torstai 2. kesäkuuta 2011

Kielon tuoksua, kiirettä ja pölyjen pyyhintää matkalaukusta




Kun kävin vielä oppikoulua, siis yläasteikäisenä, käytin Odette-deodoranttia, kuten kaikki muutkin luokalla. Kyse on siis höyryveturin, transistoriradion, Ford Anglian ja Uriah Heepin aikakaudesta, eli pyörä oli jo keksitty. Odette-sarjassa oli lukemattomia tuoksuja, mistä valita, ja minä tykkäsin kielosta ja omenankukasta, ja syreenistä. 

Kielossa on jotakin tosi tyttömäistä, kevyttä ja ilakoivaa herkkyyttä. Siksi kai se ei pue tuoksuna enää leidi-ikäistä. Ostin yhtenä kesänä risteilyltä Estée Lauderin Pleasures-hajuvettä, juuri sen ilakoivan keveyden takia. Vähän ajan kuluttua mies suorastaan kielsi käyttämästä sitä, mutta syynä oli yllättävästi se, että se tuoksui hänen äidiltään! 

Sen jälkeen kielo ei olekaan hajuvesissä enää tuoksunut nenääni niin hyvältä. Kuka sitä nyt anopiltaan jne.



Vanhempani tulevat meille tänään viikonloppuvieraiksi. Mies ajaa kamalan pitkää nurmikkoa ulkona ja minä hakkaan koukkuja seiniin ja järjestelen olohuoneen tauluseinää uusiksi, vaikka olisi sata tähdellisempääkin hommaa. Huomenna on vielä  työpäivä, vanhempi poika tulee etelästä ja lauantaina menemme porukalla lakkiaisiin. Sunnuntaina onkin sitten jo lähtö Helsinkiin ja maanantaiaamuna lento Amsterdamiin viideksi päiväksi. 
 
Yritän pitää ajatukseni kasassa, vaikka kaikkea kivaa kasautuukin tämän viikon loppuun enemmän kuin tavallisesti kokonaiseen kuukauteen. Lomalle sen sijaan ei ole ainoatakaan suunitelmaa. Kaksi Amsterdam-kirjaa on odottanut pöydällä avaamattomana, joten tutustun niihin vasta menomatkalla. Jos onnistuisi tällä kerralla vaan...lomailemaan.



Tää lähtis nyt kolmen viikon kesälomalle.



On kesä!

11 kommenttia:

  1. Kieloihin ei kyllästy, ihania kuvia! Hyvää lomaa, terveisiä kaikille ja leppoisaa Amsterdamin vierailua!

    VastaaPoista
  2. Olen itsekin käyttänyt Pleasures-hajuvettä joskus kolmekymppisenä. Ai, että sitä on varmaan tuoksunut kypsältä ja aikuiselta naiselta. Nyt sain viimeistään trauman enkä ikinä tule käyttämään tuota hajustetta. Olen anoppi, mutta en halua tuoksua anopilta kenenkään mielestä :)

    Mukavaa lomaa A:ssa. En ole käynyt kaupungissa, mutta kuullut sen olevan kauniin, vettä ja kukkia yms. Rentoa menoa, vuokratkaapa menopelit alle! Pyörät siis.

    Tuota Odettea en kyllä muista nuoruudestani. Itse asiassa en muista edes käyttäneeni deodoranttia. Tai mitään rasvaa naamaani. Ainoa asia, minkä muistan, on Clearasil. Black out. Tai dementia.

    VastaaPoista
  3. Hih hih, minäkin olen käyttänyt kielontuoksua nuorena ja samoin tuota Pleasures- tuoksu oli mitä mieluisin silloin nuorempana.

    Ja tuosta sinun kesäpullasta tuli mieleen lapsuus. Jestas, että olen vanha.

    Ihanaista lomaa ja kesän alkua!

    VastaaPoista
  4. Ihania kielokuvia! Nyt ne kukkivat ja tuoksuvat. Meilläkin tuonne tuvantakusmetsään niitä levinneet.

    Vastaavanlaisia tuoksumieltymysten muuttumisia minullakin. Nuorempana olin aivan hurmiossa Laurentin Opium parfymiin. Sitten työpariksi sattui muutamia kertoja tupakoiva "vanha karski kotka", arkityössä täydessä pakkelissa ja vahvan opium-parfymin lemuissa. Tuntui kuin lempituoksuni olisi häpäisty. Siihen loppui sen tuoksun käyttö ;)

    Anoppi osti kyllä matkoillaan Chanel 5, mutta enimmäkseen käytti kuitenkin Kölnivettä... Vanhoja pulloja löytyi vielä jäämistöstään.

    VastaaPoista
  5. Kuulostaa perin tutulta. Diorin Diorella tuoksuu kieloilta ja on peräisin 70-luvulta, suurinpiirtein varhaisnuoruudestani. Sen verhoilussa tulee nuruus mieleen, vaikka viihdyn hyvin nykyisessä iässäni - ja muissakin tuoksuissa.

    VastaaPoista
  6. Niin ja vielä, hyvää viikonloppua, lomaa ja matkaa!

    VastaaPoista
  7. Ihan vilunväreet menevät, kun noita kielokuvia katselee, niin ovat kauniita.
    Oikein ihanaa matkaa Amsterdamiin, minäkin mielisin sinne...

    VastaaPoista
  8. Kielon tuoksu tuli heti nenääni, kun kerroit siitä. Minulla oli myös kielodeo.

    Damissa en ole käynyt, mutta sinnekin mieli tekisi.Uskon, että sinulla on edessä hurmaava lomamatka tuossa polkupyöräilijöiden luvatussa kaupungissa. Ja ne designia täynnä olevat liikkeet, niissä voisin kierrellä.

    Mukavaa lomamatkaa, jos ei enää nähdä.

    VastaaPoista
  9. Ianna, kielojen kukinta on alkukesästä sellaista, mitä oikein odottaa.

    Aikku, olen kyllä itse syyllistynyt siihen, että ostin miniän lempituoksua Burberryn Beatia, kun pidin siitä niin paljon. En paljoakaan ajatellut, meneenö hänellä mahdollisesti maku koko tuoksuun. En tietystikään ole käyttänyt sitä silloin, kun heidän kanssaan olen tekemisissä. Äiti ja vaimo eivät saa miehen nenässä mennä sekaisin!
    -Ja Aikku, Clearasilin käyttäjällä on tosiaan pysyvä black out, siis blackheads out!

    Pikkujutut, kesäpulla onkin seitkytluvun reseptejä:)

    Rita, Opium oli valtava hitti aikanaan! Minä tykkäsin enemmän YSL:n Rive Gauchesta, ja ne molemmat ovat niin leimallisesti 80-lukua, ettei enää voisi käyttää.

    Päivi, Diorella oli ihana kielotuoksu, sitäkin tuli silloin nuorena kokeiltua. Tykkäsin siihen aikaan kovasti myös Diorin Dioressence-tuoksusta.

    Rva Pioni, Amsterdamista on jotenkin kauhean myönteinen mielikuva, luulen että tulee olemaankin sellainen kaupunki.

    Arleena, onneksi meidän mieskin tykkää kaupunkilomista, ja teemme vuorotellen kummankin toiveitten mukaan. Siis pysähdytään aika välillä oluellekin;)

    VastaaPoista
  10. Kielon tuoksu humahti nenään ihan oikeasti, kun avasin blogisi.. Mieli on aika ihmeellinen..

    Ihanaa lomaa! <3

    VastaaPoista
  11. Kati, joka tyttö on joskus käyttänyt kielontuoksua, se on niin viehättävää:)

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...