Bill Murray Jim Jarmuschin elokuvassa Broken Flowers. Sooloilija taisi mainita jokin aika sitten kommenteissa leffan musiikista jotakin.

No musiikki olikin kivaa, mutta minulle ei näköjään mene perille mikään muu kuin television tarjonta tällä hetkellä. Tämä elokuva oli yhtä hidas kuin muistinkin, niin hidas, että välillä kaksinkertaisella nopeudellakaan mikään ei edes liikahtanut. Oikeastaan mitään ei loppujen lopuksi edes tapahtunut.

Kärsivällisyyteni ei kertakaikkiaan riitä tällaiseen.