Mitähän tekis, vai tekiskö mitään?

Minulla on ollut kaksikymmentä luonnosta kuvineen odottamassa, mutta olen saanut aikaiseksi vain yksitoista blogipostausta koko kesänä, elokuussa vain yhden. Näin hiljaista ei ole ollut kahdeksaan vuoteen! Ja suoraan sanottuna olen nauttinut tästä blogilomasta: ei ole tarvinnut kuljettaa kameraa mukana tai kuvata kaikkea kivaa siltä varalta, että tekisi siitä jutun blogiin. Se tarkoittaa myös sitä, että en ole juurikaan kommentoinut muitten aikaansaannoksia, vaikka ahkerasti selaan Bloglovin'ia ja Youtube-tilauksia joka päivä. 

Olen ryhtynyt siis salamatkustajaksi: nautin muitten työn tuloksista, mutta en osallistu itse. Tiedän, että se on harmillista jokaisen kirjoittajan mielestä, koska kommentit tulkitsee ilman muuta kiinnostukseksi, ja jos ei ole kommentteja, ei siis tunnu olevan kiinnostuneita lukijoitakaan. Sanoo kävijätilasto mitä tahansa. 

Oikeastaan siksi toivoisinkin, että kaikkiin blogeihin saataisiin samanlaiset tykkäys-painikkeet kuin Facebookissa ja YouTubessakikn on, silloin voisi hyvään juttuun jättää edes pienen palautteen, peukun ylöspäin.

Kun ei julkaise päivittäin tai edes joka toinen päivä, ei ole kohta enää lukijoitakaan. En halua sittenkään vielä laittaa lappua luukulle, vaikka mietin jo sitäkin. Eihän sitä koskaan tiedä, jos vaikka syksyn pimenevien iltojen myötä intoa alkaisi jostakin ilmaantua.  Tai sanottavaa. Tai sitä sanottavaa kyllä voisi ollakin, mutta en halua täällä käydä keskustelua mieliä kiihottavista aiheista. (Ja hohhoijaa, miten mieliä kiihottaa nykyisin melkein mikä tahansa, kun voi tuntemattomuuden suojista laukoa kommenttejaan.)

Jos olisin nuorempi, kokeilisin tehdä tänne pieniä videoita. Voisi jutella asiaansa naamatustenkin kirjoittamisen sijaan, vaikka tuijottaisikin itse vain kameran linssiä. Ikätovereitahan ei tuubista löydy juurikaan, ainakaan suomenkielisiä, mutta englantilaisia ja jenkkinaisia olen seurannut. Siitä olen äkkiä huomannut, että vaatimattomampaakin videota kannattaa etukäteen suunnitella huolellisesti ja jälkikäteen editoida kunnolla. Epäilen että hyvän viiden minuutin videon tekemiseen menee hyvinkin lähes päivä!

No, toisekseen siihen pitäisi olla puhelias ihminen, mitä en parhaalla tahdollanikaan voi sanoa olevani. Eikä niitä todellakaan kukaan katsoisi.

Intohimoni kosmetiikka on siitä hankala aihe blogissa, että tykkään itse nähdä jonkun tuotteen myös käytettynä, levitettynä kasvoille ja miltä se niillä näyttää. Sen kuvaaminen taas riittävän hyvin on todella vaikeaa. Riittävän hyvin tarkoittaa tässä sitä, että rypyt ja juonteet eivät saa liikaa näkyä. Kuvassahan ne jokaikinen oikein korostuvat, valoa pitää siis tulla riittävästi eri puolilta. Valaistuksen säätelyyn irtosalamoilla ja valonpehmentimillä menee paljon aikaa, ja siihen en toistaiseksi ole halunnut ryhtyä. Olen senkin huomannut, että omasta mielestä kivan meikin pitäisi olla valokuvaa varten reilusti peittävämpi ja voimakkaampi. Sen jälkeen se ei enää olisikaan se kevyt kenttämeikki, jolla haluaisi itse olla sen päivän.

Uudet hankinnat ja meikkikokeilut jäävät siis kuvaamatta ja esittelemättä. Rima on noussut, koska olen nähnyt niin paljon hyviä kuvia!

Että sellaista tällä kertaa. Minulle kuuluu ihan hyvää, ja toivottavasti kuuluu teille muillekin! Syyskuun ensimmäinen päivä on ollut ihanan lämmin ja aurinkoinen. Kävin koirakävelyn jälkeen kaupungilla hiustenleikkuussa: olin kesällä leikannut itse tukkani tasamittaiseksi polkaksi ja nyt vähän hienosäädettiin ja kevenneltiin. Olen reilun viikon päästä lähdössä Tallinnaan leidiseurassa ja nyt on ainakin tukka hyvin. Kaikenlaista kivaa on jo matkaa varten mietittynä, mutta en ole kertonut kenellekään, että aion viettää hyvän aikaa myös Kaubamajan kosmetiikkataivaassa!