Blogisurffailussa törmäsin Hidasta elämää -blogiin, josta löytyi mielenkiintoinen kirjoitus Kuolinvuoteella kadutaan eniten, ettei tullut hidastettua. Tämähän kiinnosti heti, koska olosuhteiden pakosta olen joutunut opettelemaan hidasta elämää jo vuosia.
Näitä katujia on tavannut australialainen sairaanhoitaja Bonnie Waren, joka on törmännyt ilmiöön työskennellessään kotisairaanhoidossa kuolevien ihmisten parissa. Hän on kirjoittanut aiheesta samannimisen kirjan ja nimellä löytyy myös blogi.
Kuolinvuoteella kadutaan eniten
1. Ettei ollut rohkeutta elää omaa elämää, vaan tuli elettyä muitten odotusten mukaan.
2. Että tuli oltua niin paljon töissä.
3. Ettei uskaltanut näyttää omia tunteitaan.
4. Ettei tullut oltua yhteydessä ystäviin.
5. Ettei uskaltanut olla onnellinen.
Olen aina ajatellut, että yksikään ihminen ei varmaan ole kuolinvuoteellaan katunut sitä, että oli paneutunut työasioihin liian huonosti, tai että olisi pitänyt antaa sinne enemmän aikaansa! Työ ei todellakaan tule kenenkään haudalle itkemään, niin ihanaa kuin siellä joskus onkin. Vähän aikaa joku muistelee ja siinä se on.
 |
| Vilja Kerolan puutyöstä |
Ainoa, missä olen oikeasti merkityksellinen, on lähipiiri, perhe ja ystävät. Vaikken vielä kuolemaa teekään, kolahtaa jokainen noista viidestä kohdasta jollakin tavalla minuunkin. Olisin voinut olla rohkeampi ja itsenäisempi jo aikaisemminkin, ja voisin vieläkin petrata paljon. Antauduin aivan liikaa työn imuun kolme-nelikymppisenä, kun lapseni olisivat tarvinneet minua.
Olen edelleen perisuomalaisen niukka tunteenilmaisussa ja välillä kaikki tunteet ovat hautautuneet burn-outin syövereihin. Niitä on pitänyt kaivamalla kaivaa esiin terapiassa. Olen harvakseltaan yhteydessä ystäviin ja sukulaisiin, mutta onneksi yhteys on olemassa ja yhteinen sävel löytyy haluttaessa.
Mutta onnellinen olen uskaltanut olla! Siinä olen synnynnäisesti hyvä, olen melkein aina ollut onnellinen. Siinä on nimittäin kysymys näkökulmasta, ja näkökulmanhan ihminen voi aina valita.
Onnellisuus on oma valinta, painottaa Warenkin. Mutta tuleeko sitä kaikessa arjen tohinassa aina edes ajatelleeksi?
Kiitos tästä, antoi ajattelemisen aihetta!
VastaaPoistaToivottavasti osaisi ja uskaltaisi elää, niin ettei tarvitsisi kuolinvuoteella katua elämätöntä elämää.
VastaaPoistaKiltteys ja tyytyminen vähempäänkin saattaa kääntyä itseä vastaan. Tässä vaiheessa elämää, vielä kovasti hengissä, olen vain tyytyväinen, kun tuli aikoinaan pidettyä päänsä muutamissa oman elämän kannalta ratkaisevissa asioissa. Jos ei olisi niin tehnyt, saattaisi tätä nykyä olla melko katkera ja tyytymätön elämäänsä. Minusta tuntuu, että riittävä jämäkkyys oikeaan aikaan oikeassa asiassa herättää kunnioitusta myös kumppanissa ja muissa perheenjäsenissä, olen huomannut.
Ennen osasin ottaa työelämän rennommin, mutta nykyisessä työpaikassa huomaan ottavani työni liian tosissaan. Niinpä jo aikaisemmin mainittu opintovapaa tulee enemmän kuin tarpeeseen.
VastaaPoistaJuuri tänään kahvitunnilla puhuttiin siitä, että tuskin työnantaja tulee haudalle kertomaan, että tosi kiva, kun paiskit ilmaisia ylityötunteja...
Varmaan olisin monia asioita katunut, mutta kun tuppaavat unohtumaan kaikki laiminlyönnit, tekemiset ja tekemättä jättämiset. Ja loputkin muistan omaksi parhaakseni väärin.
VastaaPoistaiisi
Ja Vilma aina niin ihana...
VastaaPoistaMinä tulin onnelliseksi kun luin tätä! Hienoja rivejä.
VastaaPoistaOlen aina ajatellut, että sinä olet elänyt omaa elämääsi ja omien valintojen ja arvojesi mukaisesti, mutta onko niin oman kokemuksesi mukaan?
Meri
Hyvä, ajattelemaan laittava postaus. Itse mietin, että enhän minä nyt ainakaan paljoa työssäoloa ala katua, mutta ehkä se että on ollut viimeiset 2 vuotta sairiksella vaikuttaa - onhan niitä työvuosia kuitenkin melkein 30 takana - ehkä myös vielä joitain edessä.
VastaaPoistaOnnellinen kun vielä (taas) uskaltaisi olla...
Kiva kun pistät lukijankin miettimään. Voi tehdä löytöjä :) Olen minäkin onnellinen, se on joskus vähän outoa. Kun vielä saisi elää sen vapaavuoden ja tehdä jotain ihan muuta kuin työtä. Ensi vuonna, seuraavana, joskus.. Jo kolme lomapäivää avasi silmät muistamaan kaiken sen ,mitä ei arkena jaksa eikä ehdi huomata. Nyt lähden taas Rokualle Remulaadin kanssa retkuilemaan :D (Sain nääs lopputyötä 15 sivua tehtyä!)
VastaaPoistaeikka :D
Erittäin hyvä huoneentauluksi kaikki viisi asiaa, että maistaisin.
VastaaPoistaKiitos tästä postauksesta.
Tämä pistää ajattelemaan omaa elämää. On tärkeää pysähtyä ajatelemaan elämän peruskysymyksiä aika ajoin. Itsekin olen onnellinen, mutta aika usein tyytymätön - mm. itseeni. Työtäkin olen tehnyt liikaa, voisi jopa sanoa että olen ollut viittä vaille työnarkomaani. Neljä vuotta sitten luovuin nykyistä paljon haasteellisemmasta työstä, koska se oli viedä minut mennessään. Elämälle jää nyt enemmän aikaa.
VastaaPoistaAila, ei ole karjalaista verta yhtään, ihan pohjoispohjalaiset juuret on. Mutta vanhemmat ovat optimisteja ja näkevät asioissa aina mahdollisuuksia. Se on periytynyt.
VastaaPoistaVikki, nämä ajatukset kolahtavat varmasti moneen keski-ikäiseen. Vielä olisi aikaa...
Rita, ehkä jotkut asiat kirkastuvat vasta sitten, kun aika on lopussa. Olisi kiva ymmärtää itseään jo nyt paremmin. Jämäkkyys ja puolensa pitäminen ei ole kuulunut naisellisiin hyveisiin, mutta ihmiselle ne ovat elintärkeitä ominaisuuksia. Kukapa muu pitäisi puoliasi, jos et itse? Hyvä sinä:)
Aikku, minä luulen, että kaikenlaisen tietotaidon karttuminen lisää työhön paneutumista ja vaaraa uppoutua siihen liikaakin. Kun kerran osaa! Onneksi olet saamassa helpotusta:)
Iisi, olet ehkä saavuttanut oikeanlaisen lempeyden itseäsi kohtaan:)
Meri, omat arvoni eivät ole aina olleet kohdallaan, vaan olen ollut liian työorientoitunut. Sinänsä hassua, kun en missään huippuammatissa ole.
Heljä, jos et tänään uskalla olla onnellinen, milloin sitten? Olosuhteille ei joskus voi mitään, mutta ei se aina kaikkia mahdollisuuksia onneen vie.
Eikka, sulla on onneksi valoa näkyvissä nykyiseen aika täyteen buukattuun elämääsi. Sitä ennen Rokua tuo varmasti onnea mieleen yllinkyllin:)
Arleena, on hyvä saada välillä muistutusta tällaisista perusasioista, joita ei tule muuten kovin usein ajatelleeksi.
Päivi, sinä olet tehnyt hyvän valinnan itsesi puolesta. Hyvä sinä!
Aivan ihanat kuvat Vilmasta! Koira näyttää niin tyytyväiseltä ja onnelliselta, että hänellä varmasti ovat kunnossa kaikki viisi kohtaa, jotka meidän kaikkien muidenkin on hyvä ottaa todesta. Viisaita ajatuksia!
VastaaPoistaKiitos Ina:D
VastaaPoista