torstai 31. maaliskuuta 2011

Bitter lemons


Bloggerin suojaus toimii nykyään hyvin: kahdeksan roskapostia oli odottamassa tarkistusta. Ja roskapostia ne tosiaan olivatkin: suoraan poistoon.

En ole käyttänyt enää sanatarkistusta, koska luvalla sanoen inhoan sitä. Olen kommentoidessani  aika lyhytsanainen, myös sen verran hätäinen, että useammin kuin kerran olen täpännyt kommentin eetteriin ja ihmetellyt jälkeenpäin, kun mitään ei näy. Homma on jäänyt tietysti kiinni sanatarkistusvaiheeseen, ja minä olen jo siirtynyt siinä vaiheessa muualle. 

Yllättävän monella on sanatarkistus päällä, ja kysyisinkin kainosti, oletko tarkistanut asetuksista, miten asia on? Kun se ei näy itselle, sitä ei aina muistakaan. Roskapostin takiahan sitä käytetään, ja nyt tuo Bloggerin omakin suodatin näyttää tosiaan toimivan hyvin ja sinne menee vain ne, joitten pitääkin.


Tuli mieleen ihan toinen asia, ihailen nimittäin kaikkia, joilla on suuri intohimo yhteen asiaan ja jotka myös pääsevät pitkälle harrastuksessaan. Joku,siis aika moni, pitää ruokablogia ja postaa lähes joka päivä jotakin säkenöivää herkkua. Joku jaksaa kirjoittaa uusista vaatteista jatkuvasti, tai keksiä aina uusia neuleita. Valokuvaus, eläimet, sisustus,  kirjat ja mikä tahansa harrastus voi viedä koko käden.

Kokonaisvaltainen ajattelu on synnynnäinen ominaisuus, johon ei juuri voi vaikuttaa. Ainoa tämän blogin satavarma aihe olen siis minä itse. Olen toki kovasti kiinnostunut monista asioista, mutta en mistään niin palavasti, että olisin päässyt erityisen  pitkälle siinä.

Ehkä blogin iso punainen lanka on kuitenkin valokuvat, vaikken siinäkään kovin pitkällä ole. 


18 kommenttia:

  1. Ihanaa, että en ole yksin- nuo sanatarkistukset eivät aina edes näy, joten en saa kommentoitua ollenkaan. Ja Minulle on muuten tullut vain alle 6 varsinaista roskapostia ja 2 kommenttia, jotka jostain syystä olivat ajautuneet tarkistettavaksi.

    Ja tuota hahmoa tuijottelin koko syksyn 2xpäivä ja aina ajatteli, että nyt on otettava kuva- arvaa vaan tuliko koskaan otettua siitä kuvaa, olin aina siellä heinien ja oksien seassa kun lapsia koulusta odotin :).

    VastaaPoista
  2. Pikkujutut, asuitte siis samassa kaupunginosassa! Nuo hahmot ovat minusta huvittavia, kiva idea.

    VastaaPoista
  3. Minä myös inhoan niitä sanavahvistuksia. Roskapostia tuli viime vuoden puolella aika rutkasti ja poistelin sitä säännöllisesti. Jouduin poistamaan yhden vanhan postauksen, koska se veti roskia niin paljon. Nyt kun se on poissa roskapostia tulee enää harvakseltaan.

    Nyt yllätyin hieman, näkyykö minulla tuo sanavahvistus, en sitä itse mielestäni ole asettanut. Enkä sitä näe.

    Kuvin voi myös kertoa monta asiaa.
    Olen ruokapostauksissa huomannut, että kuvilla on merkitystä. En sano, että kuvani siellä aina kovin onnistuneita ovat, mutta ne ovat tärkeä osa siellä.

    Olen kierrellyt vanhoissa kauan pyörineissä ruokablogeissa.
    Vuodatuksen ruokabloggaajilla on onnettomat kuvat. En ole kehdannut kysyä, että mitä kuville tapahtuu ennenkuin he postaavat ne, vai onko niiden asema jo alunperin väärä ennen kameran napin painallusta.
    En todellakaan väitä, että omani mitään briljantteja ovat, mutta vähän parempia kuin jotkut vuodatuksen suttuiset.

    Kukaan älköön loukkaantuko, sanon tämän vain rakentavana kritiikkinä.
    Menipäs tämä nyt sanavahvistuksesta aivan mahdottoman kauas varsinaisesta aiheesta.

    VastaaPoista
  4. Samat sanat muutama roska on ilmaantunut ja mennyt oikeaan paikkaan. Sen verran olen säätänyt, että yli 2vk vanhojen bloggauksien kommentit vaativat hyväksymiseni.

    VastaaPoista
  5. Arleena, minulla oli myös kerran yksi postaus, joka veti valtavasti roskapostia jostakin lähteestä ja se piti poistaa.
    Sinulla ole käytössä sanavahvistusta, ole huoleti:)
    Ja ruokajutuissa kuvat ovat aivan ehdottomia, nehän juuri houkuttelevat lukemaan ohjetta. Sen jälkeen kun itsekin siirryin pois Vuodatuksesta, sen blogeissa alkoi harmittaa se, ettei kuvia voi klikata isommaksi.

    Ari, hyvin siis toimii suodatus. Minä olen myös pannut yli kolme päivää vanhempien postausten kommentit seurantaan, että ylipäänsä huomaan ne!

    VastaaPoista
  6. Minä en ole ylipäätään missään ns. pitkällä koska hajaannun joka paikkaan. Olen yrittänyt hyväksyä että sellainen minä olen eikä se kai niin karseaa ole vaikka siitä toisinaan kärsin.

    Mutta niin...kadehdin joskus ihmisiltä pitkäjännitteistä työskentelyä ja raudanlujaa tahtoa.

    VastaaPoista
  7. Minusta taas on kiinnostavaa lukea juuri näitä ei yhden asian blogeja. Eri ihmisillä, kun ovat niin eri asiat pinnalla.

    VastaaPoista
  8. Poistin blogistani sanavahvistuksen vähän aikaa sitten juuri mainitsemasi syyn takia. Turhaa työtä kommentoijille moinen vahvistelu.

    Yhden asian blogit ovat hienoja minustakin.. mutta tykkään kovasti myös laajemmasta näkökulmasta. Esimerkiksi täällä sinun blogissasi olen saanut monia hienoja hetkiä upeiden kuvien ja juttujen parissa. Aiheet saavat minusta vaihdella. Se tuo blogiin kiinnostavuutta.

    VastaaPoista
  9. Violet, ihailen kyllä neuleitasi ja sitä, miten osaat tehdä niistä itsellesi ja omaan tyyliisi sopivia. Ehkä sinussakin on luovuus yhdistynyt velvollisuudentuntoon;)

    Rva Pioni, hidasta muutosta voi sentään näissäkin blogeissa nähdä. Minä en esimerkiksi enää kuvittelekaan esitteleväni jotain kirjaa tai elokuvaa siksi, että se maistuu liikaa suorittamiselta. Ja sitä vältän nykyään kuin ruttoa!

    Kati, kaikki eivät tietenkään halua levittää sieluaan ja asioitaan muitten eteen, mutta en kuulu heihin. Mutta ei myöskään ole harrastusta, joka olisi ylitse muiden.

    VastaaPoista
  10. Upea sitruuna-asetelma, olet nähnyt vaivaa asettelussa ja väreissä.
    Minun pitääkin mennä tarkastamaan, onko minulla sanavahvistus päällä, jos vain löydän sen asetusten viidakosta, en ole tullut ajatelleeksi asiaa, vaikka en itsekään pidä sanavahvistuksista, monasti joudun kirjoittamaan sen uudelleen, koska joku kirjain meni väärin.
    Mukavaa illan jatkoa:)

    VastaaPoista
  11. Miten joku postaus vetää roskapostia?! Voiko joku antaa esimerkin mitä pitää välttää, en ole kyllä koskaan saanut roskapostia vielä (nyt alkaa tulvana tietysti tuleen).
    Tuo tulppaani on mielenkiintoinen, en osaa oikein päättää pidänkö vai en.

    VastaaPoista
  12. Sanoisin, että olipas kiva tulla tänne, Liulian ajatus niin totta ja osuva ja tuo sitruunakuva -täydellinen! Tuli huonon päivän lopetukseksi hyvä mieli, kun tätä ennen sain kuvakorttisi näkymään =)

    eikka

    VastaaPoista
  13. Kyllä sinä olet valokuvauksessa pitkällä ja yksi osoitus siitä on nöyrä mieli. MItä parempi on jossakin, sitä paremmin ymmärtää kuinka paljon paremmin vielä voi sen tehdä. Vaan en tiedä ketään joka pystyy ottamaan tavallisesta tulppaanista miljoona erilaista kuvaa, joista yksikään ei ole tavallinen ja jokainen on taidetta. Seinälle!
    Meri

    VastaaPoista
  14. Hei, Katriina, blogissani on sinulle valokuvahaaste, käypä kurkkaamassa:)

    VastaaPoista
  15. Katriina, nyt on aivan mahtavat, siis tosi mahtavat värit noissa kuvissasi. Niin selkeän kirkkaat, toisiinsa sointuvat, keväiset... olen aivan myyty!

    VastaaPoista
  16. Mieki inhoan sanavahvistuksi, mutta nyt pitää tutkia tilannetta, kun on alkanut tulla roskaposteja.

    Sitruunakuvasi puri tehokkaasti minuun. Ihanan herkullisen värikkään pirteä :)

    VastaaPoista
  17. Manteli, se onkin ihmeellistä, miten joskus ei saa millään menemään kirjaimia putkeen, vaan joutuu uusimaan ja uusimaan. Joku sanasokeus varmaan iskee iltaisin;)

    Otin haasteen vastaan!

    Henrietta, olisiko joku tekstiin sijoitettu hyperlinkki, joka vetää roskapostia? Tosin sain kerran yhteen ihan simppeliin valokuvatorstai-postaukseen hirveän määrän roskapostia ja se piti poistaa.

    Eikka, törmäsin tuohon ajatukseen selatessani Liulian näyttelystä ottamiani kuvia. Hyvät ajatukset kuulostavat usein itsestään selviltä: näinhän se on!

    Meri, kiva että joku jaksaa ihailla kanssani loputtomia tulppaanikuviani:D Niitä on usein pöydällä, siis saatavilla.

    Aikku, kiitos, kevättä odotellaan kiivaasti, siis edes tänne voi tuoda jotain sitä muistuttavaa.

    Ruska, sitruunankeltainen on tämän hetken väri. Pääsiäinen on ihan selvästi myöhässä, sen kuuluu olla aikaisemmin!

    VastaaPoista
  18. En tiedä, onko minulla sanatarkastin, onko? En tykkää siitä.

    Intohimoisesta ja erikoistuneesta bloginpitäjästä, kun kirjoitit, niin heräsin muistamaan lauantain Jaakko Selinin ohjelman Minna Paakkulaisesta. Nainen on tätä nykyä tukholmalainen muotiblogia pitävä muotimaisteri. Tykkään Jaakko Selinin ohjelmista ja niin oli taas tämäkin ohjelma tosi hyvä. Nyt sitten etsimään Paakkulaisen blogia!

    Kyllä vaan Sinullakin selkeä linja! Ja kunnianhimoa sekä lahjoja valokuvaukseen näkyy olevan, hienoa!

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...