maanantai 16. kesäkuuta 2014

BM III: Etruskit ja roomalaiset

'

Etrurian historia on lyhyt, mutta loistokas. Joka on lukenut Frances Mayesin kirjoja, on saanut kuulla kaikenlaista kiinnostavaa aiheesta. Frances oli/on hyvin kiinnostunut etruskeista ja heidän jäljistään Pohjois-Italiassa. Ja kukapa ei olisi kiinnostunut kulttuurista, joka kukoisti noin viisisataa vuotta e.a.a. ja oli tunnettu kauneudentajustaan ja tasa-arvoisesta yhteiskunnastaan. Naiset saivat osallistua yhteiskunnalliseen elämään ja muutenkin tehdä arvostettua työtä muuallakin kuin kotona.


 Ihan mukavia koruja varakkaalla etruskinaisella on ollut.


Jos muuten ihmettelette, miksi otan niin paljon kuvia museoista, niin otan ne itseäni varten, en niinkään blogia varten. Isossa museossa tulee äkkiä ähky eikä jaksa ottaa vastaan kovin paljon informaatiota. Kun katselee kuvia jälkeenpäin, voi syventyä vähän enemmän sellaisiinkin juttuihin, jotka on vaan kuvannut kivannäköisinä. Otan itselleni joskus kuvat myös selityksistä. -Ja kuvaan nopeasti pokkarilla automaattiasetuksilla.

Toivottavasti tämä silti kiinnostaa jotakin muutakin kuin minua. No äitiä ainakin! Edellisellä Lontoon-reissulla vanhempani olivat mukana BM:ssa.



Minusta on ihan huikeaa, että tällaisia kolmentuhannen vuoden takaisia esineitä on säilynyt nykypäivän turistille pällisteltäväksi. Ihmisen historia on sotaisa, ja niinhän se on nykypäiväkin. Ajatella, miten lyhyt tämä meidän rauhanaikammekin on, vain silmänräpäys ihmiskunnan historiassa.

Kilpi, käsivarsi- tai säärisuojukset ja panssari.

Pelottavan näköistä.

Jotain tärkeää näillä rautavälineillä on tehty.

Terrakottaveistos on tyypillistä etruskitaidetta.


Ihastuttavia astioita!


Huokaus: kaunista! Oikealla on parfyymiastia.

Kuten hieman myöhemmin roomalaiset, etruskitkin pukeutuivat juhliin ja 
lepäilivät divaaneilla syöden ja juoden.


Nyt tulemmekin jo roomalaiseen taloon, etruskit on voitettu ja valtakunta on hajonnut taivaan tuuliin. Jokin muuttui tunnelmassakin, vai kuvittelenko vain? Oliko etruskitaiteessa omanlaistaan viehkeyttä ja aistillisuutta ja roomalaisessa taas käytännöllistä arkisuutta? Vai mystifioiko mielikuvitus kulttuuria, josta tiedämme vain vähän?


Kiehtova seinämosaiikki,


Naisveistokset tuntuvat kiehtovilta, koska niitä näkee suhteellisen harvoin.
Kenestä naisesta tehtiin veistos roomalaisaikaan?

Otetaan vielä muutama rouva lisää.


Näyttää kukkakäädyltä tai hiuskoristeelta. 
En ymmärrä, miten se on voinut säilyä yli kaksituhatta vuotta. Entä kenkä sitten!

Naisten korut muuten eivät ihan hirveästi muutu vuosisatojen tai edes -tuhansien kuluessa. Samantyyppisiä on käytössä vieläkin, jopa ihan samanlaisia.

Lääkärin työkaluja ennen ajanlaskun alkua, mm. käännettävä veitsi.
On siis osattu muutakin kuin valuttaa pahaa verta pois.

Amforan muoto on kaunis. Tosin en tiedä, miksi se on tuon muotoinen.

Yksi komea roomalainen mieskin pääseen mukaan.




sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

BM II: Venus, kentauri ja kuningatar Puabi


Roomalaisten Venus, kreikkalaisten Afrodite on tässä kumartunut pesulle. Vesiruukku on hänen jaloissaan ja hän on hämmentynyt tunkeilijan lähestyessä ja yrittää peittää itsensä. Näin sanoo teksti patsaan juurella. Ja nyt tyttöparan ympärillä pyörii sakkia jatkuvasti! Tämä patsas on uskomattoman kaunis. Kun sitä kiertää ja katsoo, se on kaikkialta kaunis, mutta minusta aivan parhaimmillaan edestä ja takaa. Eikä mistään näy liikaa.


Kuulemma alkuperäinen kreikkalainen versio peseytyvästä Afroditesta on kadonnut ja tämä roomalainen Venus-patsas on tehty joskus ensimmäisellä tai toisella vuosisadalla ennen ajanlaskumme alkua. Kaikkein ihmeellisintä on, että se on säilynyt.

Tulemme selvästi Kreikkaan.

Olen varmaan joskus kertonut, että minua ei koulun historia kiinnostanut pätkääkään. Sotia ja vuosilukuja pudoteltiin peräkkäin, valtakuntien rajoja heiteltiin sinne ja tänne. Kun kirjassa tuli palanen ihmisten arkielämästä, sen yli hypättiin ja kaikki muukin historian elävöittäminen jäi pois. Siellä ei siis käsitelty millään tavalla naisten ja tyttöjen historiaa, vain valtioiden. Mutta museossa pääsee tutustumaan siihen, millaista elämä on ollut ennen eri puolilla maailmaa. Siihen miten ihmiset ovat oikeasti eläneet. Kirjat ja mielikuvitus lisäävät loput, samoin elokuvat.

 Näissä patsaissa on eloisaa sakkia, harmi vaan, että päät ovat hävinneet.

Yhdistin tämän kahdesta kuvasta. Hetken rentous on käsinkosketeltavaa.

Mies ja kentauri siinä käyvät vääntöä.

Kentauri tietenkin voittaa ja kehtaa roikottaa vielä jonkun nyljetyn eläimen taljaa voitonriemuisena löydyn miehen päällä.

Siinä on meidän mies ja menneen ajan kreikkalainen mies vuoropuheluun vaipuneena.


Rosettan kivi on aina jotenkin sykähdyttävä nähdä. Sen avulla on pystytty 1800-luvulla ratkaisemaan hieroglyfi-kirjoituksen salat. Muistan kun tästä puhuttiin aikoinaan kielitieteen luennolla ja muistan myös, miten hienoa oli nähdä tuo kivi aikanaan ensimmäisen kerran. Kiveen on siis hakattu sama teksti kolmella kielellä, siltä ainakin näyttää, ja yksi niistä on kreikkalaista kirjoituksta. Se on Wikipedian mukaan tehty vuonna 196 ennen ajanlaskun alkua. Hieroglyfejä ei kukaan enää osannut tulkita, koska niiden käyttö oli loppunut joskus faraoitten kauden jälkeen.

Tässä on joku hautalöytö jostakin Välimeren alueelta.





Komea ilmestys viidentuhannen vuoden takaa.


Nämä komeat ja suurikokoiset lasitetuista tiilistä tehdyt kuvat on teettänyt Babylonian kuningas Nebukadnesar II joskus 600-luvulla e.a.a. (Ja Babylonia oli...kuulemma jossakin nykyisen Irakin eteläosassa.) Kuvien tarkoitus on ollut tehdä vaikutus kaikkiin kaupunkia lähestyviin. On varmaan onnistunut, kun nytkin vielä ovat niin vaikuttavia!


Tuhansia vuosia vanhat korut ovat erityisen kiinnostavia, ja hyvin kauniita.


Tässä on hautalöydön perusteella tehty mallinnos kuningatar Puabin hautajaistkoristelusta noin ajalta 2500 e.a.a. Ajatella: lähes viiden tuhannen vuoden takaa! Hänen koko yläruumiinsa oli peitetty kulta- ja hopeakoristeilla ja hienolaatuisilla jalokivillä, sanoi tekstikortti näitten vierellä.

Tältä päähine on näyttänyt löytöpaikassa jossakin nykyisen Irakin ja Syyrian alueella.


Täältä voi katsella, mitä kaikkea muuta haudasta löytyi. 




Tässä vielä yksi mielenkiintoinen englanninkielinen selostus Kuningatar Puabista ja Urin haudoista.

lauantai 14. kesäkuuta 2014

British Museum I: hieroglyfejä, sotia ja käsilaukkusetiä



Ensimmäisen Lontoo-päivän itsestäänselvä käyntikohde oli British Museum. Sitä ei ahmaista kerralla, niin valtavat sen kokoelmat ovat, mutta edelliseltä matkalta se jäi kaikkein vaikuttavimpana mieleen. Ja Egypti oli nytkin  tämän museon kiinnostavin osasto.  




Ken osaisi lukea, saisi tästä paljon irti. 
On muuten hauskaa huomata, miltä tuntuu, kun EI osaa lukea.




Nämä seinäpaneelit ovat Ninivestä ajalta 600 v e.K. Assyrialaiset siinä käyvät sotaa Irakissa ja kuljettavat vankeja. Urotöitä näihin on siis hakattu. Mielenkiintoista katsella tällaisia kuvakertomuksia lähes kolmen tuhannen vuoden takaa!




 Jonkun kaupungin tai palatsin portit. Mahtavat vahdit ainakin on.
Mikä maa, mikä aika? Tässä meni mamma sekaisin eikä viitsinyt pitää kirjaa, kunhan ihmetteli.




 Jokainen yksityiskohta on taottu.


Nubialaisia, assyrialaisia tai joitain muita, mutta hauskoja setiä ainakin. Lihaksikkaita uroita, joilla on linnun pää, koruja ja käsilaukku. Siivet selässä vielä. Siskoni mielestä ne ovat enkeleitä.


Mitä ihmettä tuossa laukusta on?!


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...