Näytteillä

Kävin jokin aika sitten tutustumassa kansalaisopiston kevätnäyttelyyn. Siellä oli parin viikon ajan näytillä aivan valtavan hienoja ja taidokkaita töitä! Vähän ne olivat syrjässä, että täytyi tietää, minne oli menossa, mutta se kannatti.

Poimin puhelimeeni tietysti vain itseäni kiinnostavia kohteita. Sellaisia, joita toivoisin voivani ostaa, tai jopa tehdä itse, jos taitoa olisi.

Nämä erilaiset keramiikkajutut olivat minusta hykerryttävän ihania! Alkoi kovasti houkuttaa, että ehkä minäkin voisin joskus mennä sellaiseen ryhmään opettelemaan...kunhan tätä valokuvausta saa ensin vähän lisää.

Oli siellä muuten meidän valokuvausryhmämmekin töitä, myös minun tulppaanini:)

Viimeiset vaasissa ja jotain uutta

Kävin tänään taas päivittämässä tukan kevättä varten. Pyöräilin ensimmäistä kertaa tälle vuodelle, ja ihmettelin, miten helppoa ylämäkien vetäminenkin oli. Ehkä mummopyörääni on talven aikana kasvanut jonkinlainen moottori. 

No tällä leikkauksella selviää taas juhannukseen asti, hyvä tuli. Juttelimme   kampaajani kanssa koko session ajan keittiöremonteista, hänellä  kun oli melko tuoretta kokemusta siitä. 

Kerroin miettineeni jonkinlaista sisustussuunnittelijan konsultaatiokäyntiä, kun eri materiaalien ja värien pähkäileminen yksin ei oikein tuota tuloksia. Varsinkin lattian ja seinän väriä mietin, samoin hyllyjen. Joudun sentään katsomaan niitä tosi kauan, enkä halua heti katua ja kyllästyä. Sain nyt vinkin hyvästä sisustusuunnittelijasta. Olinkin jo lähettänyt sähköpostia yhdelle, mutta en saanut vastausta. Soitin siis tälle nuorelle naiselle ja sovin tapaamisen perjantaiksi. 

Olen kyllä kokeillut netissä olevia keittiösuunnitteluohjelmia. Niistä saa ainakin jonkinlaista kuvaa ja pystyy vaihtamaan jonkin verran värityksiä, mutta kovin ovat rajallisia nekin, ja edelleen kaipaan keskustelutukea siihen, mielellään ammattimaista. Tässä ei auta keittiösuunnittelijakaan.

Ehkäpä perjantain jälkeen olen tässä vähän viisaampi ja osaan tilata oikeat jutut  ja saan päivitettyä keittiöni tälle vuosikymmenelle.

Jotain hyvää iltateelle

Saako taas olla kakkuohje? Tämä pieni leivonnainen on nopea tehdä ja jotenkin tosi keväinen. Lisäksi aivan älyttömän helppo tehdä: ainekset vain sekoitetaan yhteen. 

Olen tehnyt muutaman kerran tätä Fanni ja kaneli -blogista löytynyttä ihanan raikasta limekakkua. Se on tiivis ja kostea, herkullinen yhdistelmä sitruunaa, jogurtin  happamuutta ja tietysti makeaa. Tämä on kaikkea muuta kuin kuivakakku!

 Limekakku

- 2 1/2 dl turkkilaista jogurttia tai muuta hapanmaitotuotetta
- 3/4 dl oliiviöljyä minä kyllä käytän rypsiöljyä tässä sen mauttomuuden takia
- 2 1/2 dl sokeria
- 1 limen kuori  tai sitruunaa
- 1/2 dl limen mehua sen raastetun sitruunan tai limen mehut
- 2 kananmunaa
- reilu 4 dl vehnäjauhoja
- 1 1/2 tl leivinjauhetta
- 1/2 tl suolaa

Sekoita jogurtti, öljy, sokeri, hyvin pestyn limen raastettu kuori, mehu ja kananmunat. Yhdistä kuivat aineet eri kulhossa. Lisää jauhot kahdessa osassa taikinaan ja sekoita kunnes tasaista.

Kaada taikina öljyllä kevyesti voideltuun tai rutistetulla leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan (23 cm). Paista 180 asteessa uunin keskitasolla 45-50 minuuttia. Kakku on kypsä kun keskelle upotettuun tikkuun ei tartu taikinaa ja pinta on saanut väriä.

Ripottele jäähtyneen kakun päälle limesokeria. (Sekoita limen kuorta ja sokeria.)

Tiinan kuvassa on limesokeria, mutta tässä vain tomusokeria. Maku on kuitenkin tämän kakun paras puoli, ei ulkonäkö. Veikkaan, että yllätyt positiivisesti!

Sopii kahvin seuraksi, mutta ehkä vielä paremmin teelle. Tykkään juoda iltaisin vihreää teetä ja olisin ikionnellinen, jos voisin syödä joka ilta tätä kakkua sen kanssa!

Kuin kaksi Vilmaa

Ulkoillessa tuli yhtenä päivänä vastaan ihana pikkupallero, kahdeksanviikkoinen beaglenpentu. Kävi ilmi, että tämä suloinen narttu olikin meidän kaima!

Siinä ne kaksi Vilmaa katselivat ja nuuhkivat varovaisesti toisiaan. Kumpikin säikähti välillä, ja tuo meidänkin varsin  ronski neiti kiljahti monta kertaa kimeästi, aivan kuin pentuna. Oli niin pelottava tuo vauva.

Vielä tarkemmat nuuhkaisut, että mikä se on oikein naisiaan tämä pikkuinen ynisevä pehmokoira.

Yllättäen tässä lähitaloissa on nähty jo kolme uutta koiranpentua. Tänään tapasimme kymmenviikkoisen jackrusselin, joka oli sellainen tohvelinkokoinen. 

Pionivoimaa

Kevään ensimmäinen pionikimppu odotteli marketin kukkakylmiössä.  Se oli melkein viimeinenkin, niin hyvin oli kauppa käynyt ja ottajia ollut. Valitsin kahdesta jäljelläolevasta tällaisen raidallisen näköisen kimpun ja toivoin raidallisia kukkia. En ole ennen vielä raidallisia pioneja nähnyt enkä kyllä nähnyt nytkään: raidat jäivät ulkolehtiin.

Muistan lukeneeni jostakin, että pioneihin suihkutetaan hiuslakkaa, etteivät ne avautuisi liian aikaisin. Viime vuonna yhden kimpun nuput jäivät kiinni ja kuihtuivat pieniksi palloiksi. Huuhtelin siis koko kimpun alkajaisiksi vedellä. Upotin nuput haaleaan veteen ja huljuttelin oikein. 

Kovat pienet pallot avautuivat seuraavaksi aamuksi. Sitä seuraavana aamuna ne olivat jo täysin auki. 

Muhevanmehevät marinoidut paprikat

Kaupasta on saanut muhkean meheviä punaisia paprikoita edullisesti, joten tehdäänpä viikonlopuksi marinoituja paprikoita. Niitä huikean ihania ja syntisen valkosipulisia. Otetaan siis esille kolme suurta paprikaa tai monta pienempää ja ihan mielellään erivärisiäkin. Lämmitetään uuni hyvin kuumaksi, ehkä grillivastuskin, tai grillataan paprikat suoraan kaasuliedellä.

Leikataan sitten paprikat pitkittäin sopiviksi suikaleiksi tai ainakin neljään osaan. Siemenet heitellään tietenkin pois. Siirretään suikaleet uunipellille kuori ylöspäin leivinpaperin päälle. Silloin ei tietenkään kestä grilliä käyttää tai paperi syttyy palamaan, kokeiltu on. Uunin lämpöä saa olla jotain 250° ja paprikoita pidetään siellä niin kauan, kunnes alkaa pinta kupruilla ja tulee ehkä mustia läiskiä.

Huomataan tässä vaiheessa, että tästähän voisi ottaa kuvia. Työlaudalla on siis ne varsinaiset herkuntekoainekset: kylmäpuristettu oliiviöljy, tumma balsamiviinietikka, hunaja, valkosipuli, ruususuola ja mustapippuri.

Paprikat otetaan pois uunista ja noukitaan pihdeillä metalliastiaan. Sen päälle asetellaan kansi, vaikka lautanen vähäksi aikaa. Kosteus nimittäin auttaa kuoria irtoamaan. Irrotellaan sitten hiukan jäähtyneistä suikaleista kuoret työntämällä kynttä irronneen nahan alle. Onnistuu aika helposti, eikä ole niin nuukaa, vaikka kuorta jäisikin vähän.

Huljutellaan palaneita sormenpäitä hetki kylmän vesihanan alla. Lorautellaan sitten paprikasuikaleitten päälle reilusti öljyä, vähän vähemmän balsamicoa, lusikallinen hunajaa, vähän suolaa ja mustapippuria. Puristetaan tai viipaloidaan joukkoon yksi muhkea kynsi valkosipulia tai ihan maun mukaan enemmänkin. 

Siirretään isoon kannelliseen lasipurkkiin ja jääkaappiin muhimaan. Unohdetaan ottaa kuvat kaikista näistä vaiheista.

Käy ihan minkä tahansa kanssa, paitsi jälkiruokiin!

Kaukokaipuuta

Ihan hirveä kaukokaipuu ja vaihteluntarve ja mitävielä on iskenyt tähän naiseen! Onko siis liikaa vapaata aikaa vai tylsistymistä omaan seuraan, mutta kuitenkin jotakin uutta kaivataan. En ole vuoteen käynyt ulkomailla ja talven aikanakin vain kaksi kertaa Oulussa. Edes Helsinkiin ei ole tullut lähdettyä, muista nyt puhumattakaan. 

Ja juuri nyt kun minulla olisi aikaa, ei ole rahaa. Olisi niin kiva lähteä Tallinnaan tai Tukholmaan, tai edes Helsinkiin taidetta katsomaan.

Osa-aikatyöni jatkuu kuulemma vielä ainakin vähän aikaa, mutta päätöstä ei kuulu. Odotan siis toista kuukautta myös rahoja ja elelen puolella palkalla. Onneksi se vaikuttaa vain henkilökohtaisiin menoihini, mutta jos eläisin yksin, olisi vaikeampaa. Tähän olisi ollut helppo varautua, mutta kerrankin ei tullut mieleenkään. Ja olen tästä vain iloinen: haluankin olla huoleton heinäsirkka! Tai ainakin haluan tulla sellaiseksi.

Poikani olivat pari viikkoa sitten käymässä Espanjassa. Nuorempi poika antoi luvan lainata näitä ihania apinakuvia Gibraltarilta. Tulivat kuulemma syliinkin ja hyppivät niskaan. Tahtoisinpa joskus nähdä läheltä noita sympaattisia eläimiä, jotka niin muistuttavat meitä.

Me ei varmasti lähdetä mihinkään kauemmas tänä kesänä. Sain siirtää unelmani Köpiksestäkin tuonnemmaksi, vaikka olin jo lentoja ja hotellia varaamassa. Keittiöremontti ajoittunee jonnekin kesälle eikä ajankohdasta ole tietoa. Samalla uusitaan lattioita niin keittiössä kuin kolmessa makuuhuoneessakin, joten tyydymme rengasmatkoihin kotimaassa. Halvalla, varokaa sukulaiset!

Monenlaista haahuilijaa

Vappupäivänä lähdimme ulkoiluttamaan koiraa ja minä kävelysauvoja. Matkan varrella törmäsimme tällaiseen sakkiin, jota oli pakko jäädä katsomaan tarkemmin. Mukana oli vain puhelin, jolla sitten otin kuvia. Navakassa pohjoistuulessa nämä otukset huojuivat hiljaa, kuin joku pyhiinvaeltajien kuoro tai jotkut muut kulkijat Tähtien sodasta.

Ihan elävän näköisiä!

Vähän sekona olin itsekin tänään. Sonnustauduin kaupunkivermeisiin ja läksin puolenpäivän aikaan keittiökauppaan tapaamaan suunnittelijaa. Oli määrä katsella koneelle piirrettyä suunnitelmaa ja tarkastella hintoja. Kävi ilmi, että olin paikalla vääränä päivänä, tarkoitus olikin tavata vasta huomenna, eikä hänellä ollut tietenkään vielä valmista esiteltävää.

Kaivelin oman allakkani esille ja siellä oli ihan selvästi merkintä torstailla. Olen niin lomalainen, ettei tullut mieleenkään katsoa kotona kalenteria. Muistelin vain että se oli kai keskiviikko. Minä joka olen 25 vuotta elänyt töissä ajanvarauskirjan armoilla ja tiukalla aikataululla!

Viikon ainoa meno, enkä osu edes sinne oikeaan aikaan.

Vaivatonta leipää ja parsakeittoa

Koko talven karppaamisen jälkeen on kummasti houkutellut leipoa leipää. En ole ennen siihen niin paneutunut, kun makeat leivonnaiset ovat enemmän olleet minun juttuni. Nyt niitä leipäohjeita on kuitenkin lähtenyt mukaan, ja varsinkin näitä rustiikkeja kovapintaisia leipiä suorastaan himoitsen.

Ystäväni Minna vinkkasi naamakirjassa tästä leivästä ja tietysti tartuin syöttiin. Tämä kuuluu sarjaan vaivaamaton eli No-Knead Bread. Taikina siis vain sekoitetaan ja annetaan makujen tekeytyä pöydällä yön yli. Siinä niitä aromeja kehittyy. Jauhojen on myös syytä olla tuoreita, ei mitään viimekesäisiä mökinkaapista talteen talveksi tuotuja. On nimittäin tullut tehtyä aika kitkerääkin leipää joskus jostain ikivanhoista grahamjauhoista.

Tämä ohje on kotoisin Kädenvääntöä-blogista.

  
Vaivaamaton ja vaivaton leipä             

7dl vehnäjauhoja
2tl suolaa
0,5tl kuivahiivaa
3,5dl lämmintä vettä (n. kädenlämpöistä)

Sekoita kuivat aineet keskenään, kaada vesi joukkoon ja sekoita puukauhalla taikina sekaisin. Peitä taikina tiukasti tuorekelmulla ja anna kohota 12-18 tuntia. Jos omistat sopivankokoisen lasikulhon, tee taikina siihen, tuorekelmu nimittäin tarttuu lasikulhoon paremmin kuin muoviseen.

Lämmitä uuni 225 asteeseen ja laita kannellinen pata kuumenemaan samalla. Tuollainen musta Kokki-pata oli tähän ihan omiaan. Kaavi löysähkö taikina jauhotetulle pöydälle, lisää jauhoa myös taikinan päälle ja pyöräytä palloksi. (Tässä kohtaa voit lisätä leipään esim. yrttejä tai ripotella sen päälle suolakiteitä.)

Peitä myös päältä jauhotettu taikina löyhälti tuorekelmulla (ilman jauhoja kelmu tarttuu ikävästi kiinni) ja anna levätä puoli tuntia.

Heitä taikinapallo kuumaan pataan, laita kansi päälle ja paista puoli tuntia.
Ota kansi pois ja paista vielä ilman kantta 15 minuuttia.

Minä pöhkö menin tekemään tämän hiivaleipäjauhosta ja kaduin heti. Voisi vanha terveysintoilijakin joskus malttaa mielensä ja tehdä ihan reilusti valkoista leipää! Maku olisi nimittäin erilainen, juuri sellainen oikea. Mutta kyllä tämä hyvää oli, ehkä tiiviimpi rakenteeltaan kuin valkoisista jauhoista tehty.

Olen kokeillut uusia Becel Kultaa ja Floora Kultaa ja toden totta: maku on puhdasta kultaa! Liekö sen herkullisuuden takana sitten kirnupiimän happamuus vai mikä, mutta tätä voisi melkein kauhoa suoraan suuhun, ja ainakin se houkuttelee syömään lisää leipää. Ei siis oikeastaan mikään hyvä juttu. Ovat vielä täysrasvaisiakin, joten energiaa on. Mutta niin hyvää. Sanoisin, että päihittää kirkkaasti voinkin.

Leivän kanssa kannoin pöytään jääkaapissa hyvin kypsyneen camembertin.Valui lämmetessään vähitellen ulos kuorista. Siitä olikin mukava kaapaista leiviälle.

Leivän seurana maistui ihanalta kevään ensimmäinen parsakeitto. Kuvassa keiton koristeena oleva nuput kyllä vajosivat pohjaan. Löysin inspiksen tähän Omenamintulta. Hänen keitossaan on käytetty mausteena minttua, meillä se oli kuivattua, mutta kyllä sillä hentoa mintunaromia sai loihdittua parsaan. Keitto on joka tapauksessa hyvää: vain nippu parsaa ja desi kermaa.

Parsakeitto

3–4:lle

500 g vihreää parsaa
1 sipuli
1 rkl voita
5 dl vettä + 3/4 tl suolaa tai 5 dl kasvislientä
nippu minttua
1 dl kermaa

Huuhdo parsat ja poista puumainen osa tyvestä. Parsaa voi taivuttaa varoen, jolloin varsi katkeaa kiinteän ja huokoisen osan rajalta. Paloittele parsat pieniksi viipaleiksi.
Kuori ja hienonna sipuli.
Kuullota sipulia voissa matalalla lämmöllä, kunnes sipuli on aivan läpikuultavaa ja pehmeää. Lisää vesi ja suola tai kasvisliemi ja parsaviipaleet. Keitä pehmeiksi, noin 10 minuuttia.
Jos haluat koristella keiton parsan nupuilla, ota muutama talteen ennen soseuttamista.
Lisää keittoon mintun lehtiä ja soseuta sileäksi tehosekoittimessa tai monitoimikoneessa.
Kaada keitto takaisin kattilaan, lisää kerma ja kuumenna.