sunnuntai 2. marraskuuta 2014

10 kosmetiikkasuosikkia lokakuulta


Huomasin tässä kuun vaihtuessa, että minulla on ollut selvästi muutamia kosmetiikkatuotteita, joitten käyttö on ilahduttanut tai yllättänyt muuten myönteisesti viime aikoina. Muutama on vanhoja tuttuja ja loput uusia löytöjä. Kaiken kukkuraksi huomaan, että ne ovat jokainen suhteellisen edullisia ostoksia, joista ei kummoisesti kukkaro kevene. Tämä on ihan hyvä asia päivittäin käytettävissä tuotteissa. Olen esimerkiksi aina pessyt hiukseni maitokaupan tuotteilla, tukka on pysynyt päässä, ja on se ihan hyväkuntoinenkin. Jatkokäsittelyaineissa on sitten tullut monenlaista kokeiltua.

Laveran käsivoide on tuttu ennestään, mutta ostin taas uuden tuubin sitä. Pidän hirveästi sen yrttisestä tuoksusta ja vielä enemmän nopeasti imeytyvästä ja tehokkaasta koostumuksesta.  Saatavuuskin on nykyään taattu Prisman luontaiskosmetiikkahyllystä.

Widmerin Carbamid Forte -jalkavoide sisältää 18% ihoa pehmentävää karbamidia ja ureaa, ja se todella toimii! En ole ennen tavannut toista yhtä tehokkaasti jalkapohjan kovettumia pehmentävää voidetta. Tästä syystä tuotetta suositellaan käytettäväksi vain tarvittavilla alueilla, sitä ei siis levitetä koko jalkaan, ja niin pienestä tuubista riittää yllättävän pitkään. Löysin tämän sattumalta jostakin apteekista. -Apteekkihan on nykyään kuin karkkikauppa, jossa voi kulkea ihmetellen hyllyltä toiselle etsimässä kiinnostavia tuotteita, ei niinkään lääkkeitä.

En ole mikään Body Shopin kanta-asiakas, mutta ostin sieltä nyt persikkaisen vartalovoiteen. Vineyard Peach Body Lotion vie ajatukseni suoraan Etelä-Ranskaan ja kesään, jolloin käytin Revlonin persikkakasvovettä ja katselin pitkätukkaisia poikia. Tuoksu on yhtä tuore kuin mielikuvakin. Kyllä, ihmisessä on koko ajan läsnä kaikki iät... Kosteuttaa kyllä hyvin tätä vanhemman rouvasihmisen talvikuivaa kroppaa.

Samasta firmasta on kotoisin Vitamin E Face Mist eli kasvosuihke. Suihkeet ovat rynnistäneet markkinoille vauhdilla enkä ennen oikein käsittänyt niitten funktiota. Vasta kun rupesin puhdistamaan iltaisin kasvoni kahteen kertaan, tälle tuli tarve. En kaipaa kasvovedellä ja vanulapulla sivelyä, vaan suihkauttelen tätä naamalle ja levitän sitten tehotipat ja seerumit sekä voiteen. Tuotteita kuluu paljon vähemmän ja ne leviävät paremmin kostealle iholle. 


Refectociliä olen käyttänyt kulmakarvojen värjäykseen jo ties kuinka kauan. Huomaatte että olen aika pihi nainen: käytän edullisia tuotteita ja teen itse kaiken, minkä osaan, siis kulmien värjäyksen ja raidat päähän, kummatkin noin kerran kuussa. Käytän vaaleanruskeaa väriä sentin verran ja sekoitan joukkoon noin neljäsosan mustaa, se taittaa värin harmahtavanruskeaksi. Ensin kulmat pikkuhiljaa ohenevat ohenemistaan. Kymmenen minuuttia mönjät kulmilla ja sen jälkeen on taas oikeat kulmakarvat. Suosittelen, pikku tuubit kestävät iäisyyden eli on lähes ilmaista lystiä.

Embryolissen Lait-Crème Concentré -voiteeseen olen törmännyt monella ammattilaisen meikkausvideolla. Sitä käytetään kosteuttavana meikinalusvoiteena, joten pitihän sitä minunkin saada kokeilla. Tätä perinteistä ranskalaista apteekkituotetta ei saa Suomesta, joten sitä kannattaa hamstrata ulkomailta, niin hyvää se on. Tilasin kokeeksi pienen tuubin noin kympillä, mutta aion ilman muuta käyttää tätä jatkossakin. Voidetta voi käyttää päivällä ja yöllä, ja iho kiittää! Vielä aamullakin on ihanan kosteutettu tunne iholla. Tuote sisältää karite-voita, mehiläisvahaa, aloe veraa ja soijaproteiineja.

Nivean Lip Butter tuli Liv-boxissa pari kuukautta sitten ja sen jälkeen se on ollut jatkuvassa käytössä. Mustikka on siinä vain tuoksuna ja herkullisena värinä, mutta ihastuin tämän käyttöön ikihyviksi. Sipaisu paksua voidetta huulille tekee niin hyvää, tuoksu ja koostumus ovat miellyttäviä ja huulet tykkäävät näin kuivana aikana.

Nivean alapuolella oleva epäilyttävän näköinen valkoinen möykky on Konjac-sieni, trendihöynähdys sekin, josta yllättäen pidän kovasti. Sieni on tehty mukulapökkövehkasta, luonnonkuitua siis, ja japanittaret ovat puhdistaneet sillä kasvojaan satoja vuosia. Sieni kostutetaan, puristetaan kuivaksi ja sitten sillä hangataan kasvoja. Itse tykkään ensin poistaa silmämeikin vanulapulla, levittää sitten kasvoille vähän puhdistusmaitoa ja hangata sienellä meikit pois. Itse asiassa sieni on geelimäistä ainetta, se liukuu unelmanpehmeästi kasvoilla, mutta poistaa myös kaiken kasvomeikin. Samalla sieni kuorii kevyesti ihoa. Käytön jälkeen se on helppo huuhtoa lämpimässä vedessä puhtaaksi, puristaa vedet pois ja ripustaa narusta naulaan kuivumaan. Omani tilasin Lookfantasticilta reilulla vitosella, mutta niitä saa luontaistuotekaupoistakin. On muuten paljon hellävaraisempi kuin tavalliset pienet kasvosienet, joita olen käyttänyt tätä ennen.



Lumenen puhdistusvaahto on tullut myös Liv-boxista, täysikokoisena. En ole ollut puhdistusvaahtojen ystävä, vain kiinteät aineet ovat tuntuneet riittävän tehokkailta, muttta tämäpä yllätti tiukalla vaahdollaan. Käytän tätä nyt meikinpoiston jälkeen itse ihon puhdistamiseen. Vaahto todella pesee ihon puhtaaksi ja raikkaan oloiseksi. En tunne tarvetta pyyhkiä sitä enää kasvovedellä, vaan pelkkä kostutussuihke riittää ennen jatkotoimia.

Viimeisenä mainitsen Simin kuivashampoon, jonka hankin pari viikkoa sitten. Parasta kuivashampoissa on minusta se, että ne pitävät hiukset irrallaan toisistaan. Jos en joskus harvoin viitsi laittaa tukkaa pesun jälkeen, se on jo yhdessä päivässä rasvainen luikku ja minä tunnen oloni Charles Dickensin kirjojen orpokodista karanneeksi. Tappisuora tukka tarvitsee kunnon taivutuskäsittelyn kuohkeutuakseen ja kuivashampoo pitää sen sellaisena pari päivää. Saan herätä aamullakin kuohkeilla hiuksilla, jotka eivät ole liimaantuneet päätä pitkin. En siis käytä tätä kuivapesuun, vaan kuohkeuttamiseen, ja suihkutan hiuksiin heti laiton jälkeen. Selviän tarvittaessa vielä kolmannenkin päivän, jos suikuttelen kuivashampoota päähän ja pöyhin vähän.

Oliko tuttuja tuotteita? Mikä arkikosmetiikkatuote on tuottanut itsellesi iloa?





11 kommenttia:

  1. Tuttu on ainoastaan Lumenen puhdistusvaahto, tällä hetkellä vaahtona on samaisen firman LAB-sarjan vaahto. Mutta en ole kovasti kiinnostunut kosmetiikkateolisuuden tuotteista, joten ei siis ihme jos en tunne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, leikin tässä kosmetiikkablogia:)

      Poista
    2. Hyvä kokeilla kaikenlaista, määkin olen vissiin kokeillut nyt väriteemoissa sisustus/elämäntyyli-bloggaajaa.....

      Poista
  2. Kiitos tuosta Embryolisse vinkistä, olen katsellut merkin tuotteita Escentualissa, kun tulivat sinne myyntiin, mutta en oikein tiennyt, mistä lähtisin kokeilemaan. Nyt tiedän. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuivalle iholle se on ollut todella löytö, taisin joskus mainitakin, että se on Hauschkan kevyen ruusuvoiteen kaltainen tehoiltaan. 75 ml maksaa parikymppiä, joten ei ole hinnallakaan pilattu:)

      Poista
  3. Tuo kuivashampoo on oiva tuote, yhden putelin sitä olen käyttänyt.

    Lepposaa viikon alkua sinne!

    -eikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuivashampoo helpottaa tukan kanssa elämistä;) Muistelen joskus teinivuosia, kun ei ollut edes fööniä pitkän tukan kuivaamiseen. Ei vaahtoja tai muutakaan, millä olisi saanut vähän pitoa. Onneksi sain sitten piippausraudan.

      Mukavaa viikkoa sullekin!

      Poista
  4. Mielenkiintoinen kosmetiikkakattaus! Nämä postaukset ovat enemmän kuin tervetulleita, kiitos siis! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, otin nimittäin jo kuvia yhteen toiseenkin mielenkiintoiseen kosmetiikka-aiheeseen:)

      Poista
  5. Tuo puhdistussieni vaikuttaa kiinnostavalta. Vuodenvaihteessa on Japanin-reissu tulossa, jospa tuollainen japanitarten suosikki tulisi ostettua. Muutenkin varmaan tulee hankittua kosmetiikkaa, jos vain osaan ostaa kun tekstit ovat japaniksi eivätkä myyjätkään välttämättä osaa englantia..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulee varmasti upea matka! Japanilaiset ja korealaiset ovat kuulemma paljon meitä edellä ihonhoidossa ja satsaavat siihen paljon, joten siinäkin mielessä matka voi olla kiinnostava.

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...