Kerrankin kameran linssiin osui perhonen: olkaa hyvä, ensimmäinen perhoskuvani! Tarkkuuden kanssa on niin ja näin, mutta suotakoon se kokemattomalle. En miellä itseäni luontokuvaajaksi, koska se vaatisi luonnossa oleskelemista paljon enemmän kuin mihin olen halukas. En oikein osaa kuvitella kulkevani itsekseni pitkin metsiä reppu selässä ja jalusta olalla. En ole eksynyt vieraissa kaupungeissa, mutta metsässä eksyn helposti enkä siksi uskalla yksin kovin kauas tiestä lähteä.
Vaikka ei sitä koskaan tiedä. Voihan ihminen muuttua. Nuorin siskoni on löytänyt itsestään Lapinkulkijan ja kullanhuuhtojan, joten saatan minäkin joskus vielä vähentää kynsienlakkausta ja lähteä ulos.
Kesäisen vapaaviikon päätteeksi lähden kuitenkin nyt kaupungille täydentämään vähän varastoja. Nuorempi poika eli Joona lupautui lounasseuraksi viimeisellä kesälomaviikollaan.
*
Psst! Käytän nykyisin Chrome-selainta, ja aikaisemmin Firefoxia. Vilkaisin nyt huvikseni, näyttääkö blogi samalta muissa selaimissa. Näissä molemmissa näkyi reunoissa reilut marginaalit, kuten on tarkoitus.
IE näytti blogin koko ruudun kokoisena ja valokuvat valtavan suurina, ainakin Windows 7:ssa. Safarikin näkyy tekevän saman puhelimessa.
Pyytäisinkin kertomaan kommenttilaatikossa, jos kuvat näyttävät selaimessasi hölmöltä ja liian isolta!
Minä olen "luontokuvaaja", joka kuvaa tasan neljässä paikassa ötökät, elukat ja kukat!
VastaaPoistaOmalla pihalla tosi paljon, 500 m päässä kotoa metsänreunassa l. perhospaikkani, kaupunginpuistossa (virkistysalue) ja alle 5 km:n päässä yhden lammen rannalla, joka siis on jotain 100 m päässä ihan vilkasliikenteisestä tiestä. :) Pelkään myös eksymistä ja en myöskään ole mikään luonnossa liikkuja.
Käytän Firefoxia. Minusta kuvat ovat juuri passelit.
Sinä olet löytänyt hyvät paikat kuvaamisellesi! Ja jaksat odotella ilmeisesti, ainakin ötököitä ja elukoita. Edes oravaa en ole tähän asti saanut tarkaksi, niin nopsia ovat liikkeissään ja heti karkuun lähdössä.
PoistaHienot kuvat, omasta mielestäni näyttävät ihan sopivan kokoisilta. Minulla on blogipohja, jota en millään ole vielä saanut bloggerissa levennettyä. Se ei onnistu noissa blogimalleissa missään.
VastaaPoistaOutoa, kun kuitenkin olet muuten saanut muokattua blogiasi. Siis siinä säädä leveyksiä -kohdassa et saa muutettua? Auttaisiko toisenlaisen blogipohjan valinta?
PoistaEnsimmäinen perhoskuvasi on upea! :)
VastaaPoistaKuvien koot näyttävät hyvältä, eivät lainkaan liian suurilta.
Yritin googlata, mikä perhonen mahtaa olla kyseessä, mutta sopiva vaihtoehtoja löytyikin yllättävän monta, joten jätin sikseen:)
PoistaVanhassa läppärinraadossani W7 - ja kuvat ovat IHANAN ISOJA!!
VastaaPoistaKun kuvat ovat hyviä, on yksinomaan ilo, että ovat reilun kokoisia. Yleensä vielä suurentelen (klikkailen kuvia) yksityiskohdat paremmin nähdäkseni...
Minäkin tykkään katsella isoja kuvia, ja ihmettelen joskus, miksi monet tarjoilevat niin kovin pieniä. Tihrustan sitten pullonpohjalasit päässä ja suu auki.
PoistaMinulle Chrome ja kyvät näyttävät oikein hyviltä. Minä tykkään kovasti liikkua luonnossa ja haluaisin enemmän samota metsissä. Mutta luontokuvaus on hirvittävän vaikeaa, pitäisi olla malttia odottaa herkullisia hetkiä.
VastaaPoistaSinä sen sanoit! Pitäisi jaksaa ODOTTAA. Oikeaa hetkeä, perhosta tai sudenkorentoa. Pitäisi jaksaa odottaa kuten karhua haaskalla.
PoistaEhkä vielä joskus aikaa on niin paljon, että jaksaa odottaa. Vielä ei ole.
Minusta sinulla on paljon luontokuvia
VastaaPoista(ei ehkä sellaisia kyttäyskuvia kuin tarkoitat)
vaikka on sitä kynsienlakkaustakin;-)
Se on minusta täällä juuri mukavaa.
(Ihan pakko kertoa salaisuuteni:
olen laajentanut elämänpiiriäni
uusille ennenkuulumattomille urille.
Olen hankkinut kuntosalijäsenyyden ja
löytänyt paikan missä saunan ohella saatan hikoilla.
Vuosi sitten en olisi uskonut kumpaakaan,
en jäsenyyttä, en hikoilua:-D
Ihminen voi muuttua!)
Heh, siihen kynsienlakkaukseen olenkin paneutunut viime aikoina kunnolla, mutten ole kehdannut postailla;)
PoistaMutta hyvä_tyttö! Hienoa, jos sinäkin olet nyt alkanut hikoilla salilla, saatan minäkin ottaa lopullisen askeleen ehkä syksyllä. Olen melkein siinä ovenrivassa roikkunut jo hyvän aikaa, ja harkinnut, voisinko ja oikeastaan pakko olisi.
Niin minä kun katselen blogit
VastaaPoistatykkään juuri isoista kuvista.
Hyvät ovat!
Osasin tulla vastavierailulle blogiisi....=) Kaunista kesän värihehkua ja tunnelmaa kuvissasi. Perhosten lisäksi vasemmanpuoleisen perhoskuvan taustan sinivihreä mosaiikki kiinnitti katseeni, siinä näkyy kesän rehevä vihreys ja suvitaivaan upea sininen.
VastaaPoistaMyös minulla kuvat ovat sopivan kokoisia ja kokonaisuus reunapalkkeineen tasapainoinen.
Tervetuloa! Käytin polarisaatiosuodatinta, tällä kertaa onneksi muistin ottaa sen mukaan, sillä sai värit säilytettyä syvinä kirkkaassa auringossa.
PoistaSinullahan on tosi hyvät kuvat, tykkään aina! Olet asiaan innostunut ja ahkera opettelemaan, oikea asiantuntija.
VastaaPoistaKiitos Rita;) Joskus mietin, heitänkö innostuksissani kuvan liian isossa koossa, riittääkö sisältö.
Poista