torstai 30. elokuuta 2012

Ankeuttaja liikkeellä



Viikko voisi olla aivan loistava, mutta kun ei ole. Joka päivä on taas pitänyt ottaa tupsluurit, about kaksi tuntia, eikä sekään ole auttanut. Flunssanpoikanen on ainoa selitys tälle potutukselle. 

Hieman helpotti tämänaamuinen hieronta. Olin varannut kolmen vartin ajan uudelle hierojalle, ja mieshän pisti parastaan. Sattui niin maan penteleesti,  kun hän löysi jokaikisen kipeän nikaman rangastani, mutta vakuutti, että parin päivän päästä helpottaa. Kestin kun tiesin, että se on totta.

Jäljet näkyvät yllä.


Oman pään ankeus näkyi siinäkin, että kun illansuussa lähdin asioille, en sateessa nähnyt vihreitä puita ja kukkia, vaan mielessäni kaikki puut olivat jo lehdettömiä ja oli pimeä lokakuu. Koko loppuiltakin on mennyt lokakuutunnelmisssa. 


Koira ei moisista välitä. Vilma vetelee hirsiä päivät eteisen turvakolossaan tai omassa kopassaan. Pari kertaa se herää ja silloin lähdetään käymään ulkona. Siinä meidän jännittävä päiväohjelma. Neljältä tulee isäntä kotiin ja tuo vähän eloa kumpaankin.




10 kommenttia:

  1. Voi miten turvallinen kolo Vilmalla! Meillä Franco tykkää makoilla rottinkituolin alla, niin että ehkä vähän näkyy hännänpäätä ja pala kuonosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ollut monta kertaa vaihtamassa tuota eteisen kalustetta tyylikkäämpään, mutta Vilma olisi sitten menettänyt turvapaikkansa. Siellä on hyvä odotella isäntäväen paluuta, ja kyllä muulloinkin.

      Pojan koira tykkää mennä eteisen naulakolla kenkähyllyjen alle nyt kun Vilma on vienyt sen entisen paikan;)

      Poista
  2. No hui! Mikä se tuollainen hieroja on!!! Ikinä en ole moista nähnyt! Flunssaa on todella paljon liikkeellä näinä aikoina. Parane pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä saan verijäljet selkään jo nojaamalla rintaliivit päällä tuoliin. Tiesin että nyt tulee mustelmia, mutta en sanonut mitään, kun sain hyvän käsittelyn. Ruoto on nyt kipeä, mutta kohta ne entiset kivut on pois:)

      Poista
  3. Jaksat kuitenkin kuvillasi ja jutuillasi tuoda iloa muiden elämään! Ihanat värit mustelmista huolimatta, kohta kaulakin kukkii kaikissa luumun väreissä ja matsaa korvakorujen kanssa, heh. - Ulla-täti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitoinkin tahallani luumunväriä kuviin. Saan tosi helposti mustelmia ja melkein aina hieronnasta. Tähän päivään mennessä en ole tajunnut, että kannattaisi varata seuraava aika jo käydessä, varaan aina vasta vaivojen tullessa ja sitten niitä ei ole.

      Antoisaa suppilovahverokautta sinne! Minäkin näin jo muutaman, mutta ei ole oikein sienestysintoa flunssaisena. Viikonloppuna täytyy mennä metsään vaikka eväitten kanssa, että pääsee pitemmälle.

      Poista
  4. Hui mitkä jäljet hieronnasta! Toivottavasti hieronta teki mustelmista huolimatta hyvää. Ja tuo koiruus on aivan ihana, mitkä silmät ja lokoisa makoilu. Tulee mieleen muistot omasta koirastani...

    Paranemisia ja lämpimiä ajatuksia sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vilmasta saa hyviä kuvia vain unisena, muulloin se ehtii kääntyä ja tarjoilee näkyville vain takapäätään;)

      Poista
  5. Mikä se nyt niin ankeuttaa? Tarttisitko jotain vaihtelua? 4 päivää Pariisissa tai jotain?
    Meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kiitos, olen heti valmis jos lähdet seuraksi!

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...