lauantai 7. toukokuuta 2011

Kukkaunelmia


Pääsiäiseksi ostamani kukat olivat ihmeen pitkäikäisiä, sillä heitin ne vasta tänään lopullisesti pois. Otin kukista kaiken irti, sekä katselemalla joka päivä että kuvaamalla moneen kertaan.

Tämän tietäen sisko toi minulle kimpun pioneja. Hän oli matkoilla, ja välilaskulla Amsterdamin kentällä näki niin kauniita punaisia pioneja, että oli ihan pakko ostaa. Viisi isoa palloa availee tuossa juuri lehtiään. Kunhan huomenna aurinko paistaa, saan ehkä otettua muutaman kuvan niistäkin.




Kukkapenkeistä ei nouse vielä yhtään mitään, eikä varsinkaan jälkeäkään niistä neljästä pussillisesta tupppaanisipuleita, joita kylvin sinne syksyllä. Kastelin niitä siis tänään oikein perusteellisesti. Aurinkoa ainakin on tarpeeksi, mutta pihaa varjostavista puista ei ole vieläkään päästy eroon. Johan asia on taloyhtiöllä ollut vuoden hoidossa.

Orvokit laatikoihin ovat vieläkin ostamatta, ehkä huomenna ehdin jossakin välissä johonkin myymälään.


Viikonloppuvieraat ovat omilla teillään, minä vietän illan television ääressä. Tänään siellä onkin paljon hyvää katsottavaa. Järki ja tunteet, Chisu, Lenny ja muutakin.

5 kommenttia:

  1. Kukat täällä kukkivat ulkona ja vähemmän sisällä. Neilikat ovat vielä hyvissä voimissa.

    Olen istutellut helmihyasintteja viime vuonna kukintojensa jälkeen kukkapenkkiin ja nyt sieltä pukkaa sinistä ja valkoista.
    Pikkunarsissit odottavat maahan pääsyä.

    Hienot kuvat.

    VastaaPoista
  2. Minäkin istutin monien vuosien tauon jälkeen kymmenittäin erilaisia kukkasipuleita maahan syksyllä.Pahaa pelkään ettei niistä taida nousta mitään. Täällä pohjoisessa on ollut nimittäin aivan kamala myyrävuosi, luulen niiden popsineen kaikki kukkasipulini!

    VastaaPoista
  3. Meillä on mietitty missä ollaan ensi vuonna ja nyt tajusin, tätä lukiessa etten ole ollut Suomen keväässä 10 vuoteen. Enkä taida enää edes muistaa mitlä kevään tulo tuntuu. Hhhmmm.

    Ihania kuvia, tuolla edellisessä postauksessa nuo oranssit kukat, upeita!

    VastaaPoista
  4. Ettei vaan myyrät olis käynyt popsimassa sun tulppaaneja!! Söivät pirulaiset mun kaikki sipulit 4 vuotta sitten ja vasta viime syksynä laitoin uusia. En viitsi joka vuos tuhlata euroja niiden suihin mutta tänä vuonna eivät ole meidän mailla käyneet..onneksi.

    VastaaPoista
  5. Arleena, helmihyasintit ovat sellaisia herkänkauniita kukkijoita. Istutin niitä joskus pensaitten lähelle, ja kukkivat varmaan kymmenen vuotta, mutta nyt ovat jo hävinneet.

    Maaretta, vielä en heitä toivoa. Kastelulla voi olla hyvä vaikutus, en ollut tullut ajatelleeksikaan, miten kuivaa nyt on ollut.

    Pikkujutut, ehkä tämä kevät ei ole Suomen parhaita juttuja, se vaihtelee niin kovasti. Nyt on kyllä ollut supernopea kevät, suora hyppäys parissa viikossa pakkasesta ja lumesta lämpöaaltoon.

    Henrietta, myyrille ei vissiin voi panna kampoihin millään konsteilla. Niitä näkyi talvellakin vilistämässä, koira söi ainakin yhden.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...