Sumuisen hämärään sunnuntaipäivään lähetän tässä sylillisen valoa kukkien muodossa. Meillä on vietetty isänpäivää miehen kanssa kaksistaan ja lähinnä ulkoilutettu mäyräkoiria. Muutenkin olemme viettäneet aitoa villasukkapäivää, hiljaista välipäivää muusta elämästä. Sellainen tekee joskus niin hyvää. Oma isäni on kaukana ja juhlii siskon luona, miehen isä on kuollut. Toinen poika asuu Vantaalla ja toinen huitelee juuri nyt pitkin Kaliforniaa, joten vieraitakaan ei ollut tiedossa.
Päätin ruveta siivoamaan koneelta alkuperäisiä kuvatiedostoja, joita on kertynyt koko vuodelta. Säästän kansiot aina odottamaan jatkokäsittelyä, jossa plaraan kuvat läpi, siirrän osan roskiin ja säilyttämisen arvoiset Alkuperäiset-kansioon. Sen olen jaotellut vuosiin ja kuukausiin samalla tavalla kuin kuvakansionkin. Kukkakansion olen tehnyt joka vuodelle vielä erikseen, koska kuvaan niin paljon kukkia ja niitä juuri saatan tarvita joskus esimerkiksi uudelleen käsisteltäväksi. Siksi säästän ne raw-muodossa, tai tällä koneella NEF-muodossa.
Nämä kuvat muuten löysin juuri uudelleen ja rajasin vähän toisella tavalla. Olen julkaissut ne aiemminkin viime keväänä. Pidän niistä itse kovasti.
Lämmintä ja pehmeää sunnuntai-iltaa!
Näissä kuvissa on jotain äärimmäisen rauhoittavaa ja ihanaa.. kuin enkelin siiveniskuja :)
VastaaPoistaMukavasti sanottu, että muistuttavat enkelin siiveniskuja. Jotakin yhtä pehmeää minäkin näen:)
PoistaKuvien kanssa aika kuluu aina. Meillä oli isänpäivään 50%:n osanotto tänä vuonna. Kaksi lasta maailmalla ja kaksi kotona. :)
VastaaPoistaTeillä oli sitten isä varmaan tyytyväinen päivän viettoon:) Minä olen ennen ostanut lahjan miehelleni isänpäivänä, koska äitini on aina ostanut isälleni, mutta tänä vuonna lopetin. Mies sanoi, etteihän hän minun isäni ole, ei hänkään anna minulle äitienpäivälahjaa.
PoistaVäriterapiaa marraskuuhun, kiitos.
VastaaPoistaMärkään ja pimeään sopii valoa niin paljon kuin sinne sitä jaksaa lähettää:)
PoistaIhanaa sunnuntaita! <3
VastaaPoistaItselleni nämä isän- ja äitienpäivät on katkeran suloisia. Äidistä olenkin blogissani kertonut isästäni en niinkään. Oma isänihän otti hatkat ollessani 7-vuotias ja päätti elää elämäänsä uusperheensä kanssa ilman minua. (uusi puoliso ei sietänyt minua silmissään) Sen jälkeen en kuullut hänestä pihaustakaan kuuteen vuoteen. Eikä hän silloinkaan itse ottanut yhteyttä vaan häneen otettiin. Tavallaan minulla ei ole koskaan ollut isää. Enkä koe omaa isääni isäkseni. Vaarikaan ei alkoholin käyttönsä vuoksi ollut koskaan läheinen. Välillä olisi kiva lukea tällaisina päivinä ihmisten kertomuksia, joilla ei syystä tai toisesta ole isää. Olen monesti ollut aikeissa kirjoittaa blogiini omasta isäsuhteestani, mutta jollakin tavalla en halua tuoda julki, kuinka kamala tuo juttu kaikessa kaameudessaan oli. Sehän on vaikuttanut tosi paljon mun luonteeseen ja elämään ihan tähän asti.
Aika kova kokemus on sinulla takana. Kyllä pieni lapsi tietää olevansa hylätty, jos vanhempi ei ota enää yhteyttä. En yhtään ihmettele, että se vaikuttaa vieläkin elämässäsi, vaikka mummon kanssa turvallisen elämän saitkin. Isänpäivänä ja äitienpäivänä nämä tulevat kai vielä enemmän pintaan. Luulisin että tuollaisia asioita ihminen työstää koko ikänsä, aina kulloisenkin oman kehitysvaiheen mukaan. Äitisuhdettakin työstää aina eri ikäisenä eri tavalla. Ja parisuhdetta:)
PoistaTunnen läheisesti ihmisen, joka on kärsinyt isänsä alkoholiongelmista ja isä on sitten lähtenyt omille teilleen eron jälkeen. Minusta tämä näkyy hänessä varovaisuutena ja turvallisuushakuisuutena. Olen vasta viime aikoina alkanut todella ymmärtää sitä, kun hän ei ole mitenkään avomielisesti suostunut siitä kertomaan.
Turvallisuuden hakuisuuden tunnistan itsestäni selkeästi, oma parisuhdehan perustuu täyteen luottamukseen ja siihen, että mulla on turvallinen olla. Vanha suhde päättyi, kun en enää tuntenut näin. Tämän vuoksi ihmisten on tosi vaikea päästä edes lähelleni ja valikoin lähimmät ystävät tosi tarkasti. Terapiasta on ollut tosi paljon apua tässä suhteessa. Paras ystävänihän on aina sanonut, että ihme, että lapsuuden kokemusteni takia ole aloittanut terapiaa jo paljon aiemmin.
PoistaIhmisen pitää ajautua aika pitkälle ennen kuin tulee hakeneeksi apua, eikä terapiaa tule edes ajatelleeksi itse. Onneksi on ammattiauttajia!
PoistaÄitini on sitä mieltä, että Ben Furmanin lanseeraama ajatus 'ei koskaan ole liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus' on ihan totta. Aikaa se vaatii.
Voi kun ihania kuvia - ihanaa väriterapiaa <3
VastaaPoistaHyvä vinkki tuo kuvien kansioittaminen koska näitä kuvia kertyy koko ajan!
kivaa viikkoa sinulle <3
Kuvien järjestelyssä menee kovasti aikaa, mutta kyllä se kannattaa. Minulle on käynyt niin, että olen vuosien jälkeen kaivannut alkuperäistä versiota jostakin kuvasta, jonka olen käsitellyt mielestäni huonosti ja haluaisin tehdä sen nyt paremmin. Kuvasta ei ole tietenkään ollut kuin kaksi versiota, pienempi blogia varten ja 1600-pikselinen omassa albumissa. Siksi säilytän hyvistä otoksista täysikokoisen alkuperäisen version ja tallennan kaikki myös ulkoiselle kovalevylle.
PoistaKaunista väriterapiaa. Hienot värit, maalaukselliset
VastaaPoistaKiitos, tekee hyvää tehdäkin näitä kuvia, vaikka valokuvilla se onkin nopeaa:)
Poista