lauantai 14. huhtikuuta 2012

Sateinen saturday



Ropisi yöllä ja ropisi aamulla, ja ropina jatkui vielä pitkin päivääkin. Oli siis aivan oivallinen päivä lähteä tutustumaan keittiötarjontaan.  Täällä tarvittaan nimittäin pientä pintaremonttia, kun edellisestä totaalimuutoksesta on jo kolmetoista vuotta. Meidän mittakaavassa se tarkoittaa, että melkein äskenhän sitä tässä pähkäiltiin. Miehen mielestä taas juuri äskenhän se saatiin maksettua. 


Ensimmäisenä piti käydä ihailemassa uuden tanskalaisen Kvik-liikkeen pelkistettyjä keittiöitä ja kylpyhuoneita Viereisessä Keittiömaailmassa näytti kuitenkin tutummalta.

Mutta nyt pelkästä jahkailusta päästiin askel eteenpäin, kun kierroksen jälkeen tilattiin sieltä mies viikon päästä kotiin mittailemaan, mitä nykyisiin runkoihin voisi saada tehtyä. Vaihtoon lähtee ainakin liesi ja liesituuletin. Tiskialtaan olen halunnut vaihtaa järkevämpään alusta asti, kun huomasin kaatoaltaan heti ihan turhaksi ja isomman altaan liian pieneksi. Siis leveämpi keittotaso ja kapeampi tiskitaso.

Samalla uusitaan roskiskaappi. Ja kaikki työpöytätasot. Ja lattia. Ja voi olla että lopulta menee ovetkin uusiksi, jos ei sitten hinta ala hirvittää.





Mallikuvastoa en ole vielä miettinyt kovin tarkasti, kun suunnitelmat muuttuvat koko ajan. Valkoinen-mustanharmaa -linjalla mennään, sen tiedän. Ja lopultakin voin teettää ne pitkät valkoiset hyllyt takaseinälle keittokirjoja varten.

Tai sitten me lopultakin muutetaan johonkin muualle.





10 kommenttia:

  1. Hyvät värit olet valinnut. Riskihän on aina olemassa, että remontti kasvaa ja suurenee.Jotain vastaavaa haluaisin tehdä myös..ja kenties ehkä jossain vaiheessa, jos oikea asunto oikeassa kaupungissa osuu kohdalle.Siinä tapauksessa keskustassa olisi tarjolla asunto, jos teillekin iskee kuume :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä:) Olen haikaillut muuttoa ainakin kymmenen vuotta, mutta kun en tiedä, minnepäin ja minkälaista, niin se ei etene. Mies taas vastustaa kaikkia muutoksia yleensäkin, olenkin naureskellut, että jos hänestä olisi kiinni, asuisimme yhä ylioppilaskylässä.

      Poista
  2. Remontilla on aina taipumus laajentua... Ensin tekee mieli tätä ja tätä, sitten yhtäkkiä ollaan keskellä suurta projektia. Kuten meidän takkahuoneessa. Pintaremonttia suunnitellessani en uskonut, että kohta meillä piikataan lattia pois ja vaihdetaan villat seinään. Hyvähän lopputulos oli. Nyt mielessä on takakuistin kunnostus (kunhan mies tulee kotiin halkometsästä, saan esittää ensimmäiset ideat).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on hyvä tilanne, kun on mies mukana remonttihommissa. Minun pitää aina ensin kääntää jarrumiehen pää. Viime kesän lattiaremontin mies hoiti kuitenkin yksin ja siitä pisteet hänelle:) Mutta joka tapauksessa remontti on aina hyvä asia!

      Poista
  3. Ompa upean näyttävät värit noissa kukkakuvissa!
    On se tuo remontin suunnitteluvaihe sellaista, että siihen meikä monesti lannistuu.
    Olen omalta kohdaltani ja yleistäenkin ajatellut, että mies taitaa käyttää suunnitteluvaiheessa väsytystaktiikkaa koska on haluttomampi "ainaisiin" remontteihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni uudistuminen tekee hyvää, ja tällä kertaa yritän pysyä aisoissa ja jättää edes osan ennalleen. Olisi kyllä ihana muuttaa ihan uuteen asuntoon joskus:)

      Poista
  4. Samaa sanon kuin Rita, mahtavat värit kukkakuvissa!
    Siellä sataa, täällä sataa, jokapuolella sataa..se on sitä kevättä se.
    Sinulle oivaa luppoaikaa miettiä remppaa ja sen parhainta puolta,suunnittelua. Ei harmita kaunissää.. Värejä uuteen on kiva suunnitella.Tarkoituksenmukaisuutta pohtia, malleja käydä katsastamassa..Kuulostaa kivalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ajattelin tuoda sateen keskelle edes jotakin väriä:)
      Suunnittelu on ihanaa, ja varsinkin sitten, kun mittamies kertoo, mitä voi tehdä.

      Poista
  5. Onnea keittiöremontille. Lopputulos on varmasti hyvä, mutta sitä ennen kannattaa varautua takapakkeihin. En ole vielä kuullut, että remontti olisi mennyt 100%:sti aikataulun yms sellaisen suhteen. Ei meillä ainakaan, kummassakin keittiöremontissa oli murheita. Mutta lopputulos ratkaisee, kun se vihdoin on valmis, siihen voi olla tyytyväin en.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletkin kivasti raportoinut varsinkin siitä Turun keittiöremontista. Ja nythän teillä on aivan unelmakeittiö.

      Sinulta voisinkin kysyä, kannattaako ottaa induktioliesi vai tavallinen? Keraamiseen sinänsä olen ollut tyytyväinen. Induktiosta olen muutaman kuullut valittavan lähinnä hipaisukytkinten vaikeaa käyttöä.

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...