Talvipuita ja kirpakkaa pakkasta

Kunnon pakkanen on huurruttanut puut satumaisiksi. Tähän kuuluu tietenkin talviauringon valo kirkkaalta taivaaalta ja talven ihmemaa on täällä! Mittari näyttää lähes miinus kahtakymmentä vielä keskipäivän tuntumassakin. Koira osoittaa kaikilla osaamillaan tavoilla olevansa valmis lenkille, joten alan miettiä, mitä olen tavannut pukea päälle pakkasella. Päätän, että ei mitään kovin erikoista, puuvillalegginssit ja tuulihousut saavat riittää, kaksi ohutta puseroa, reisiä suojaava toppatakki, villahuivi ja lämpimät kintaat. Ja riittääkin, mikä on hyvä, sillä toppahousuni ovat kymmenen kilon takaiset.

Vielä pikkukamera kaulaan ja menoksi. Olisin voinut kyllä ottaa isonkin kameran, mikä nyt vähän kaduttaa. 

Auringonpaisteesta tulee hyvälle tuulelle. Toivoisin, että jokaisen olisi mahdollista työpäivinäkin käväistä ulkona happihypyllä ja lataamassa vähän valoenergiaa. Itselläni on ainakin suu messingillä vielä nytkin, kun katselen näitä kuvia. Ulkona oli niin ihanaa!

Pieni lenkki pakkasessa, vähän mäennnousua, että hengästyttiin kunnolla, ainakin minä, ja hyvä olo on taattu koko päiväksi.

Vilma antoi tällä kertaa hyvin pysähtyä kuvaamaan puita. Ihme oikeastaan, ettei sitä alkanut palella, ei edes tassuja nostellut. Viikset on kyllä jäässä -meillä molemmilla. Mutta kun pidän kameraa kädessä, on turha toivoa, että neitiä saisi katsomaan linssiin päin. Ei edes, vaikka on namupala toisessa kädessä. Että pitääkin olla tiukkana!