perjantai 10. elokuuta 2012

Perjantaipullat


Kivasti sujahtaneen työviikon jälkeen lorvin iltapäivällä keittiön pöydän ääressä lukemassa jotain pöydälle jäänyttä lehteä. Mieleen juolahti, miten kiva olisi korkata jääkaapista valkoviinipullo ja juoda siitä lasi kerrallaan vaikka kaikki. Mistä lie tullutkaan tavaksi, että perjantaina saa olla väsynyt ja saa palkita itseään jollakin. Ja miksi sen palkinnon pitää aina kulahtaa suusta alas? Miksei voisi vaikka...shoppailla? Hankin kyllä kotimatkalla valkoisen suihkumyssyn ja essien pikakuivattajaa, mutta ei niistä nyt sen kummempaa tyydytystä saa. 

Pizza olisi ihana perjantaiherkku, irtokarkit toinen. Pussi mässyä telkkarin ääressä! Tykkäisin kovasti juoda viiniä, mutta en enää pidä siitä pöhnästä. Yksi tai kaksi lasillista sitä paitsi alkaa vain nukuttaa. Siis ei. En jaksanut tehdä ruokaakaan. Päätin siis paistaa loput Rainbow-pullat pakkasesta, ja sehän hoitui kädenkäänteessä.

Söin sitten kaikki neljä.





17 kommenttia:

  1. Mä olen kans miettinyt, miksi sen hemmottelun pitää olla jotain syötävää tai juotavaa. :) Miksi se ei voisi olla vaikka uimareissu tai iltalenkki viileässä illassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uimareissu olisi enemmän kuin paikallaan, ja virkistäisi sitä paitsi oikeasti. Pikkulapsen kanssa tilanne on toinen, mutta tällainen leidi-ikäinen voisi tilata hierojankin iltapäivään.

      Poista
  2. Meillä on varmaan kerran kuukaudessa pizzaperjantai. Tytär tekee taikinan ja minä teen tomaattikastikkeen kun pääsen töistä. Aina samat päälliset tonnikalaa, herkkusieniä, sinihomejuustoa ja p a l j o n mozzarellajuustoa! Vinkku ei minulle maistu kun sapuskan kanssa ja sen pitää olla punaista. Suklaata mä syön joka päivä muutaman palan. Kyllä hyvä ruoka, tuo hyvän mielen! Ruoka on nautinto ja ilo. Siiderin mä laitan yleensä jo pe aamuna jääkaappiin. Joskus mä juon sen,joskus en. Riippuu fiiliksistä. Enkä mä oo omasta mielestä ollenkaan huono immeinen sen takia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän pizza kuulostaa niin herkulliselta! Ja yhdessä tehden ja nauttien siitä saa paljon enemmän irti.
      Mulla on huono omatunto siksi, että perjantaina syömiseni menee järkiään överiksi. Jos esimerkiksi ostan kaupasta Carte d'Or -jäätelöä muka sunnuntaita varten, saatan syödä sen lähes kokonaan siinä illalla. Ja morkkis seuraa, kun tietää kalorimäärän ja että se jää vyötärölle.

      Poista
  3. Nappiin pohdittua!
    Runsaasta viinin litkimisestähän juuri keskivartalo makkaroita koituu, uskon. Mutta on se myös monesti niin ylevöittävää ainetta ;)
    Olisikohan viisasta ja hyvää tekevää tehdä ”sijoituksia ” itseensä, shoppailla ja käydä erilaisissa hemmotteluhoidoissa? On, tykkään! Itsensä välittämisestä/huolehtimisesta se voima tulee ja ilo. Itse haluaisin juuri tätä. Ja sen voiman myötä olla sellainen hyvä ja voimakas matriarkka, joka säteilisi iloa, viisautta ja vahvaa rauhaa kanssasisarilleen. Meissä kaikissa naisissa on tällaista potentiaalia, uskon! Halleluja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erilaiset hoidot kyllä säteilevät hyvänä olonä ympäristöön, se on täälläkin koettu. Miten vaan meinaa hoitojen tilaaminen välillä unohtua, ja sitten niitä ei saakaan kovin nopeasti. Pitääpä maanantaina heti terästäytyä.
      Jos unohtaa oman itsensä, ei tosiaankaan voi säteillä iloa ja kaikkea hyvää muillekaan.

      Poista
  4. Lisäksi vielä edelliseen, että juuri tuollaista mustikkapiirakan tulee olla, kuolaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohon kuvaan sattui sellainen mehevä tapaus ja rapea pohja:)

      Poista
    2. Valmis kauramurotaikina pakkasesta;)

      Poista
  5. Kyllä viikossa yksi hemmottelupäivä pitää olla. Minulle riittää hyvä juusto ja juoma sen kanssa, viini tietysti ja vain lasillinen. Ja vain sen takia, että juusto loppui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuston ja viinin liitto on suoraan taivaasta! Meillä on kokonaan vielä kokeilematta makeat viinit ja portviini voimakkaitten juustojen kanssa, siinä voisikin olla sopivaa perjantaipuuhaa syksylle.

      Poista
  6. Viikon uurastuksen ja aamuheräämisten väsyttämänä onkin ansainnut jotain hyvää tai hemmottelua. Joku hoito olisikin hyvä ottaa perjantaiksi, mutta yleensä sitä odottaa vaan kotiin pääsyä. Sosiaalisuuskin väsyttää.

    Kaikki maimitsemasi kelpaa :) no, viiniä en kaipaa, mutta mässyt ja makuuasento. Perjantaille ei kiitos mitään liikuntaa!

    Eikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on ihanaa olla joka toinen viikko töissä juuri sen sosiaalisuuden takia, vapaaviikon vietän aika hiljaa. Mutta huomaa selvästi, miten ihmisten kanssa työskentely väsyttää: jos on puoli päivää jotakin muuta, on energiaa vielä kotonakin.

      Pussillinen irtokarkkeja ja suklaita on ihana perjantain aloitus sohvalla, Iltasanomien sudokut siihen vielä. Sen jälkeen silmät ristissä.

      Poista
  7. No niille pullillehan kävi ihan hyvin. Oletko löytänyt pullien kaveriksi suosikkisi Nespresson napeista? Oma pikkuhemmotteluni menee reseptillä: Nespresson maidonvaahdottimella tiukka vaahto jonkun oikein intensiivisen kahvin päälle ja pari palaa 86%:n suklaata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun maistelin läpi niitä Nespresson nappeja, päädyin tilaamaan Ristrettoa ja Arpeggiota. Valutan ne espressokoossa ja kiehautan seuraksi kahvimaitoa mikrossa. Fortissio lungoa juon sellaisenaan tai sokerihippusen kanssa. Tilasin myös Decaffeinato lungoa iltoja varten.

      Ristrettossa ja minusta aitoa makua ja tuoksua, tavallisessa keittimessä kun viikonloppujen aamukahvisuosikkini on ollut Pauligin Parisienne. Meillä mies keittää aamukahvit regulaarista Presidentistä, joten näitä juodaan vain päivällisen jälkeen. Jotenkin en ole vielä päässyt ihan niitten makuun kiinni. Pitäisi varmaan mennä joskus sellaiseen Nespresso-baariin kokeilemaan rinnakkain eri makuja.

      Poista
  8. Minä ilkamoin lauantaina syömällä puolikkaan vadelmamuropiirakka. Vain kerran kävi mielessä piirakan sisältämä 100 g voimariinia, mutta en antanut sen häiritä nautintoani.
    Lempimättöjäni ovat pienet TV-mix-karkkipussit. Syön kerralla ihan kaiken. Ja nopeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Murotaikinapiirakka on ihanaa syötävää! Vadelma on harvinaista herkkua meillä, kun en ainakaan kymmeneen vuoteen ole enää viitsinyt lähteä poimimaan itse. Torilla ovat niin hinnoissaan, ettei kovin paljon voi ostaakaan pakkaseen.

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...