sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Raakakuvia


Viikonlopun kukaksi ostin tällä kertaa kerrottukukkaisen tulilatvan silmäniloksi keittiönpöydälle. Nuppuja on hurjan paljon. Niissä on ihanan hento väri ja melkein harmittaa, että ne kaikki kohta aukeavat.

Kokeilin ensimmäistä kertaa RAW-kuvausta. Yllättäen pidin niistä enemmän kuin Jpeg-muodosta, enkä tehnyt suuria muutoksia. Kysyin tässä viikolla valokuvausliikkeessä asioidessani, kumpaa kannattaisi käyttää. Kuvaamon nainen sanoi, että ammattikuvaajanakin hän käyttää jpeg:ä sekä töissä että kotona.




Nämä kuvat ovat vähän epäselviä, mikä on valitettavan tavallista minulta. En vaivaudu tukemaan kameraa, vaan otan käsivaralla aivan liian usein. Tässä on ollut käytössä yksi 12 mm loittorengas  50 mm linssin edessä.

11 kommenttia:

  1. Nämä ovat juuri sopivasti 'hämäriä', pehmentää mukavasti.
    Noillka kansainvälisillä valkuvaysfoorumeilla ollaan myös kallellaan jpeg- kuvien puolelle, en ole kokeillut raw-kuvia, vielä. Laiskuus kai. Ja ei ole tullut tarvetta tehdä sellaisia hd-kuvia.

    VastaaPoista
  2. Kivasti ovat pehmytsuodatettu. Kaunis väri kukassa, itsellä on valkoisena samaa kukkaa. Kukki kauan ja runsaasti, nyt aloittelee uutta kukintaa. Käytän jpg kuvia, mutta otan kaikista kuvista myös raw versiot. Tarkoitus myöhemmin ottaa käyttöön lightroom ohjelma, jossa pystyy paremmin korjailemaan pikku virheitä ym. Raw kuvista saa tarvittaessa hyviä suuria tulosteita, vaikka julisteita jos haluaa. Raw kuvat vievät 4x enemmän levytilaa, mutta ostin 2 teran ulkoisen levyn, jonne tallennan kuvat suoraan.

    VastaaPoista
  3. Suloiset nuput, juuri sopivasti kuvattu, väri muistuttaa vähän omemapuunkukan nuppujen väriä. Pääsiäisen jäljiltä minulla kukkii keltainen kerrottu tulilatva ja äitienpäivänä saatu roosanvärinen.

    Joitain talvimaisemakuvia otin raw-muodossa viime talvena, mutta aikaa meni entistä enemmän kuvien käsittelyyn, joten luovuin toiminnosta. Ehkä taas kesamaisemia kuvatessa tallennan myös raw-muodossa. Käsittelen silti jpeg-kuvat Elementsissä raw-säädöin.

    VastaaPoista
  4. Minulle taas suositeltiin Nikonin kurssilla RAW-kuvien ottamista JPEGien rinnalla. Nykyiset muistikapasiteetit ovat niin suuria, että tila ei kuitenkaan lopu kesken ja RAW-kuvia voi jälkeenpäin korjata enemmän kuin JPEG-kuvia.

    VastaaPoista
  5. Lepis, kysyin myös liikkeessä, mitä lisäarvoa uusi kamera voisi tuoda kuviin, kun kursseilla miehillä on D300. Myyjä sanoi, ettei mitään uutta, vaikka kamerakaupassa oltiinkin:) Ammattilaiset ovat sitten erikseen, mulle saa riittää D80.

    Valokki, luonkokuvauskurssin opettajakin suositteli tuota Lightroomia. Samainen opettaja kyllä suositteli myös ilman muuta raw-muodon käyttöä, mutta hän ottaakin ammatikseen luontokuvia.
    Minulla on käytössä vain Picasa3, kun se on niin helppo -ja ilmainen.

    Manteli, sinäpä sen sanoit: omenapuunkukkaahan tuo väri muistuttaakin! Jotain tuttua oli, mutta en saanut päähäni.
    Elements, Lightroom ja Photoshop lienevät kaikki samantasoisia ohjelmia? Ulkoiselle levylle minäkin teen varmuuskopiot. Sinnehän ne raw-versioitkin mahtuisivat.

    Ina, vasta toista vuotta olen arkistoinut parhaita alkuperäisiä kuvia. Harmittaa vähän, kun taitojen kasvaessa olisin joitakin vanhempia otoksia käsitellyt nyt kevyemmin tai rajannut toisin.

    VastaaPoista
  6. Voi sun onnellista miniääsi, toivottavasti vuokraavat auton jotta pääsevät kierteleen sinne landelle katseleen oikeita maisemia:)
    Mulla on varmaan toi sama tulilatva siinä on ihanan ruusumaiset kukat ja se on niin henno vaaleanpunainen että, tykkään tosi paljon.
    Mä kuvaan pelkkää RAW:ta nykyään. Vie tietysti enemmän tilaan mutta antaa myös enemmän säätää valkoista ja mustaa päätä ko JPG.
    Kolmella ohjelmalla jotka mainitsit on ainakin hinnassa eroa elements n.90 euroa, lightroom 300 euroa (ostin viime viikolla) ja photoshop 1000 vai 1500 euroa. Lightroom huippuohjelma kuvien säätämiseen ja elementsissä voit sit tehdä taidetta, photoshopilla et tee mitää jos on elements:)

    VastaaPoista
  7. Henrietta, pari viikkoa on heillä tarkoitus kierrellä Pohjois-Italiaa, ja nyt taitaa olla paras aika vuodesta siihen.

    Kiva kuulla vertailua noista eri ohjelmista. Sulla on ilmeisesti kokemusta niistä kaikista:) Elements ei ole näköjään kallis ollenkaan, eikä Lightroomkaan konkurssiin vie.

    VastaaPoista
  8. Hienoja kuvia juuri tuollaisina, käsivaralla otettuina! Olen aina luullut tulilatvaa ihan toisenlaiseksi kukaksi, vähän tylsäksikin, mutta nämä kuvat saivat näkemään uudella tavalla.

    VastaaPoista
  9. Pirkko, tämä on kerrottu kukka ja niistä tulee ruusun ja leinikin tyyppisiä pikkupalloja. Vaaleanpunaisena ja valkoisena pidän näistä eniten, juuri sopivia keittiöön.

    VastaaPoista
  10. Oikeesti, voiko ihanampaa kukkaotosta enää ottaa ? <3 :) Luulin näitä ensin kirsikankukan nupuiksi :)

    VastaaPoista
  11. Kiitos Kati! Kirsikkapuu olisi unelma, mutta ei viihdy oikein täällä asti.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...