Lisää pieniä timantteja

Ei, en ole lisääntymässä enkä tulossa isoäidiksikään, vaikka timantteja tuli lisää. Olen  sen sijaan hankkinut jotakin, jota olen aina halunnut. Blogini pitkäaikaiset lukijat saattavat muistaa, kun vuosia sitten odottelin yleviä ajatuksia. Ajatuksia ei ole vieläkään tullut, mutta unelma on toteutettu.

Lukiossa yhden ystäväni äidillä oli tämännäköinen timatti-istutus vihkisormuksessaan, kultaisessa tietysti. Hän oli oman isoäitini ikäinen eli oli mennyt naimisiin joskus toisen maailmansodan tiimellyksessä ja saanut lapsia kahdessa erässä. Ystäväni oli siitä jälkimmäisestä erästä viisikymmentäluvun lopulta. Perhe oli varakas, toisin kuin oma sukuni, jossa ei timantteja ollut kuin yhdellä tädillä. Ihailin sitä ystäväni äidin sormusta aina tavatessamme, tosin sen kantajakin oli varsin uljas ilmestys pitkänä, hoikkana ja armottoman lakonisen huumorin taitajana. Tämä hieno ihminen muuten kuoli viime vuonna lähes satavuotiaana.

Olen mennyt kihloihin kaksikymmentävuotiaana opiskelijana toisen samanlaisen kanssa. Seitsemänkymmmentäluvun pillifarkkuisilla pitkätukilla ei tietenkään ollut rahaa, joten helmeilevän omenaviinin poksautuksen jälkeen isäni antoi meille muutaman setelin, että saimme kihlasormukset. Silloin käytettiin mahdollisimman kapeita sormuksia. Minä halusin ehdottomasti valkokultaiset, koska olin nähnyt niitä Sveitsissä kultasepänliikkeitten ikkunoissa. Löysimme tästä kaupungista tasan kaksi mallia.  

Naimisiinmennessäkin valitsin sileän sormuksen, lähinnä siksi, etten osannut valita muutakaan. Tuntui oudolta ajatella, että niin nuorena pitäisi valita jotakin, joka kestää käytössä valkotukkaiseksi arvokkaaksi leidiksi asti. Myöhemmin kertyi pari yksittäisellä timantilla varustettua sormusta ja äidiltä sain nelikymppisiksi valkokultaisen rivisormuksen, jossa oli 15 pientä timanttia. Isä oli ostanut sen hänelle viisikymppislahjaksi (olin mukana valitsemassa ja se tosiaan vastasi omaa makuani enemmän kuin äidin.)

Koska en ole suhtautunut sormuksiin mitenkään juhlallisesti, keräsin vuonna 2000 kaikki käyttämättömät sormukset eli kummankin kihlat ja kolme timanttisormusta ja teetin niistä kaksi leveähköä sormusta. Säästin kuitenkin vihkisormuksen, josta pidin. 

Nyt kyllästyin sitten niihin leveisiinkin lähes viidentoista vuoden käytön jälkeen ja aloin nähdä silmissäni taas kapeita sormuksia. Kultasepät eivät olleet innokkaista käyttämään vanhaa sormusta raaka-aineena, kyselin paristakin paikasta, joten päädyin teettämään uusista aineksista vihkisormukselleni kaveriksi sen unelmieni kivisormuksen.  Ja olen siitä hyvin onnellinen! 

Varmuuden vuoksi kerron, että en ole voittanut lotossa, vaan valitsin keskelle valkoisen safiirin ja ympärille 18 briljanttihiottua timanttia. En edes kysynyt noin ison timantin hintaa, sillä tiesin sen olevan saavuttamattomissa. Teetin sormuksen täällä.

Onko sinulla jotakin, mitä olet aina halunnut?

Höh, minen nuista perusta, tuhahtaa Vilma ja jatkaa lintujen vahtaamista.