Vilman juhannusta

Vilma näytti juhannuksena tyytyväiseltä, kun oltiin kaiken aikaa ulkona.  Enimmäkseen se sai olla vapaana, ja pysytteli hyvin pihalla. Päiväunet jäivät nukkumatta, mutta menipä yöt sitten sitäkin sikeämmin.

Rantaan koira ei päässyt ilman talutinta. Yhtenä kesänä siellä seikkailtiin nimittäin enemmänkin ja pientä mustaa koiraa oli vaikea löytää. Huudot ja kutsut kaikuivat silloin kuuroille korville. Jossakin vaiheessa mies näki naapurin pellolla mustan hännän ja lähti perään.

Ulvonta päälle heti, kun isäntä meni pois näköpiiristä.

Juhannuksen iloja

Tervehdys täältä Oulusta! Tulimme miehen ja Vilman kanssa tänne pohjoiseen sukulaisten luo juhannuksenviettoon. Kunhan saadaan kamat kasaan, suunnataan koko sakki mökille. Säätiedotus on muuttunut päivästä toiseen, ja kovasti kostealta ja pilviseltä täällä näyttää, mutta toivon edes illaksi vähän aurinkoa. Ja tuulta: ei sääskiä kiitos!

Meillä juhannuksenvietto alkaa yleensä täytekakulla ja kuohuviinillä, koska tähän aikaan sattuu monta juhlinnan aihetta. Yksi niistä on vanhempieni 60-vuotishääpäivä. Myös serkkuparven nuorin täyttää jo 18 vuotta, vaikka nuorisoa ei paikalla olekaan. Muuten mennään perinteisin menoin, eli kalan savustamista, lihan grillausta, uusia pottuja, hyviä salaatteja ja lätynpaistoa muurikalla. Pelataan mölkkyä ja petankkia, pystytetään telttaa pihalle, saunotaan ja nautitaan virvoitusjuomia. Joenvarsimökillä ei ole laituria, koska joenpinta vaihtelee jatkuvasti, ja niin ollen siitä ei mennä myöskään uimaan. Venevalkamassa on tikapuut alas, mutten ole uskaltanut siitä yrittää. No, enhän tosin saunokaan.

 Iloisia ja antoisia kesäpäiviä itse kullekin!

Kesäruokaa Sophia Lorenin tapaan

Jostakin syystä en miellä pastaa kesäruoaksi. Ehkä siksi, että se tarjotaan meillä Suomessa usein raskaitten kermaisten kastikkeitten kanssa. Tässä on kuitenkin yksi kesään sopiva ja vielä kylmänä tarjottava pastaruoka, jonka tarvikkeetkin löytää helposti kotoa. Ohje on Sophia Lorenin kuuluisaksi tekemä, ja on varmaan peräisin jostakin Etelä-Italiasta. Minä otin oman ohjeeni vuosia sitten Arleenalta.

Kaapissa oli mustaa pastaa, joka sopi kivasti väreihin. 

Kastiketta tulee tässä aika paljon, joten pastaa on vastaavasti vähemmän. Suhde voi tietysti olla toisinkin päin ja silloin tämä kastike voi riittää neljällekin. Kastiketta ei keitetä, se vain sekoitetaan maustumaan kulhon pohjalle ja sekoitetaan pasta sekaan. Nautitaan sitten kylmänä tai haaleana.

Pasta al pomodoro crudo kahdelle

150 g pastaa, itse tykkään tässä spagetista
2-3 kypsää tomaattia kuutioina tai suikaleina
pakkaus tuoretta mozzarellaa viipaleina
1 pieni punasipuli ohuina viipaleina
kourallinen kivettömiä vihreitä tai mustia oliiveja viipaleina
1 rkl kapriksia hienonnettuja
lehtipersiljaa hienonnettuna
1 valkosipulinkynsi murskattuna
½-1 tl tuoretta tai kuivattua oreganoa
suolaa, mustapippuria
vajaa ½ dl neitsytoliiviöljyä 

Keitä pasta napakaksi pakkauksen ohjeen mukaan. Ehdit hyvin sillä välin valmistaa kastikkeen.
Pilko suureen tarjoilukulhoon tomaatit sopiviksi paloiksi, ohuet viipaleetkin ovat kivoja. Viipaloi myös mozzarella, sipuli hyvin ohueksi, samoin oliivit. Lisää vielä kaprikset kokonaisina tai hakattuina, raastettu valkosipuli, persilja ja mausteet. Kaada päälle hyvää oliiviöljyä niin paljon kuin sielu ja vyötärö sietävät. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja anna tekeytyä.
Valuta kypsä pasta ja halutessasi huuhdo ja viilennä kylmällä vedellä. Tälle ruoalle tekee hyvää maustua vähän aikaa ennen tarjoamista.

Kuten näkyy, en voinut vastustaa nytkään kevyesti höyrytettyjen parsakaalinkukintojen kutsua, ne ovat niin superterveellisiä ja hyvän makuisia.  Jätin sitten lehtipersiljan pois. Ja jos tarkkaan katsoo, ei siellä mozzarellaakaan ole. Sitä ei muutenkaan syödä maun takia, vaan suutuntuman ja valkoisen kontrastivärin takia, ja tuohan se tietysti tähän ruokaan proteiinia. Raastettiin sitten päälle parmesaania.

Mutta me tykättiin tästäkin kuin hullu puurosta!

Uskollinen apulaiseni makaa ruokaa laittaessani juuri tuossa kohti jaloissa ja on mahdollisimman paljon tiellä. Lepuuttaa jopa kuonoaan jalkaterän päällä. Syö kaiken lattialle tippuvan, paitsi sipulia. Odottaa, että mahdollisimman paljon tippuu lattialle. Erityisesti lihaa.

Matkavaatteita, hmm

Nyt saatte nauraa, tässä tulee nimittäin asupostaus! Sain tasan yhden pyynnön kertoa matka-asuistani, ja teen sen siitä huolimatta.  En kuluta kovin kummoisia summia vaatteisiin enkä tilaa merkkivaatteita, vaan hankin käytännöllisiä ja kivoja, ja ennen kaikkea omalle vartalolleni sopivia vaatteita. Olen nykyisin tyypiltäni 166 senttiä pitkä pullea X, joten sillä ei paljon juhlita. Jos ei nyt luovutetakaan.

Ensimmäisessä kuvassa on pari helteiseen päivään sopivaa vaatetta, joista kumpaakin tunikaa käytän farkkucaprien kanssa. Vasemmalla on uusi KappAhlin raikkaanvärinen ja kevyt kesävaate. Sen päällle käy tarvittaessa sininen neuletakki. Oikealla Almian pari vuotta vanha pellavatunika, joka on aivan lyömätön kuuman päivän vaate. Pellavaa ei vain voita mikään kesällä!

Marimekon vaaleat joustavat caprit (loistovaate, suosittelen!) ostin täksi kesäksi, kun viimevuotiset valkoiset jäivät ainakin viisi senttiä vajaiksi vyötäröltä. Siirtyivät siis yläkaappiin odottamaan parempia aikoja. Harmaa KappAhlin kruunu-teepaita on tarpeeksi väljä, ettei makkarat näy, ja värikin on imarteleva minulle. Eccon valkoiset ballerinat ja Riekerin sandaalit ovat hyvät jaloille ja sopivat kaikkien asujen kanssa. Sandaaleilla jaksoi hyvin kävellä koko päivän eivätkä jalat valittaneet. (Yösärkyä oli polvessa kyllä, mutta sitähän oli jo kotona.)

Vanha vadelmanpunainen tunika oli mainio ohut autovaate. Se rypistyy kuitenkin helposti. Kirkkaan sininen viskoosineule  Zizziltä on hyvä pitkähihainen tarvittaessa ja sen alla on hihaton, myös sopivan väljä ja lantion peittävä viskoosielastaanitoppi (Prismasta, hähä, ja loistava hinta-laatusuhde).

Tästä puuvillatunikasta olen tosi iloinen. Löysin sen Sokokselta tänä keväänä, ja taitaa olla heidän omaa merkkiäänkin. Viileällä ilmalla se on erinomainen sinisten farkkujen kanssa, ja myös niitten farkkucaprien, jos ei välitä siitä, että sääret näyttävät sitten lyhyeltä. Vesibussiajelulla tarvittiin vielä huivikin kaulaan, niin kylmä oli tuuli mereltä.

Almian viskoosielastaanitunikan olen löytänyt myös Sokokselta muutama vuosi sitten. Se on osoittautunut monikäyttöiseksi vaatteeksi kesällä ja talvella eri tavoin asustettuna. Matkalla puin sen iltaisin syömään lähtiessä Marimekon mustien kapeitten housujen ja mustien kenkien kanssa. Käytän usein alla myös oranssia tai fuksianpunaista toppia.

Näillä mentiin ja hyvin riittivät. Kesällä käytän paljon kaulakoruja, vähemmän huiveja. Kotona käytän nahkalaukkuja, mutta matkoilla en marikassia parempaa tiedä -varsinkaan sen Amsterdamin ryöstöyrityksen jälkeen. Nyt oli mukana tummansininen olan yli heitettävä laukku ja välillä pieni nahkainen olkalaukku. Onneksi on ikää sen verran, että käytännöllisyys saa mennä ulkonäön ohi.

Nyt tunnen itseni vähän epävarmaksi, ja vähän ääliöksi, koska en tykkää oikein katsella asupostauksia, ja niin vaan lankesin siihen itsekin.

Pieniä helmiä

Tämä ihana rakennus, jos osaan yhtään karttaa lukea, on Thorvaldsens Museum. Eikä sillä niin väliä, kun se sattui olemaan kiinni. Keskiviikkona oli kansallispäivä kaikeksi yllätykseksi. Kaupat kiinni, samoin kaikki museot.

Mutta kaikenlaista kivaa katseltavaa löytyi silti kävelemällä ympäriinsä.

Pyöreä torni on alunperin rakennettu tähtitorniksi  vuoden 1640 tienoilla. Ylös kiertää kaunis ja avara spiraalikäytävä, jota pitkin on ollut aikanaan hyvä hinata torniin astronomisia laitteita. Oli paljon helpompi nousta itsekin sinne tuollaista tasaista käytävää mieluummin kuin jyrkkiä portaita pitkin.

Käytävässä oli ihana luonnonvalo, ei mitään muuta valaistusta. Plussat siitä.

Puolivälissä on ollut vanhaan aikaan yliopiston kirjasto, nyt myös kahvila.

Ja jos hätä pääsi kiivetessä yllättämään, oli hotelli helpotus matkan varrella. Onneksi meille nyky-hienohelmoille oli omat, vähän uudemmat pisoaarit.

Ja tietenkin sieltä näkyi tuo Juutinrauman silta Malmöhön.

Lounastauko

Puolenpäivän jälkeen oli Tanskassakin ruokatunnin aika. Rannoilla istuskeli kaikkialla ihmisiä syömässä eväitään. Jotkut olivat tulleet selvästi toimistoistaan ulkoilmaan nauttimaan auringosta kanavan varrelle.

Kuvia katsellessa tulee väkisinkin mieleen oma työpaikka ja sen keittiö. Kokoonnumme kaikki syömään yhdessä eväitä ennen puoltapäivää rakennuksen keskellä olevaan tilavaan huoneeseen. Ikkunatonta paikkaa on vaikea mieltää kovin viehättäväksi, joten mietimme tänään, että kirkasvalolamppu voisi olla hyvä hankinta. Kunnon valkoinen valo toisi edes ripauksen sitä tunnelmaa, minkä ikkunoiden puuttuessa menetämme.

Eikä eväissäkään ole usein kehumista.

Paljon hauskempaa olisi kyllä istua jonkun veden äärellä.