torstai 30. joulukuuta 2010

Vielä joulu mielessä, vaikka takana jo viikko töitä



Otin jouluna vieraita odotellessani muutamia kuvia ruokapöydästä. Kokeilin erilaisia valotuksia vaihtelevalla menestyksellä. Näissä ylimmissä ei ole käytetty salamaa.

Pöydällä näkyy rosollihyytelö, jota tein tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Jälkikasvu tykkäsi kuitenkin, että ensi vuonna palataan entiseen rosolliin. Tein myös mätihyytelöä ja siitä kaikki pitivät. Kalaliikkeestä ostettu mustaherukkasilli oli parasta ikinä maistamaani!




Taas kerran ajattelin, että ensi vuonna en enää leivo mitään, kun ei niitä muista syödäkään.  Vain miniän tuomat suklaahippu(tai suklaapala!)cookiesit kelpasivat. Tarjoilen jouluruokia pikkuhiljaa jo ennen joulua ja jätän sitten joululta pois. Lanttulaatikkokin maistuisi varmasti hyvältä lihan kanssa jo itsenäisyyspäivänä. Pottuloota menisi hirven kanssa viimeisenä adventtina. Jouluna keskittyisimme kaloihin salaattien ja keitetyn perunan kanssa. Kinkulle paistettaisiin vain jouluruukku ja joulupäiväksi vielä punajuurilaatikko.

Niinhän ajattelin viime vuonnakin.


12 kommenttia:

  1. Jouluna on aina liikaa ruokaa, vaikka miten yrittäisi karsia. Pakolla syödään sitten jääkaappia tyhjäksi joulun jälkeen. Ihana saada huomenna nakkeja ja nachovuokaa..

    noeijoo

    VastaaPoista
  2. Niinhän tuo on, jouluhan kesti vain viikonlopun. Ylitarjontaa syömingeistä oli tälläkin suunnalla, vaikka kuinka olin tähän suuntaan ajatellut. Muistutetaan toisiamme tästä ajatuksesta ennen ensi joulua! Ja pidetään tämä!
    (Vuosi vaihtumassa ja taas on kaappi paukahtamaisillaan -ja hameen nappi).
    Kauniit kuvat kodistasi!

    VastaaPoista
  3. Teillä olikin monipuolisimmat joulutarjonnaiset mitä olen ikinä missään nähnyt! Viittä eri lootaa kinkun seuraksi! Ja yhtä monta sorttia kalaa rosollihyytelöitten ja muitten lisukkeitten kera, ihan mahotonta meininkiä. Ja kaikki oli täydellisen hyvää, aah!
    Kiitollinen Meri

    VastaaPoista
  4. Sinulla oli kaunis joulukattaus, niin tunnelmallista, kynttilöitä, tulppaaneja, kauniita laseja.
    Ensi vuonna jätän kakut leipomatta, sillä molemmat miniäni toivat kakun tuliaisiksi, piti jo laittaa pakkaseenkin. Tortutkaan eivät oikein kelvanneet, niitä syötiin jo ennen joulua tarpeeksi.

    Perinteiset laatikkoruoat kelpasivat kaikille ja nytkin on perunalaatikot uunissa, jo kolmas kerta:) Huomenna ja ylihuomenna vielä syömme jouluruokia, sitten saa riittää.

    Onnellista Uutta Vuotta sinulle!

    VastaaPoista
  5. Joka vuosi jouluna ajattelee, että ensi vuonna en siteen tee sitä vaan tätä. Aina tahtoo unohtua ja perinteistä jouluateriaa tulee syötyä.
    Kaunis kattaus ja kommentista luettuna ruokaa monenlaista.

    Hyvää Uutta Vuotta 2011.

    VastaaPoista
  6. Hädin tuskin kinkku tulee syötyä ennen vanhentumista, rosollia ei ole edes maistettu, herneitä kerran maistettu, imelälaatikkoa kahdesti lämmitetty, karjalanpaistia toinen padallinen koskematon...
    Mihin on hillitön ruokahalu kadonnut, kysyn vain.

    iisi

    VastaaPoista
  7. Yli 22 vuotta olen tehnyt uskollisesti perinteisiä jouluruokia ja joka vuosi lapset ovat joko vain vähän maistaneet laatikoita tai kokonaan nyrpistelleet nenäänsä. Tänä jouluna 16- ja 20-vuotiaat tyttäret kilvan kehuivat laatikoita, varsinkin perunalaatikkoa. Ja ottivat lisää ruokaa, mitä aikaisemmin ei ole tapahtunut. Siinäpä paras kiitos kokille!

    Joulutorttuja meillä leivotaan lokakuun lopusta lähtien, samoin piparkakkuja. Jouluna voikin syödä jotain muuta, tänä vuonna syötiin korvapuusteja!

    VastaaPoista
  8. Noiden herkkujen äärellä olisi tämäkin koirapoika viihtynyt...

    Hyvää uutta vuotta 2011!

    VastaaPoista
  9. Lupaukset on tehty rikottaviksi :) Kuvauksellista uutta vuotta!

    VastaaPoista
  10. Meillä ei mennyt mitään roskiin kun ei tehtykkään mitään niitä perinteisiä.Yhtään perinteistä jouluruokaa en saanut koko joulua aikana enkä ennen sitä enkä mitään koe menettäneeni. Minusta se on hieman höpsöä hamstrata kokonaiselle pataljoonalle ruokaa josta puolet menee roskiin, ihminen pätjää vähemmälläkin kuin viidellä eri loota laadulla. En saarnaa enkä halua pahoittaa mieliä mutta toivon järkeä:)
    Hyvää uutta vuotta sinne teille ja kiitos kaunis tästä vuodesta.
    Virtuaaliuudenvuodenhali
    Henrietta

    VastaaPoista
  11. Ai että on ihanan elegantti kattaus!


    Hyvää Uutta Vuotta 2011!

    VastaaPoista
  12. Noeikka, nachovuoka kuulostaa ihmeen houkuttelevalta joulun jälkeen. Kerran olen sitä saanut ja se on ihanaa!

    Rva Pioni, ensi vuoden ruokalista koostuu pizzasta, niin kyllästynyt olen tällä hetkellä jo ajattelemaan jouluruokia:)

    Meri, olihan meitä syöjiäkin joulupäivänä aika monta, piti olla ruokiakin. Onneksi sinä toit osan, lohi ja kakku olivat tosi hyviä!

    Manteli, olen samaa mieltä, että tortut maistuvat hyvältä ennen joulua, mutta joulupyhinä niille ei riitä mahaa.

    Arleena, näinpä käy, ja tuppaavat yhtä usein päätökset unohtumaankin.

    Iisi, sitä on vissiin totuttu tekemään niin suuria määriä ruokaa vanhasta muistista. Minä mietin joka joulu, joko pitäisi puolittaa annoksia.

    Aikku, sitkeästi olet jaksanut yrittää. Vasta lähes aikuisena meidänkin nuoriso rupesi syömään muutakin kuin lohta ja kinkkua joulupöydästä.

    Pyry-mäyris, toivottavasti sait maistaa mojovia palasia kinkusta, mäykyn suurimmasta herkusta!

    Elisa, kuvauksellista vuotta toivotan sinullekin;)

    Henrietta, ei minunkaan tarvinnut roskiin heittää kuin yhden lanttulaatikon loput, muut pakastin. Oli meitä viisi syömässä aattona ja kymmenen joulupäivänä, joten pitihän sitä emännän varautua:) Mässäilyn puolelle helposti menee.

    Rita, kiitos!

    HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE TEILLE!

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...