Sienestystä koiraseurassa

Pannaan alkuun eksytykseksi herttainen krassikuva ja sanotaan sitten, että noitten hurttien kanssa oli viikonloppuna välillä mennä hermot. Sieniä oli päästävä katselemaan edes vähän, kun viikolla ei tullut mieleenkään lähteä töitten jälkeen mihinkään. Ennen muuten koluttiin metsiä sienikorin kanssa pimeäntuloon asti, mutta se oli silloin.

Mies askelsi edellä ja vei meidän metsän siimeksessä olevalle suolle. Jalka ei uponnut, mutta sen verran kosteaa oli, että löytyi mukavasti suppilovahveroita. Nyt jo!

Pidimme koiria kiinni, tuoreessa muistissa kun oli Vilman karkaaminen maastossa yllättäneen krossipyörän perään viikko-pari sitten. Taluttimet olivat sotkussa vähän väliä ja aina oli toinen kiertänyt jonkun puun väärältä puolelta. Siinä vaiheessa olin jo repiä tuulihousuni.

Seuraavalla kerralla älysin päästää Lunan kulkemaan vapaana, se kun pysyttelee aina ihan lähellä, ja myöhemmin Vilmakin sai olla irti. Se pysyy hyvin Lunan mukana eikä lähde seikkailemaan mihinkään yksin.

Onneksi koko viikonlopun tuuli, niin ulkona ei ollut liian kuuma, varsinkaan vanhan metsän korkeitten puitten siimeksessä. Tutuilta paikoilta löytyi mustia torvisieniä, mustavahakkaita ja vastanousseita punikkitatteja. Haperot ja harvat vastaantulleet herkkutatit olivat aivan mennyttä kalua. Niitä yökylmiä tarvittaisiin jo.

Kotiin kipitettiinkin sitten vauhdilla. Mikä siinä on alamäkeen mennessä ja nälkä oli myös jo koko porukalla. Sienikastike saatiin kalkkunalle ja kasviksille, ja muutama pussi sieniä tuli pakastettavaksikin.