tiistai 15. lokakuuta 2013

Kuksa kourassa kosken äärellä


Yksi oululaisten suosima retkeilykohde on Koitelinkoski noin puolen tunnin ajomatkan päässä. Varsinkin keväällä ja jäittenlähdön aikaan koski näyttää hurjalta suurten vesimassojen takia. Nyt oli vesi hyvin matalalla ja hurjuudesta ei ollut tietoakaan, mutta kiva kohde tuo hyvinhoidettu paikka syksylläkin oli.


Kaiken kruunasi tietysti viileää, neliasteista ilmaa lämmittänyt aurinko, joka sai paistaa kirkkaalta taivaalta. Ihan mielellään valitsi jokainen kulkija siellä siis aurinkoisen paikan istuskelulle.




Tämä kuva ei ole meidän seurueestamme, vaikka siinä on vähän samanlainen rollaattori kuin äidilläni kävelytukena. Kysyin kyllä polulla kamera kaulassa ohi kulkiessani, saisinko ottaa kuvan, mutta en kuullut vastausta. Otin siis.





Tukevannäköinen riippusilta heilui epäilyttävästi. Olen kyllä kävellyt joskus ihan pientä ja todella huteraakin riippusiltaa pitkin yhden kosken yli, joten ei tämä mitään.


 


Tässä istuvat vanhempani matkalla nuotiopaikalle. Puut sai ottaa mukaan parkkipaikan  lähellä olevasta varastosta. Valmiita nuotiopaikkoja riitti kaikille kävijöille.


Onneksi sisko ja miehensä olivat kiepaisseet paikalle kaupan kautta ja toivat kahvit ja makkarat paistettavaksi. Kahvit keittivät sitten kokeneitten retkeilijöitten tapaan nokipannulla. Voi miten hyvältä se maistui raittiissa syysilmassa kuksasta juotuna, donitsi toisessa kourassa ja suupielet sokerissa!


Kyllä taas kelpasi ajatella, että hienosti vietetty päivä!



10 kommenttia:

  1. Kiitos ihanasta kuvamatkasta.
    Onpa hieno paikka.
    Aurinkoa päivääsi t: hanna

    VastaaPoista
  2. Nuotiossa paistettu makkara...tekis niin mieli. :) Varmasti oli mukava reissu teillä!

    VastaaPoista
  3. Todella, hienosti vietetty päivä miellyttävissä olosuhteissa!
    Tämän syksyn valoisuus on ollut lähes kevään omaista, kuten noissa kuvissasikin näyttää.

    VastaaPoista
  4. Onpa upeat maisemat ja onnistuneet kuvat! Ja vanhempasi, niin suloiset rinnakkain!

    VastaaPoista
  5. Kiitos teille ihanista kommenteista! Olen vieläkin reissussa, tällä kertaa anopin luona, joten näpyttelen vain puhelinta yhdellä sormella.

    VastaaPoista
  6. Ihana retki hienoissa maisemissa!

    Vanhempiesi kuva on todella viehättävä! <3

    VastaaPoista
  7. Upean näköinen paikka tuo Koitelinkoski. Enpä ole ennen kuullutkaan. Täytyypä ehdottaa leidiystävilleni että retkeilemme siellä kun Oulussa tapaamme! Upeita kuvia myös!

    VastaaPoista
  8. Kiitos teillekin! Kotipaikkakunnalla ei tule lähteneeksi ihan yhtä helposti retkelle kuin muualla. On mukava lähteä porukalla johonkin:)

    VastaaPoista
  9. Kivat kuvat Koitelinkoskelta, lapsuutemme jokakeväiseltä retkikohteelta. Vai käytiinko siellä monta kertaa kesässä? Polkupyörällä, mopolla tai autolla.
    Minäkin sitten Oulussa piipahdin, vaikka lyhyesti. Keväisesti paistoi aurinko nytkin Oulujoelle ja patosillalle, kaunista oli.
    Meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kumma etten muistanut itse Koitelinkoskesta mitään, vaikka tiesin siellä lapsena useamminkin käyneeni. Kiva paikka se oli, ja ihana päivä sattui. Kiva että sinäkin pääsit käymään Oulussa:)

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...