tiistai 21. joulukuuta 2010

Tyytyväinen talventörröttäjä kirjoittaa:

Silmä on niin oikullinen, että juuri joulun aikaan, kun väritys on kaikkialla perinteinen, pitää saada bannerikuvaksi vaaleanpunaista. Johtuneeko kunnon talvipakkasista vai mistä, että punainen ei nappaa nyt yhtään. Sen täytyy muuten johtua siitä, että pimeä kausi ei olekaan nyt ollut pimeä, vaan valoisa lumen takia! Nuoriso älköön silti säikähtäkö, ei me pinkkiä joulua vietetä.


En ole rantaruotsalaisten täysvalkoisen sisustuksen ystävä. Silti olen alkanut  kaivata syvien ja tummien sävyjen tilalle vaaleita. Koti on vaalentunut ja yksinkertaistunut väreiltään vuosi vuodelta. Siinä missä taannoin haaveilin luumunpunaisista samettiverhoista makuuhuoneeseen, sovittelen nyt valkoisia. Molemmat värit sopisivat yhtä hyvin maitokahvin väriseen sänkyyn ja seinään. Pentikin valkoisen peitteen silti vaihtaisin johonkin hillitysti värikkäämpään.

Totta puhuen tämä vaaleus tuntuu joskus aneemiseltakin, mutta vaihtelua pitää saada ja koti elää  vuodenaikojen mukaan koko ajan. Tahtoisin seuraavaksi maalata olohuoneen takaseinän tumman violetiksi tai harmaaksi. Maalausten täytyy kuitenkin odottaa lattianvaihtoprojektia, joka on ollut miehellä pari vuotta jo 'vaiheessa'.


Kuusi odottaa valmiina paikoillaan valoja ja koristeita. Enköhän ripusta sen taas täyteen palloja, punaisia, kultaisia ja hopeisia. Se unelmieni akuankkakuusi taas. Viis veisaan tyylikkyydestä tässä kohden, joulukuusen pitää meillä näyttää kunnolla joulukuuselta.

Muuten kaipaisin jouluväreiksi tänä vuonna valkoisen lisäksi vain vihreää violetilla ryyditettynä. Niillä ei saa kuitenkaan joulutunnelmaa aikaiseksi, joten katsotaan, mitä tästä syntyy. Tämä on joulun paras aika, edeltävä viikko hitaine valmisteluineen. Siunattu loma!


Mukavia päiviä toivotan muillekin!



6 kommenttia:

  1. Aivan ajankohtaan sopiva bannerikuva, kaunis, katselin eilen suloisia valkoisia tulppaaneita kaupassa, melkein ostin:)
    Värimieltymykset muuttuvat aika ajoin, nykyään pidän ruskeastakin, mutta en vaatteissa. Punaista siedän vain jouluna ja pieninä annoksina vaikka kukkakimppuna tai tyynypäällisenä.

    Joulukuusi on meilläkin koristeita täynnä, ihania palloja. Joka vuosi ostan uuden kuusenpallon, joka saa maksaa enemmänkin, nyt on ainakin parinkymmentä kaunista erilaista palloa, vanhat sileät pallot annoin pois. Olenkohan vähän hupsu, pallofriikki:D.

    Huomenna onneksi alkaa lomanen, muuten ei tulisi mitään valmista.

    Rauhallista joulun odotusta!

    VastaaPoista
  2. Joulukuusi kimaltaa ja hehkuu, kun ympärillä on seesteistä ja kaunista.
    Tuoksuttomien kynttilöiden liekin tuoksu antaa hienon säväyksen tunnelmaan.

    VastaaPoista
  3. Hieman sormet syyhyävät jonkin sortin uudistamiseen. Tosin tiedä sitten mitä se on. Matot voisi ainakin vaihtaa ja ehkä käydä verhokaupoilla.

    Pidän tuosta valaisinkuvasta. Vaikka se hieman tumma tuosta toisesta reunasta on, niin se jotenkin vain sopii siihen. Yksinkertaisesti niin.

    VastaaPoista
  4. Manteli, näitten värien kanssa on kivaa, ne ova ihan fiilisjuttuja. Loppuvuodesta on aina alkanut tehdä mieli punaista, joka vuosi, paitsi nyt. Tammikuu on valkoisen aikaa, maaliskuussa kaipaa ruohonvihreää ja keltaista, siis pääsiäistä. Syksyn tietää kaikki.

    Arleena, kuusi on kaiken keskus, kun jouluvalot ovat päällä.

    Lepis, kotia uudistaessa tunnen aina tekeväni hyvää myös sielulleni. Allekirjoitan siis täysin sen, että naisen oma huone on koko koti.

    VastaaPoista
  5. Kaunis, kaunis banneri!

    Toivotan hyvää Joulua omenapuun alle! :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos Kati, sitä samaa sinulle!

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...