Tahtoo karkkia!

Ihan paska päivä. Koko päivän on ollut huono olo, väsyttänyt, kolottanut ja nenä ollut tukossa. En ole sairastanut pariin vuoteen flunssaa eikä tämä nytkään ihan siltä tunnu. Mitä lie.

Kotona ei ole mitään hyvää syötävää. Lounaaksi tylsää eilistä purjo-perunakeittoa ja omena. Ei keksejä, ei suklaata, ei jäätelöä, ei edes pähkinöitä. Pakastimessa ei ole mitään vierasvaraa -koskaan. Kaapissa on vain pussillinen koiralle ostettuja kuivattuja siankorvia.

Silloin on leivottava äkkiä jotakin iltapäiväkahville. Pelastus on RAPARPERI-KEIKAUSKAKKU. Ainekset löytää aina kotoa ja pakastetulle raparperille on muutenkin vaikea keksiä käyttöä. Tämä Sikke Sumarin ohje on ollut Maku-lehden numerossa 3/2004. Erinomainen pikajälkiruoka muuten sunnuntailounaillekin, silloin jäätelöpallon tai vaniljavaahdon kanssa.

Kardemumma on tämän kakun salaisuus, sinänsähän keikauskakkuun käy mikä tahansa hedelmä, omena ja ananas nyt tavallisimpina. Tässä on maut kohdallaan.


RAPARPERI-KEIKAUSKAKKU

Vuokaan:

50 g voita
1½ dl fariinisokeria
3-4 raparperinvartta tai pieni pussillinen pakasteesta

Levitä voilastut vuoan pohjalle (voi käyttää pullomargariiniakin) ja ripottele sokeri tasaiseksi päälle. Kuori ja viipaloi raparperit ja lado vuokaan. Käytän pienehköä, halkaisijaltaan 22 cm vuokaa tähän, ei missään tapauksessa irtopohjaista!

Taikina:

100 g voita (tai sitä pullomargariinia)
1 dl sokeria
2 munaa
1 rkl kardemummaa
1 tl leivinjauhetta
1½ dl vehnäjäuhoja (käytän täysjyvää)

Sekoita pehmeä voi ja sokeri käsin puuhaarukalla. Lisää munat yksitellen hyvin sekoittaen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan.
Valuta seos tai levitä kahdella lusikalla raparperin päälle vuokaan.

Paista 180-asteisessa uunissa puolisen tuntia, keramiikkavuoka ja jääkylmät raparperit vaativat enemmänkin aikaa, ehkä jopa vartin lisää alalämmöllä.

Anna jäähtyä hetki, kumoa vadille ja tarjoa vaniljajäätelön kanssa. -Jota meillä ei siis ollut. Orvon näköinen kuva.

Mutta nyt on jo ilta. Kävin kaupassa, enkä vieläkään muistanut ostaa mitään hyvää. Jos sittenkin kokelisi niitä siankorvia?

Täydellinen ajoitus

Mikä ajoitus! Juuri kun sain eilen luettua Forsytein tarun loppuun, tilattua tv-sarjan itselleni ja katsottua puolestapäivästä puoleenyöhön sitä Youtubelta, sarja alkaakin yllättäen tänään Teemalla.

Perjantaisin kello 20 on siis kiinnostuneen syytä ottaa kuppi teetä ja lasi sherryä käteensä ja istua katsomaan tätä laatusarjaa, taattua brittikamaa.

Klassikon lumoissa

Olen taas koko päivän eksyttänyt itseäni tekemästä sitä, mitä pitäisi. Alan olla tässä jo aika hyvä. Entinen minäni olisi ajat sitten jo tarttunut toimeen ja alkanut soitella terapeutteja läpi saadakseen edes ennen pitkään ajan jollekin. Tehokkuus on ainakin täydellisesti karissut minusta. Ripaus siitä on näkyvissä enää sunnuntaisin.

Olen päässyt Forsytein tarussa jo kolmannen osan loppupuolelle ja huomasin tänään, että tietysti sekin löytyy tuubista. Voi onnen päivää! Siinäpä se on päivä sitten mennytkin ja olen vasta kolmannessatoista osassa menossa.

Vilkaisin ensin sitä ikivanhaa ensimmäistä sarjaa, että muistaisin, miltä henkilöt näyttivät. Tätä uudempaa 2000-luvun sarjaa muistan seuranneeni vain hetken. Inhosin Soamesia, minusta hän oli niin hyytävä ja ivallinen mies, etten voinut katsoa eteenpäin.

Niin tietysti, Damian Lewis osaa tehdä Soamesista sen, mitä hän kirjassakin on: omistushaluinen, tunnekylmä ja laskelmoiva aikansa brittimies. Hän himoitsee Irenea (Gina McKee), joka herkkänä ja hienovireisenä ihmisenä ei pysty vastaamaan tunteeseen ja huomaa pian tehneensä suuren virheen suostuessaan Soamesin kosintaan.

Samainen Lewis muuten esittää tyystin toisenlaista pääosaa lempisarjassani Taistelutoverit.

Tarinan edetessä elämä tuo kaikille päähenkilöille suuria yllätyksiä, katkeriakin. Forsytein sympaattisin hahmo on Jo Forsyte (Rupert Graves), sukunsa musta lammas, joka noudattaa elämässään enemmän sydämensä kuin pääomansa ääntä.

Tilasin nyt sarjan itselleni, että voin rauhassa vielä syventyä sen kaikkiin henkilöihin ja sävyihin. Ja onhan kirjastakin illaksi vielä vähän jäljellä. En edes muista, miten se loppuu.

Meneekö vai eikö mene

Jostakin pitäisi nyt saada voimaa repäistä itsensä irti tästä koneelta ja laittautua ulos ja askeltaa kaupunkiin kuntosalille. Lähtöä olen tehnyt jo tunnin verran, mutta eikö vain pitänyt tulla takaisin muka jotakin postaamaan!

Nyt menen, menen-menen. Menee-menee-menee!

Kevättalven raikkaat värit odottavat, huomenna jo pakastuu ja tulee taas oikea talvi.

Don't worry, be happy!

Tänään olen tehnyt vain asioita sen mukaan, miltä itsestä tuntuu. Ei ole kenellekään yllätys, miten päivä sujui.

Nukuin yhdeksään, luin lehden kevyen aamiaisen ja rooibos-teen kera ja palasin takaisin nukkumaan, kun kerran kroppa käski. Heräsin vasta yhdeltä, mutta hemmetti, että oli hyvä olo! Nyt sain nukuttua takaisin niitä velkoja, mitä on kertynyt Forsytein tarua yökaudet sohvalla lukiessa. Alussa pääsin hitaasti mukaan, mutta sitten lämpeni. Luin sen joskus nuorena ja mies on ostanut sen kolmiosaisena pokkarina vuonna -83. Nyt on vielä kolmas osa odottamassa.


Kävin kevyen moraalisen painin kolkuttelevan omantunnon kanssa, mutta voitolle pääsi nopeasti se kanta, että minulle maksetaan toipumisesta eikä touhuamisesta. Ilman mitään pistoksia enää omantunnon puolelta rupesin katsomaan The Queen -elokuvaa , kun se osui hyllyssä silmääni. Nautin, nauroin ja liikutuin, ja ihailin taas kerran näyttelijöitä.

Silmänlumeeksi piti käydä nopeasti suihkussa ja vaihtaa yöpuku päivävaatteisiin ennen kuin mies tulee töistä.

Vasta illansuussa vasta sain käytyä asioilla. Päätin pistäytyä vain yhdessä kaupassa ja sen loppualesta löysinkin minulle sopivan värisen huivin, pipon ja hanskat. Ei välttämättä yhdessä käytettäväksi, eikä villaa, mutta eipä ole pakkastakaan. Hintaa jäi yhteensä 5.40 €! Ei siis ihan hukkaan mennyt päivä ja ainakin sain hyvän mielen.

Tällaista päivää minä kutsun virkanaisen onnistuneeksi vapaapäiväksi. Tosin tämä on jo noin sadasyhdes, mutta you get the point.

Operator!

Klikkaa

Päivä mennä hurahti melkein huomaamatta. Kävelin aamulla hierojalle eikä sen jälkeisessä raukeudessa koskaan ole terävimmillään. Vaikka ei olisi auttanut terävyyskään, kun temppuilin puhelimen sim-kortin vaihdon kanssa. Uuden operaattorin sim-kortti kytkettiin aamulla, mutta en saanut vanhaa kytkykoodia purettua puhelimestani ja onnistuin lopulta lukitsemaan koko laitteen.

Piti ottaa käyttöön pojan vanha luuri Nokia N73. Kesti iäisyyden ennen kuin keksin, miten sillä tehdään tekstiviesti, kun kaikki meni juuri vähän eri tavalla kuin omassani. Ja sitten oli oma hommansa keksiä, miten lisätään vastaanottajan numero. Pitkän pähkäilyn jälkeen sain lopulta vaihdettua soittoäänen N-tunesta joksikin muuksi.

Kuvat viime viikolta, kun oli oikea talvi

Pienten household-hommien lisäksi olen siis tänään lähinnä leikkinyt puhelimella. Sim-kortilla on jo kolme numeroa muistissa. Kaikki muut ovat tallessa siinä omassa luurissa, johon olen niin kiintynyt.

Ruokaa, ruokaa!

Päivän pilvinen ja nolla-asteinen lenkkisää ei houkutellut pitkään nukkujia suurempaan intoiluun sauvakävelyllä, vaan haukottelin kymmenen metriä miehen jäljessä lahden yli läheiseen niemeen. Siellä vanhassa metsässä on yleensä hyvä kävellä, tuntee olevansa osa suurta ja ikuista luontoa.

Ennen lähtöä olin tuikannut kilon porsaanpaistin uuniin ja ottanut viimeiset suppilovahverot sulamaan. Keskitalven sunnuntairuokaa helpoimmillaan! Talvipaistin pakkauksessa luki, että vähän ennen lihan valmistumista kannattaa kaataa vuokaan purkillinen Demi Glace -kastikepohjaa ja päätin kokeilla tätä.

Siivilöimisen jälkeen lisäsin kastikkeeseen sienet kiehumaan hetkeksi ja maustoin kastikkeen parilla ruokalusikallisella tatti-herkkusieni-Crème Bonjouria. Hiukan tummaa suurustetta tarvittiin sakeuttamiseen ja sillä maukas suppilovahverokastike oli valmis.

Sillä aikaa mies raastoi juustohöylällä kaalia ja maustoi sen kurkkusalaatilla.

Kun kerran uuni oli lämmin ja ohrajauhopussi oli pian vanhenemassa, huiskaisin kasaan vielä perunarieskaset. Mielihyvä-hiutaleista sai äkkiä 3 dl perunamuusia, siihen 3 dl ohrajauhoja, 1 tl suolaa ja 1 kananmuna ja kaikki nopeasti sekaisin. Jauhotetuilla käsillä läiskin 12 lättystä leivinpaperille ja parantelin reunoja vielä painamalla muovisella mukilla. Vartti kuumassa uunissa 250 asteessa ja liinan alle odottamaan. Vähän erilaista leipää vaihteeksi, ja hyvää.

Bataatti-pinaattimuhennos oli joskus Gloriassa trendiherkkuna ja sellaista se juuri on: näyttävää ja modernia ja sairaan hyvää. Pinaattia ei vain löytynyt kaupoista eilen, joten korvasin sen persiljalla -pojan mielestä epäonnistuneesti, minusta onnistuneesti.

Tähän tarvitaan neljälle-kuudelle:

2 rkl oliiviöljyä (käytän yleensä rypsiä paremman rasvahappokoostumuksen takia)
2 isoa bataattia kuorittuna ja kuutioituna
1-1½ tl currya
1 punasipuli silputtuna ja lohkoina
11/4 dl vettä
500 g eli iso pussi tuoretta pinaattia
1-2 rkl balsamiviinietikkaa
suolaa
mustapippuria

Kuumenna öljy suurella teflonpannulla. Lisää bataattikuutiot ja kypsennä sekoitellen 10 minuuttia, kunnes bataatti alkaa ruskistua. Lisää joukkoon curry ja sipuli ja kääntele vielä hetki. Lisää sitten vesi ja keitä sekoitellen, kunnes vesi on haihtunut ja vihannekset ovat kypsiä, eli noin. 10 minuuttia.

Irrota pinaatinlehdistä tarvittaessa kova lehtiruoti. Hauduta pinaattia kahdessa erässä toisella pannulla noin kaksi minuuttia ja valuta mahdollisesti irronnut neste pois. Sekoita pinaatit bataattien joukkoon ja mausta muhennos balsamicolla, suolalla ja pippurilla.

Balsamico ja curry kruunaavat bataatin makeuden tässä mainiossa lisäkkeessä. Maku on tasapainoinen ja lämmittävä, samoin ulkonäkö.

Puolukkarahkan jälkeen maistelimme juurijauhetun kahvin kanssa miniän tekemiä mokkapaloja. Niissä oli vasta tehty, mehevänpaksu kuorrutus. Kaapista löytyi vielä muutama pala joulutryffeleitä seuraksi, joten olimme varsin kylläisiä aterian jälkeen.

Pikku kerjääjä ja sylivauva loikoili tyytyväisenä isäntänsä kanssa sohvalla.

Päiväunen paikka, siis sohvan alle!

Langennut

Kävin eilen katsomassa Jyväskylän alueoopperan esitystä, tällä kertaa vuorossa oli Giuseppe Verdin La Traviata. Edellinen näkemäni oli pari vuotta sitten Jevgeni Onegin. En harrasta erityisemmin oopperoita. Kävin kuitenkin nuorena Sveitsissä asuessa kävin katsomassa Taikahuilun ja Manon Lescautin ja sittemmin kotimaassa olen nähnyt kuusi oopperaa eli aika vähän. Ja koskaan en ole käynyt Savonlinnassa, mitä voi pitää aukkona keski-ikäisen virkanaisen sivistyksessä.

La Traviata tarkoittaa langennutta. Tarina pohjautuu Alexandre Dumasin 1800-luvulla kirjoittamaan Kamelianainen-kirjaan, jonka Giuseppe Verdi on säveltänyt oopperaksi. Violetta on kuuluista pariisilainen 22-vuotiaana kuollut kurtisaani Marguerite Gautier, jonka Greta Garbo on unohtumattomasti piirtänyt verkkokalvoillemme valkokankaalla.

Teos oli ohjattu nykyaikaan muotinäytöksineen, catwalkeineen ja kännyköineen. Pääosaa lauloi Sirkka Lampimäki ja ihailin hänen lauluaan kautta linjan. Alfredo häneen rakastuvana nuorena miehenä jäi vaisuksi ja oli sitä paitsi puettu mitäänsanomattomaksi hiireksi muiden upeiden mieshahmojen rinnalla. Siitä en päässyt mihinkään, että suurimman vaikutuksen kaikissa paikallisissa esityksissä minuun on tehnyt oopperakuoro, sen sointi on aina erinomainen!

Lopussa Violetta eli kadulla sinisten roskapussien ympäröimänä puettuna maastohousuihin, verkkatakkiin ja pipoon. Siinä vaiheessa minulle tuli mieleen, että kuvaan olisi sopinut paremmin, jos koko ooppera olisi esitetetty räppityylillä. Ystävän mielestä hän olisi voinut kuolla Aidsiin ennemmin kuin keuhkotautiin. Eli ehkä olisin nähnyt koko näytelmän mieluummin aikalaissovituksena, siinä on puolensa.

Tässä on Keskisuomalaisen arvio ensi-illasta uudenvuodenaattona.

Tässä on tuttuja säkeitä Violettan kärsimyksistä. Sumi Jon ääni on hurmaava!

Sattumanvaraisia asioita

Iinuska haastoi kertomaan kuusi sattumanvaraista asiaa itsestään:

1. Narskuttelu
Narskuttelen hampaita yöllä niin, että jos en käyttäisi yökiskoa, ei hampaistani olisi kohta mitään jäljellä. Sooo sexy! Mutta ei auta, toivon että olisin aloittanut kiskon käytön jo aikaisemmin kuin 15 vuotta sitten. Etuhampaani ovat nyt hiukan lyhyemmät kuin nuoruudenkuvissa.

2. Talvi
Pidän talvesta ja lumesta ja pakkasesta. Minusta on ihana pukeutua talvivaatteisiin ja harmittelen keväällä, kun pitää luopua mustasta takista ja mukavista mustista talvikengistä.

3. Koirat
Kuten haastajani Iinuska, minäkin pelkäsin lapsena koiria. Kauhun hetkiä koin, kun viisivuotiaana naapurin suomenajokoira hyppäsi ja tarttui tupsulakkiini vieden sen suoraan päästä. Koirakammoni talttui vasta, kun Silkkiturkki astui elämääni, tai siis kömpi suoraan sydämeeni!

4. Tilaa
Tarvitsen tilaa ympärilleni, aikaa vain olla ja ajatella omiani. Sillä tavalla voin kuulla oman ääneni ja ajatella asioista läpi. Mistä sitä muuten tietää, mitä mieltä on mistäkin? Pikkulapsiperheessä koin joskus pakottavaa tarvetta saada olla yksin. Erilaisilla järjestelyillä se aina joskus onnistuikin. Nyt saan olla koko rahan edestä päivät yksin.

5. Villasukat
Käytän öisin äidin kutomia villasukkia ja hipsuttelen niillä pitkälle päivään. Toki verhoan rubensfiguurini muuhunkin kuin pelkkään hammaskiskoon ja villasukkiin. Mummu pitää riemukirjavissa sukissa koko lähisukunsa ja sattumoisin uusin lähetys tuli juuri tänään. Nyt minulla on kuudet sukat käytössä, joten voin valita aina sävysävyyn yökkärin kanssa.


Tämä meemi on kiva tehdä, joten otapa tästä haaste vastaan, kuka tahansa! Iinuskan blogissa on säännöt, ne tavalliset. Ehdotan tätä ainakin Sooloilijalle, Susannelle, Noeijoolle, Merille, Vickille... onko muita vapaaehtoisia? Ei paineita.

JÄLKIKIRJOITUS:

6. Osaan laskea vain viiteen.