maanantai 6. tammikuuta 2014

Pieni joululahja


Joulupukki toi tällaisen keramiikkaesineen, joka on tarkoitettu raastamiseen. Ajatus nostatti ensin kulmakarvoja. Eihän tuolla voi raastaa?! Mutta voi tietenkin. Ei nyt porkkanaa, mutta oikein hyvin saa raasteeksi valkosipulin, inkiväärin ja tuon kuvassa olevan kokonaisen muskottipähkinän. Valkosipulista tulee aika ihanaa sosetta, samoin inkivääristä, ja mehut saa kaataa nurkasta ruokaan mukaan. 

Muskottipähkinää en ole onnistunut löytämään kokonaisena täkäläisistä kaupoista, mutta toin sitä pari pussia Tallinnasta viime kesänä. Kovin usein sitä ei tarvita, mutta tällaiseen sunnuntaipäivän kasvislasagneen, tai siihen tulevaan pinaattikastikkeeseen oli mukava raastaa mausteeksi muskottia.  Ei toki koko pähkinää, ehkä puoli teelusikallista.


Ja lasagne, se oli yhtä hyvää kuin aina. Meillä tykätään tuollaisesta pinnasta, jossa on vain ripaus parmesaania päällä ja siitä tulee uunissa kovaa ja rapeaa. Jokainen haluaa osansa pinnasta. Pehmeä ei ole mistään kotoisin!





10 kommenttia:

  1. Kyllä, pinta on oikeastaa se paras osa kaikissa uuniruuissa. Näppärän oloinen tuo raastin, olisin varmasti itsekin pyöritellyt sille ensin silmiäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytin sattuneesta syystä vielä tavallistakin vähemmän juustoa vuoan päällä:)

      Poista
  2. Ite ostin jokunen vuosi sitte Suma-merkkisiä kokonaisia muskottipähkinöitä Punnitse & Säästästä, ootko sieltä kysässy? Joulun seudulla tuli telkkarista tämmönen: http://areena.yle.fi/tv/1653152

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No enpä ole siellä käynyt vähään aikaan. Meidän Punnitse ja säästä muutti torikeskukseen, ja nyt siitä ei tule käveltyä enää ohi sattumalta. Tosin saivat kymmenen kertaa isommat tilat ja valikoima kasvoi valtavasti. Herkkumysli on siellä yhtä hyvää kuin itse tehty!

      Kiitos vinkistä, Jenni, katsoin tuon ohjelman töistä tultua tabletilta sohvalla maaten. Eloisa nainen!

      Poista
  3. Nam, tuota lasagnea! Mikäs tämä hyvältä näyttävä uunivuoka on, kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuoka osui silmään loppuvuodesta Prismasta. Se oli alennusmyynnissä ja maksoi alle kympin. Minustakin se on nätti ja sopivan kokoinen. Korkkialusta on kätevä, kun vuokaa voi nostella ilman patalappuja. Ei sitä tietenkään uuniin panna.

      Poista
  4. Raastinastia on kaunis esine. Ja lasagnevuoka myös, käytännöllinenkin korkkireunoineen.
    Ja juu lasagnessa pitää olla kova hyvin paistunut juustokuorrutus. Sekö tosiaan tulee parmesanista parhain? En ole tainnut kokeillakaan parmesania, yleensä jotain perusjuustoraastetta vain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiku parmesaanista tulee kuiva ja kova pinta, muista juustoista paljon pehmeämpi, paitsi jos paistaa hyvin pitkään. Parmesaani ei ole myöskään venyvää juustoa, mikä on hyvä ominaisuus pastassa ja risotossa. En muuten kiinnittänyt tähän ollenkaan huomiota ennen kuin luin sen jostakin.

      Poista
  5. Hauska ja kaunis lahja! Eipä uskoisi, että muskottikin tuolla raastuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmettelen, miten joku on keksinyt tehdä tuollaisen keramiikasta:)

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...