torstai 20. marraskuuta 2014

Talvi tulee sellaisena kuin tulee


Huomaan nyt talvea odotellessa suhtautuvani siihen ihmeen neutraalisti. En odota erityisesti mitään. Viime talvi on hyvässä muistissa ja nyt näyttää olevan parasta ottaa sää vaan vastaan sellaisena kuin se tulee, eihän sille mitään voikaan.

Iloitsen siis jokaisesta kuivasta päivästä. Nautin pikkupakkasesta. Ja jos huiskaisee lunta maahan, on vielä parempi.


Mutta jos ei, niin ei. Jos on märkää ja pimeää, pannaan sitten kotona esille kaikki mahdolliset valot ja kynttilät, mandariinit ja glögintuoksut. Tai ei meillä juuri glögiä juoda, kun emme kumpikaan sen ylimpiä ystäviä ole. Joulu tulee pikkuhiljaa joka tapauksessa, ja oli talvista tai sateista, pimeää on enimmäkseen joka tapauksessa.

Vaikka nyt on kyllä ollut ihanasti miinuksella ja olen työssäkäynnistä huolimatta kävellyt joka päivä ulkona. Iskin myös ensimmäiset jouluvalot ikkunaan. Työhuoneen ikkunassa loistaa nyt himmeästi pyöreä lempikranssini. Kohta kiinnitän pyrstötähden vierashuoneeseen, jonne vanhempi poika ja miniä majoittuvat taas jouluksi. Olohuoneen ikkunalla loistaa rautalangasta väännetty sähkökynttelikkö. Sen epäsymmetrisyys viehättää silmääni.


Salaa itseltänikin odotan tietysti oikeaa talvea, kymmenen asteen pakkasta ja kunnon lunta. Enkä ole ainoa. Huomiseksi sitä on jo luvattu.


Nyt alkaa Viimeinen tango Halifaxissa, äkkiä katsomaan.


10 kommenttia:

  1. Hah, sama juttu. Just puhuin miehelle tänään, että kesällä tarkastin joka ilta ennen nukkumaanmenoa 10vrk:n sääennusteen, mitä säätä luvattiin. Nyt ei kahteen kuukauteen ole kiinnostanut pätkääkään, katson aamulla ulos miltä näyttää. Varmaan alitajuisesti pelkään, että tästä tulee samanlainen kuin viime talvesta, enkä edes uskalla toivoa parempaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin just on. Tulee sellainen hällä väliä -fiilis, valmistautuu pahimpaan. Mitä tahansa voi tulla taivaalta, mutta joulu nyt kuitenkin:)

      Poista
  2. On tämä puhelimella kommentointi mutkikasta, joskus onnistuu ja joskus ei. Pitkät porinat talvesta ja Gabaldonista taisivat hävitä eetteriin, menköön. Ens viikolla mennään kuitenkin taas zumbaamaan, tänään nukuin koko illan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, olisi niin mukava lukea kommenttejasi! Mutta joo, ensi viikolla taas mennään, en minäkään yksin lähtenyt. Kävin sitten Vilman kanssa kävelyllä kaksi kertaa:)

      Poista
  3. En pidä viimasta enkä kovasta pakkasesta. En valita, vaan otan kaikki vastaan mitä taivaalta tulee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, turha on tuhlata energiaa sellaisen asian vastustamiseen, mihin ei voi itse mitenkään vaikuttaa;)

      Poista
  4. Ai teillä on jo pakkasta. Hyvä, koska täältä meiltä lipuu lumipilvi kohti pohjoista. Täällä satoi 5 - 10 cm lunta tänään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulin siitä lumisateesta: poika soitti eilen isälleen, ettei ole koskaan pelännyt yhtä paljon auton ratissa kuin ajaessaan töistä kotiin kesärenkailla siinä kelissä! Kaksi astettakin tekee jo suuren eron siinä, onko kuiva pakkaskeli vai märkä vesikeli. Siellä oli varmaan muitakin lumisateesta yllättyneitä eilen.

      Poista
  5. Tässä on sellaista hetken tunnelmaa :) Tälle talvelle toivon vähemmän liukkautta, sillä viime talvena se esti nastoista huolimatta tehokkaamman kävelylenkkeilyn. Tämän vuoden liukkailla olen jo lipat vetäny vaan ei onneksi pahemmin sattunut. Jää lumen alla on petollinen paikka. Muuten talvi on ihan jees, kunhan nukkuu tarpeeksi.

    -eikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liukkaus on niin vihonviimeistä! Olen vannonut, että jos muutan tästä jonnekin, niin siellä ei saa olla yhtään mäkeä. Välillä on saanut meidän taloa lähestyä pitämällä puista kiinni, syöksymällä pihlajalta pihjalalle, jos ei ole vielä hiekotettu. Ja keväällä on taas tullut mieleen, että Laajavuorentietä etenisi parhaiten luistimilla...

      Unentarve ihmetyttää, se tuntuu tosiaan lisääntyvän tähän aikaan. Heräsin tänäänkin kymmenen tunnin unien jälkeen. Onhan se liikaa, mutta kun niin vaan meni. Tällaisina aamuina toivon aina sitä samaa muillekin, tarpeeksi unta!

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...