maanantai 11. huhtikuuta 2011

Jamien kasvattamaa rosmariinia


Kaupasta löytyi Jamie Oliver -merkkisiä yrttejä. Kaikkeen sekin mies ehtii! Toisaalta tuoreet yrtit, jos mitkä, ovat hänen ominta alaansa, niitten ihanuuttahan hän on julistanut julkisen uransa alusta asti. Hintaa oli tällä rosmariinilla reilusti enemmän kuin kotimaisten yrittäjien vastaavilla, ja tämä oli siis kasvatettu Tanskassa. Kuvaa ottaessa en ollut vielä suihkuttanut pölyjä pois oksista, kuten näkyy.

Rakastan rosmariinin tuoksua. Minulla on kylpyhuoneen kaapissa aina pullo rosmariinintuoksuista öljyä, jota tipautan omaksi ilokseni suihkun lattialle levittämään hyväätekevää tuoksuaan. Tiputtelen sitä pyyhelaatikoihinkin.  Toinen ehdoton suosikkini öljyissä on eukalyptus. Nämä kaksi ovat  hyviä virkistäjiä ja stressinlievittäjiä.


Ja kun tuoksuöljyihin päästiin, pidän kaapissa myös bergamotti- ja patsuliöljyä, kumpikin  ovat huumaavan ihania. Jos hajuvedessä on jompaa kumpaa, pidän siitä melko varmasti. Kun tykkää bergamotista, on ihan varmasti myös sitrusöljyjen ystävä, ja sitruunantuoksuahan ei voi vastustaa! Vanha suosikkini Dolce & Gabbanan Light Blue houkuttelee tänäkin kesänä.



Oliverista puheenollen, katselin eilen taas hänen kampanjointiaan paremman kouluruoan puolesta. Olen silloin tällöin sattunut näkemään ohjelmaa, sekä Englannin että Amerikan päässä, ja täytyy nostaa miehelle hattua. Valtavan ison haasteen kanssa hän on tekemisissä, ja jaksaa silti yrittää ihan tosissaan. Kun näkee, mitä näissä maissa saattaa olla kouluissa tarjolla, ei voi kuin ihmetellä niitä suomalaisia vanhempia, jotka antavat lastensa jättää kouluruoan syömättä ja ostaa niitä parjattuja eines-pikaruokia. Koulussa ei saa gurmeeta, mutta aina se kioskin annin voittaa.




7 kommenttia:

  1. Minäkin huomasin nuo Jamien yrtit kaupassa, mutta ostin kuitenkin vain Jamien siemeniä. Ovatkin kasvaneet kiitettävästi. Tänään napsin rucolakrassia leivän päälle.

    VastaaPoista
  2. Arleena, näin juuri Plantagenin mainoksessa niitä sinun hankkimiasi kasvualustoja. On tosi hyvä idea!
    Ja aikaansaava mies, ei voi muuta sanoa.

    VastaaPoista
  3. Ihana tuo sinun vinkkisi tiputtaa tilkka aromaattista öljyä suihkun lattialle! Täytyypä hetmiten kokeilla.. :)

    VastaaPoista
  4. Jamie Oliver on kyllä laajentanut itsensä ihan imperiumiksi, mutta hyvän asian puolesta. Hänellä on laajaa tämä kouluruokakampanja. Näin kerran jakson, jossa hän oli eskari-ikäisten joukossa esittelemässä vihanneksi ja monikaan lapsista ei tunnistanut edes tomaattia eikä perunaa!!!

    Mutta että yrttejäkin mies tuottaa..

    Luonnolliset tuoksut ovat ihania, etenkin rosmariini ja sitruuna.

    VastaaPoista
  5. Kati, lattialämmitys levittää tuoksua mukavasti koko kylpyhuoneeseen. Tuoksulyhtyä minulla ei tule käytettyä, vaikka siitä saisi ihanan tuoksun kotiin, paljon paremman kuin tuoksukynttilöistä. Niistä en oikein tykkää.

    Sooloilija, on ollut kiva J.O:n aitoa turhautumistakin tuossa ohjelmassaan, kerran hän suorastaan itki pettyneenä. Hän on oikeasti aito ja innostunut.

    VastaaPoista
  6. Hyvä idis nuo öljyt! Minulla on vain greippiöljyä, mutta olen laittanut sitä vain jalkakylpysuolaan eikä se siinäkään oikein miltään tuoksu. Greipin tuoksu on suosikkini. Sitruuna on yliveto, miksihän kukaan ei ole onnistunut jalostamaan makeaa siruunaa?
    MIstä hankit noita öljyjä?
    Meri

    VastaaPoista
  7. Meri, tiputan jopa täyden vessapaperirullan hylsyn sisään joskus tuoksuöljyä siinä toivossa, että vessassa tuoksuisi sinne tullessa hyvältä. Greipin tuoksu on ihana, jopa hajuvesissä alkutuoksuna, kuten Laura Biagiottin Romassa. Onneksi ruoalaittoonkin saa jo sitruunalla valmiiksi maustettuja öljyjä ja etikoita.

    Ostan pullot tavallisesti Sokoksen luontaiskosmetiikkapuolelta, siellä on hyvä valikoima Frantsilan ja Emendon öljyjä.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...