Menin tänään iltapäiväksi koulutukseen, ja huomasin riemukseni, ettei asia koskettanut lainkaan minua. Kyseinen tietojenkeruu ehditään tehdä kokonaan toukokuisen kesälomani aikana. Sain siis lähteä samantien pois.
Kävelin lämpimässä kevättuulessa sovittelemaan uusia työvaatteita. Lopulta löysinkin kivan ja sopivan(hintaisen) jakun.
Jotenkin haluan tehdä eron työvaatteiden ja omien privaattivaatteitteni välillä. Menen esimerkiksi melkein aina töihin farkuissa, mutta vaihdan siellä ohuet mustat housut, koska farkut ovat minusta liian paksut paljon istuvalle. Muutenkin tykkään siitä, että töissä odottaa valmis asu eikä siis tarvitse aina miettiä aamulla: kunhan vetäisee ne farkut ja jonkun puseron päälle.
Ihan selvästi melkein kaikki pukeutumisen ilo on tässä vuosien varrella hävinnyt salaperäisesti taivaan tuuliin. Milloin viimeksi nautin eri vaatteitten yhdistelemisestä tai asustamisesta? Kuuluuko sellainen vain nuoruuteen vai menettääkö pukeutumisen ilon kilojen karttuessa? Vai onko kyse vain yleisestä elämän latistumisesta.
Yksi kolmikymppinen kollegani on joka aamu keksinyt ylleen jotakin kaunista, hillittyä ja hänelle sopivaa, mutta kekseliästä ja uudennäköistä, ja väkertänyt yleensä tukkansakin jotenkin hauskasti. Tämä ihana nuori nainen saa pian jo kolmannen lapsensa. Me vanhemmat rouvat olemme joka aamu about samannäköisiä, mitä nyt parin vuoden välein kaihilasit uusitaan.
No jos totta puhutaan, niin olen kyllä kulkenut tänä keväänä päästä varpaisiin ihan uusissa tamineissa ja ollut niihin erittäin tyytyväinen. Mutta ei kai kukaan voi pitää beessin värisiä Kuoma-kenkiä innovatiivisina?!
Nauroin makeasti noille kaihilaseille ja beessin värisille Kuoma-kengille. Ehkä sinun visuaalinen luovuutesi on suuntautunut valokuvaamiseen?
VastaaPoistaEhkä ulkonäön pienempi merkitys onkin sinulle juuri se virkistävä muutos? Muistan miltä seikkailulta tuntui mennä ensimmäistä kertaa ilman meikkiä kauppaan. Nykyisin en tule edes ajatelleeksi koko asiaa.
Mielettömän upea kuva taas.
Meri
Sinulla on monta muuta innovatiivisuuden lähdettä elämässäsi. =)
VastaaPoistaMinä sain kuulla eilen kasvattamaltani lapselta olevani ryppysilmäinen lättätukka. Loukkaannuin ja mietin pitäisikö minun kotioloissakin alkaa jotenkin kohentaa oloani ja ulkonäköäni ja ryhdistäytyä enemmän Minnaksi vai jatkanko äitinä vaan kulkemista omissa beesseissä kuomissani. En löytänyt vielä selkeää vastausta.
VastaaPoistaMinullakin on kohta kolmekymppinen kollega joka jaksaa joka aamu tulla erilaisissa outfiteissä töihin. Minä kohta myös kolmekymppisenä sen sijaan en jaksa miettiä vaatteitani kaiken aikaa ja vaihtelen samaa kahta neuletakkia ja kaksia farkkuja. Koreilen parilla sormuksella ja tukka on samalla tavalla laitettu joka ikinen päivä. En silti koe näyttäväni täysin tyylittömältä, vaikka enemmänkin voisi yrittää.
VastaaPoistaKulkisin kyllä kaikista mieluiten tuulipuvussa ja verkkareissa kaiket päivät. Mukavuus ennen kaikkea. Kai se sitten liittyy yleiseen kyllästymiseen, muuta syytä en keksi minäkään.
Vai että kaihilasit... meillekö? No ei kait vielä. Näin keväällä, polkupyöräkauden alettua, on mukava vetäistä aamulla tuulipuku päälle ja lähteä ensin Ollin kanssa aamulenkille ja samoilla kamppeilla töihin. Töissä pidän sellaista varavaatevarastoa vuoden ajan mukaan, että pärjään tuomalla välillä uuden puseron tai sukat. Töissä on kenkiäkin sen verran, että löytyy joka asuun sopivat.
VastaaPoistaKuomia en omista, mutta vuonna 2002 ostetut hushpuppiekset karvavuorella kyllä. Jo useamman kevään ajan olen meinannut heittää kengät jo menemään, mutta aina ajattelen, että vielä ensi syksyn räntäkeleillä nämä on ihan hyvät.
Ihailen ihmisiä, jotka uudistuvat vähän väliä. Lähdenpä siis tästä tilaamaan kampaaja-aikaa...
Eiks beessi tai ihonvärinen, vanharoosa ole muotivärejä nyt..
VastaaPoistaIhana tuo riisuuntunut tulppaani!!
se kuvaa loistavasti kirjoituksesi sävyä ja tarinaa...
Sama täällä. Pitäisi repäistä itsensä ja yllättää muut käymällä vaateostoksilla ja ostamalla jotain aivan tavallisuudesta poikkeavaa.
VastaaPoistaMinulla kengätkin vaativat melkein vuoden koeajon ennekuin ne luontuvat jalkaan just prikuulleen.
Meri, suuren seikkailun voi tosiaan kokea vaikka kulkemalla ihmisten ilmoilla ilman meikkiä, niin juuri! Ja kun on mietittynä yksi sopiva outfit esmes talveen, sitä pitää kiitollisena koko sesongin:)
VastaaPoistaUna, kyllä varmaan vaatteiden merkitys on vähentynyt kovasti, ei nyt enää välitä niin kauheasti, miltä näyttää.
Rouva Pioni, tyttäret varsinkin ovat raakoja äitiään arvostellessaan (vieläkin muistan itseni). Hyvänä puolenakin voi pitää sitä, että saa kuulla kaunistelemattomia, joskin emotionaalisesti värittyneitä mielipiteitä itsestään. Aivan samoin voisi mullekin sanoa, mutta ei pojat ikinä äitilleen sano rumasti:D
Missy E, sulla on kiistatta oma pelkistetty image, jossa pysyt: tyylikäs ja itsesi näköinen. Mulla on kyllä kuva, että uusia hankintojakin tulee aika tiuhaan...
Aikku, sulla on hyvät kuviot, ja hyvät pyörätietkin. Täällä on niin mäkistä, että viitsin ajaa pyörällä seitsemän kilometrin työmatkani vain kesällä. Se on vielä vasta-aurinkoonkin mennen tullen. Eikö ole ihan hyvät tekosyyt?
Kiitos Hanne! Minustakin tuo tulppaani on aika ihana, pelkistetty kuin vanhenevä leidi ainakin;)
Arleena, jos kengät vaivaavat, on naamakin väärällään, se on tosiasia. Parasta siis olla niin mukavat, ettei tarvitse koko aikaa jalkojaan ajatella. Siispä hyvästit korkokengille, paitsi ehkä juhlissa.
Kiitos Katriina sanoistasi! Näillä mennään...
VastaaPoistaVai että Kuoma-kengät.
VastaaPoistaPiti ihan googlettaa, mitä ne sellaiset ovat, anteeksi suppea tietämykseni. No, oikein mukavilta näyttivät, minunkin jalkani varmasti tykkäisivät.
Olivia, näin yhden kaupan ikkunassa niitä kenkiä erivärisinä ja päätin sovittaa. Ovat ihanan kevyet ja paksupohjaiset ja kuitenkin ihan kivatnnäköiset. Ei nyt mitkään koppaskengät kyllä.
VastaaPoista