sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Mustajuurikeittoa ja vadelma-suklaabrowniet


Vietimme lauantaina pitkästä aikaa mukavaa iltaa ystävien kanssa. Olin ostanut Glorian ruoka ja viini -lehden ja löytänyt sieltä houkuttelevan alkuruoan. Mustajuurikeitto  kuulosti hyvältä ja näytti yksinkertaiselta valmistaakin.

Arvasin, ettei näitä juureksia meidän Prismassa ole, joten suunnistin suoraan Mestarin Herkkuun. Kilo eli kaksi pussia mustajuuria maksoi vain noin seitsemän euroa. Keitto valmistui nopeasti ja maistui miedolta, hieman makealta kuten juureskeitto ainakin. Juuret olivat muuten niin mutaisia, että kuorin ne sellaisenaan vesihanan alla ja huuhtelin kunnolla lopuksi.


KOLMEN RAAKA-AINEEN MUSTAJUURIKEITTO
1 kg mustajuurta
6 dl voimakasta kasvislientä (tai 5 dl riittää)
4 dl ruoka- tai kuohukermaa (puolet ja puolet)
1/2 tl valko- tai mustapippuria
(suolaa)
Huuhtele, kuori ja paloittele mustajuuret. Kiehauta mustajuuri, kasvisliemi ja kerma kattilassa. Anna kypsyä kannen alla keskilämmöllä noin15 min tai kunnes mustajuuri on kypsää. Soseuta keitto sauvasekoittimella. Mausta pippurilla ja suolalla.

Vinkki! Kuori mustajuuret ja laita ne heti kylmään veteen odottamaan siksi aikaa, että saat kaikki juuret kuorittua. Kylmä vesi estää juurien tummumista.
Lehdessä suositeltiin amontillado-sherryä korostamaan keiton kanssa. No minä ostin mainittua Monteaqvdo Dry Amontilladoa, mutta oma naamani vääntyi kyllä sitä maistaessa. Juoma oli aivan liian kuivaa makeaan taittavan keiton seurana. Muuten se oli kyllä ihan mainion makuista, ja voisi sopia suoraan keittoon lisättynä.


Tätä aion tehdä vastakin. Pääsee omaan Keittokirjaani muitten joukkoon. Palsternakkakeittokin on aivan ihanaa, ja seuraavaksi aion kokeilla maa-artisokkaa.


Illan muut ruoat ei sitten niin hyvin onnistuneetkaan. Oma vikani, kun pitää aina kokeilla uutta, vaikka on keittiössä kaksi hyllyllistä vanhoja ohjeita. Pääruoaksi valmistin täytettyä possun ulkofilettä sipulikastikkeella ja haudutettua punakaalia. Ohje oli Maija Silvennoisen joskus jossain lehdessä antama, mutta en saanut sipulikastikkeeseen oikein kunnon makua demi glacesta ja salottisipuleista huolimatta. Possurullastakin tuli ehkä vähän kuivahko ja täytteitä oli liikaa, mikä on perisyntini. Punaviini nyt kuitenkin oli hyvää...


Jälkiruokana tein vadelma-suklaabrowniet  vaniljajäätelön kanssa jostakin vanhasta Ruoka ja viini -lehdestä. Taikina näytti säädetyn ajan jälkeen minusta keskeltä ihan raa'alta, ja niin paistoin sen sitten vahingossa umpikypsäksi. Mutta makua se ei haitannut: suolapähkinän, suklaan ja vadelman liitto oli mielenkiintoinen eikä tosiaankaan mikään äkkimakea. Tätä voisin kokeilla toistekin. Ja tähän se kylmä kahvinmakuinen Blossa sopi aivan erinomaisesti!

VADELMA-SUKLAABROWNIE

    75 g voita
    1 1/2 dl tummaa kaakaojauhetta
    2 kananmunaa
    2 1/2 dl sokeria
    1 1/2 dl vehnäjauhoja
    2 dl suolapähkinöitä
    2 dl vadelmia tai pussillinen kaupasta
    Lisäksi vaniljajäätelöä

Sulata voi. Sekoita kaakaojauhe voisulaan. Anna seoksen jäähtyä. Vaahdota kananmunat ja sokeri kevyesti. Kaada kaakao-voiseos joukkoon ja sekoita tasaiseksi.
Hienonna suolapähkinät veitsellä karkeaksi rouheeksi. Sekoita vehnäjauhot ja suolapähkinät keskenään ja lisää seos taikinaan. Lisää jäiset vadelmat ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Älä vaivaa, jotta taikinasta ei tule sitkeää.

Vuoraa uunivuoka (20 cm x 30 cm) leivinpaperilla. Levitä taikina tasaisesti vuokaan. Paista kakkua 175-asteisen uunin keskitasossa noin 20 minuuttia, kunnes pinta tuntuu kovahkolta. Brownie saa jäädä keskeltä kosteaksi ja pehmeäksi.

Anna kakun jäähtyä hieman. Leikkaa annospaloiksi ja tarjoa lämpimänä vaniljajäätelön kanssa. Palojen päälle voi tietysti sihdata vähän kaakaojauhetta tai tomusokeria, ja miksei asetella muutaman itse poimitun vadelman koristeeksi, jos niitä vielä pakkasessa on.





5 kommenttia:

  1. Ei mahda mitään: kuolaan kulkukoiran lailla.

    iisi

    VastaaPoista
  2. Mustajuurikeitto kuulostaa hyvältä - aion kokeilla reseptisi mukaan, kiitos!
    Maa-artisokkakeitto on taivaallista, kun sen tekee kokonaan ilman perunoita ja oikeaan kermaan. Yksi lemppareistani on myös purjo-juuressosekeitto, johon tulee ison purjon lisäksi palsternakkaa, juuriselleriä ja vähän porkkanaa sekä vielä vähemmän perunaa + yksi vihannesfondikuutio/ 600 ml vettä. Ei tarvitse edes kermaa.

    VastaaPoista
  3. Iisi, mustajuurikeiton ääressä sopiikin kuolata, niin lempeän hyvää se on, ja helppoa valmistaa:)

    Ina, ostin jo pussillisen maa-artisokkia, niitäkään en ole ennen kokeillut. Ja pitääpä panna korvan taakse tuo purjo-juureskeittokin, nythän on joulun jälkeen keittoaika parhaimmillaan.

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa hyvältä! :)

    Ihailin tuota keittolautastakin.. Kaunis!

    VastaaPoista
  5. Kati, Pentikillä tehtiin ennen tuollaisia kivikuppeja. Sain kuusi häälahjaksi, ja on myönnettävä, että ne ovat toimineet tuhkakuppina, kynttiläalustana ja kukkalautasena enemmän kuin ruoka-astioina;)

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...