maanantai 30. elokuuta 2010

Kolmevuotias kaunotar


Luna täyttää tänään kolme vuotta, siis poikani koira. Synttärisankari kuulemma toivoo lahjaksi 46 tuuman LED-telkkaria, mutta jos ei sitä saa, niin sitten vaikka mäykkärimuroja koirakaupasta. Niitä ja jotain muuta kivaa viedään, kun mennään kaffelle illalla.

Iso ilo tuosta pienestä eläimestä on ollut ja hyvin tärkeä siitä on meille kaikille tullut. Kun emme miehen kanssa kumpikaan mitään koiraihmisiä ennen olleet, on meidän asenteemme koiria kohtaan muuttunut eniten ja sen myötä avautunut tämäkin maailma. Ja siis lopulta johti siihen, että piti viime vuonna saada omakin koira. Luna kun välillä  viikonlopun hoidossa oltuaan lähti aina kotiin.


Tästä pikkukoirasta on kasvanut rauhallinen ja tuumaileva aikuinen. Se nuuskii hitaasti ja perusteellisesti ulkona joka korren, mutta pääsee kyllä vauhtiin, kun mennään metsään ja hihna irrotetaan. Vilman kanssa ne juoksevat hurjaa ympyrää vuorotellen toisiaan takaa ajaen. Ja jos hetkeen ei koiria näy, tulevat ne kuitenkin pian kutsusta paikalle, ja aina, kun taskua kaivetaan. Perso herkuille on hänkin!

Sieniretkellä Luna on kuitenkin se, joka seuraa polulla heti takanani ja pysyttelee muutenkin näkyvillä. Vilma seikkailee jossakin syrjäpoluilla, mutta tulee viimeistään kolmannesta kutsusta.




11 kommenttia:

  1. Että osaa olla kaunis koira♥

    VastaaPoista
  2. Oi, mikä kaunotar! Viiden sentin silmäripsetkin.
    Onnea vaan Lunalle, hyvä maku lahjojen suhteen hänellä.

    Meri

    VastaaPoista
  3. Onnea kaunottarelle toivoo kulkuri!

    VastaaPoista
  4. Ihana! Onnea Lunalle!
    Hihkaisen tyttärenikin katsomaan näitä kauniitä kuvia.

    VastaaPoista
  5. Onnittelut Lunalle ja rapsutukset molemmille!

    VastaaPoista
  6. Onpa kaunotar todella! Onnittelut synttärisankarille ja rapsutuksia molemmille.
    toivoo Tokko-, Dorri-, ja Jeppe koiruus emäntänsä kera :)

    VastaaPoista
  7. Onnea kauniille päivänsankarille! On nuo koiraystävät vaan niin ihania :)

    VastaaPoista
  8. Voi hyvänen aika, joko se vauva on noin iso! Onnea kovasti 3-vuotiaalle ja muillekin perheenjäsenille! ;D

    VastaaPoista
  9. Kaunottarelle ja kaunottaren isännälle ja isovanhemmille (?) onnea hirmuisesti! Iso muutos on tapahtunut suhteessa koiriin.

    Lahjatoive =D

    eikka

    VastaaPoista
  10. Kiitos teille kaikille onnitteluista, ne on viety perille! Luna vastaa Vuh!

    VastaaPoista
  11. Ai, että hänellä on kaunis karvan väri. Ja nuo upeat silmät. Niistä sopisi ottaa meikkausoppia, on ne niin näyttävät.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...