torstai 29. maaliskuuta 2012

Hentoa ja höpinää



Pitkästä aikaa teki mieli tarttua kameraan tänä aamuna. Huomasin siinä lehdenluvun lomasssa, miten hennon pastellisia kukkia pöydällä oli. Siirtelin sitten olohuoneen vaaseistakin tulppaaneja vähän eri komboina yhteen ja sain niistä vielä uutta silmänruokaa juuri ennen kuin alkavat kuihtua. Helmililjatkin purkeissaan alkavat vähitellen aueta.

Tämä viikko on tuntunut jotenkin takkuiselta. Kaikenlaista mukavaa tekemistä on silti ollut kampaajasta kylpyläkäyntiin ja koulutukseen, mutta jotakin on pohjalla ollut keljuttamassa. Koirat nukkuvat päivällä enimmäkseen, joten ei niistäkään niin kauheasti vaivaa ole ollut ulkoilutusten lisäksi. Vaikka olen koko viikon vapaalla, tuntuu että tarvitsisin lisää aikaa ja tilaa omalle tekemiselleni. Ja sitten vielä hävettää ajatella niin.

Vaikka sitä luulee tuntevansa itsensä hyvin ja luulee, että osaa tutkailla sisintään, on silti vieläkin välillä aika kysymysmerkkinä. Silloin ajattelen, että odottelen tässä rauhassa, kyllä se vastaus sieltä vielä tulee. Että mikä se nyt tällä kerralla mahtaa mättää.





10 kommenttia:

  1. Minusta on niin inhimillistä haikailla itsensä ja tuntemustensa perään. Minä teen sitä paljon, toisaalta menen myös sitä pakoon ihan liikaa.

    VastaaPoista
  2. Musta tuntuu, että iän karttuessa omille ajatuksille ja tekemiselle pitää olla aina vaan enemmän tilaa. Ihan oudolta tuntuu ajatus, miten sitä jaksoi nuorempana, kun lapset vielä oli hoidettava ja ruokittava joka päivä. Aloin kyllä ottaa sitä omaa tilaa heti, kun lapset alkoivat varttua ja oli mahdollisuus hengittää omaan tahtiin.

    VastaaPoista
  3. JOskus tuntuu että sellaisia kausia vain on, vaikkei mikään niin olisi edes aiheuttamassa. Ja sitten taas tulee parempia päiviä.
    Kiitos kauniista kuvista, sain vähän korvausta sille kun menin varta vasten Minimaniin hakemaan helmililjoja eikä niitä sitten ollutkaan. Tuo hennon lilanvalkea tulppaani on suloinen.
    Soitin tänään kuopuksellesi ja hän vastasi Berliinistä. Rupattelut jäi lyhyeksi.
    Parempia päiviä loppuviikolle!
    Meri

    VastaaPoista
  4. Rva Pioni, kyllä se vähän ihmetyttää, kun pitempään keljuttaa eikä tiedä mistä on kysymys. Työssä sitä ei ehdi niin ajatella, mutta minulla ei tunnu vapaaviikollakaan olevan tarpeeksi aikaa;)

    Päivi, minäkin ihmettelen nyt, miten nuoremmat kollegat jaksavat touhuta töiden lisäksi pienten lasten ja kodin kanssa. Rakentavat talot siinä sivussa, huh. Onneksi tuli aloitettua tarpeeksi nuorena. Työn ja perhe-elämän huippuvuodet kun sattuvat samaan aikaan.

    Meri, mies lähti tänä aamuna Heidelbergiin ja juniori tulee lauantaina takaisin Berliinistä. Veljensä tuo, joten minäkin taidan saada vieraita:) Tämä päivä menee vielä koirahoitajana, ja onneksi lumentulon takia kumpikin ulkoili mielellään.
    Tällä viikolla on ollut menoja joka päivälle, ja se tuntuu liialta vapaaviikolla. Sain sentään tietää, että tämä osa-aikaisuus jatkuu, onneksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen minäkin höntti, vastasin kommentteihin vanhalla tavalla, vaikka tässä on toinenkin mahdollisuus:)

      Poista
  5. Kun ei oikein tiedä, mikä oikein vaivaa, on vaan pysähdyttävä miettimään.

    Itse otan tuossa tilanteessa usein kutimen käteen ja aukaisen telkkarin. Vaikka ei uskoisi, että siinä samalla voisi vielä tuumailla, niin kyllä vaan sielu lepää ja aatokset lentävät. Pääasia, että saan olla itsekseen.

    Olen tällä viikolla ehtinyt ainakin olla normaalitöissä, käydä työmatkan Helsingissä, reissun Rovaniemellä kvalitatiivisella analyysikurssilla, joten ei ihme, että sanoin työterveyslääkärillä käydessäni, että olen kauhean väsynyt. Hän kyllä kertoi, että olisi kyllä ihme, jos tuollainen työn-opiskelun-kodin yhdistäminen ei väsyttäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti sinulla on hyvä motivaatio tuohon opiskeluun, eihän sitä muuten jaksaisikaan. Väsynyt varmasti olet tuollaisen viikon jälkeen. Miten kaikki kiva pakkaakin keskittymään aina samaan aikaan!

      Poista
  6. Ihanan kevättunnelmaisia kuvia!

    Itseäni on vaivannut jo pitempään oman ajan puute. Iloakin saisi olla enempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lomaa pitää olla usein, se kyllä auttaa. Aika moni sanoo, että viikon loma ei riitä, vaan pitäisi olla kaksi, että saa tarpeeksi tilaa ympärilleen.

      Poista
    2. Ja ilon puuttuminen liittyy kyllä siihen lomantarpeeseen ja henkiseen väsymiseen. Toivottavasti saat vapaata, ja onhan kohta pääsiäinen.

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...