perjantai 30. syyskuuta 2011

Hitaan viikon huipennus



Vapaa viikonloppu ja hyviä ilmoja tiedossa, mitähän tekisi? Tiedän kyllä, mitä kaikkea pitäisi tehdä, ja ehkä saan jopa pakotettua itseni johonkin niistä hommista. Niitä on ne tavalliset ikuisuushommat i-pesu ja s-kävely, mutta myös syyskukkien vaihto ulkolaatikoihin ja kesäkukkien raivaaminen pois.


Tällä viikolla on kävelty hitaita lenkkejä. Vilma on kulkenut kuono maassa perusteellisesti nuuskien ja jättänyt viestejä ahkerasti ihan kuin sillä olisi haku päällä. Minä olen lompsinut perässä ja kantanut kameraa kaulassa valokuvaustehtäviä varten. Jos en ole ollut tottelevainen emäntä, koira on yksinkertaisesti istunut maahan eikä ole suostunut inahtamaankaan. Kun hihna sitten on löystynyt, se on jatkanut tyynesti matkaa sinne, mihin oli aikonutkin. Kaipa sen päässä jotakin liikkuu. Olen sitten ottanut laatukuvia flexi kainalossa, hehe. Nämä tämän postauksen kuvat ovat kuitenkin kotoisin pokkarista.

Vilman lelukori eteisen vastahiotulla lattialla

Nyt lopultakin meikän eteisen lattia hohtaa himmeänä ja hoidettuna eilisen käsittelyn jäljiltä. Kenkien alla olleet tummenneet ja kupruilevat viilut on liimattu uudelleen,  hiottu ja lakattu moneen kertaan. Ne ovat lähes uudenveroiset, mitä en olisi kuuna päivänä uskonut. Suorastaan harmi, että jäävät kohta piiloon ovien taakse! Nyt osaan olla viisaampi ja hankkia kenkähyllyjen alle suojamaton. 

Saimme myös listat laitettua paikoilleen ja uusi, siistimpi ilme alkoi hahmottua. Makuuhuoneitten lattiat saavat odottaa uudistusta vielä ensi kesään. Tässä on ollut vähäksi aikaa ihan tarpeeksi remppaa, ja jotenkin talvi ei ole muutosten aikaa. Silloin nautitaan siitä, mitä on.


Ruusut ovat ihan hassuja innostuessaan aina syksyllä kukkimaan uudestaan.



5 kommenttia:

  1. Tänään olikin lämpimän aurinkoinen päivä. Oli pakko lähteä ulos hetkeksi. Unohdin kameran.

    Kauniita kuvia ja ruusut tosiaan ovat inn ostun eet kukkimaan.

    VastaaPoista
  2. Ihailuni kaikesta siististä panostuksestasi sinulle. Kateellisena seuraan, kun oma huusholli on aivan kamala.

    iisi

    VastaaPoista
  3. Arleena, ruusut eivät edes näytä samalta kuin kesällä, nyt valo on jo sinisempää.

    Iisi, sinulla on ehkä muuta puuhailtavaa nyt kuin remontit ja kodin stailaus:)

    VastaaPoista
  4. Juuri joku kyseli minulta ruusunmarjareseptejä. Minulla ei ole tiedossa puhdasta keruupaikkaa. Täällähän sinulla niitä olisi, voinkos tulla poimimaan? Siementen poistamisessa taitaa kyllä olla aika iso homma, viitsinkö kuitenkaan.

    VastaaPoista
  5. Omenaminttu, Ruotsissahan ne on iät kaiket käyttäneen nyponsoppaa ja nyponsosetta; Oulusta kun käytiin aina Haaparannassa haistelemassa ICA-marketissa naapurimaan ruokakulttuuria. Kumma ettei se meillä ole koskaan lyönyt itseään läpi. Mutta tienvarsiltahan minäkin olen ruusut koiralenkeillä kuvannut.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...