lauantai 16. tammikuuta 2010

Väriä naamatauluun


Loman kunniaksi ostin alkuviikosta kauan kaipaamaani tummantummaa kynsilakkaa. Väri on musta luumu. Tuntuu itsestä kivalta ja on pysynyt hämmästyttävän hyvin. Kynnetkin katkesivat sopivan lyhyiksi tälle lakalle.

Olen tässä parina päivänä tälläytynyt kaupungille katselemaan uusia silmälaseja. Valikoimaa on ollut hämmästyttävän vähän tällaisista pyöreähköistä malleista, jollaiset nyt haluaisin. Isommat, mutta ei vielä mitkään salorat. Nämä kahdet ovat kyllä aika hyvät, mutta eivät nekään vielä oikeat.

 

Nyt myydään alennusmyynneissä vanhoja pois ja kevään mallit ovat vasta tulossa, sanovat. Malttaminen ja odottaminen eivät ole parhaita puoliani, vaan mieluummin nyt-heti-kaikki-mulle (on sitä vanhemmissakin ikäluokassa).  No, eipä tuonne kyllä työviikoilla ehtisikään.

Sain  huijattua miehenkin sovittelemaan ja löytyi heti parit hyvät, joissa oli sopivaa potkua. Nyt vielä pieni vääntö, ja kohta hänelläkin on uudet pokat. Nykyiset ovatkin olleet jo viisi vuotta.

16 kommenttia:

  1. On siinä kova homma aina löytää pokat! Hauskoja malleja tullut ja sulle sopii aika monet mallit.

    Tuo kynsilakan väri on ihana, mielestäni ainoaa oikeaa varpaisiin kesällä! Tai varpaankynsiin.. Käsiin en käytä kun en koskaan muista poistaa lakkoja. Ennenkuin on tilaisuus, jossa kädet tulevat esille ja sitten nolottaa.

    -eikka

    VastaaPoista
  2. Eikka, mulla ei ole ollut kuukauteen lakkaa varpaissa, ensimmäistä kertaa aikuisiälläni. Se kuuluu samaan sarjaan löysäämistä kuin meikittömyys kotona. Kohta lopetan varmaan suihkussakäynninkin.

    VastaaPoista
  3. Ylemmät pokat on tosi hyvät: ne antavat ilmeelle kohotusta. Alemmat näyttävät vähän ahtailta ja painavat silmiä alaspäin.

    VastaaPoista
  4. Nuo ylimmät olivat parhaat niistä otoksista jotka näin päivällä. Kokeilitko niitä hengettömiä?
    Meri

    VastaaPoista
  5. Ylemmät ovat minustakin kauniimmat, ja ilmeisesti matsaavat kynsilakankin kanssa justiinsa! Itselläni ei ole silmälaseja (vielä) joten en ole mikään asiantuntija..

    VastaaPoista
  6. Minäkin pidän noista ylemmistä enemmmän,korostavat kauniita silmiäsi.

    VastaaPoista
  7. Kylläpä on pirtsakoita kuvia! Kynsilakka ja huulipuna, ihanat värit!

    Silmälaseista molemmat hyviä ja persoonallisia, mutta ensimmäiset, joissa on pinkkiä väriä, ovat ihan huiput! Vieläkö katselet ja kuljet? Itse olen sitä tyyliä, että menen yhteen liikkeeseen, sovitan muutamia ja otan parhaimmat.. Sitten sanon itselleni ääneen, että nyt ei sitten enää mennä mihinkään liikkeeseen katsomaan, koska päätös on tehty.

    VastaaPoista
  8. Maukkaita värejä ja mukava katsellakin kaikkea luumua täällä vitivalkoisessa umppihangessa.

    Jaahas, nytkö net pyöreät ovat tulossa takaisin pokamaailmassa. Huh! En tiedä, pystyisinkö itse käyttämään vielä...niitä kun tuli pidettyä aika pitkään ja kylläistyinkin jo.

    Sun kasvoilla näyttää kyllä ihan ok:lta, tykkäsin itse enemmän noista alimmaisista : )
    Toivottavasti löydät hyvät, laita kuva sitten.

    VastaaPoista
  9. Katriina; minulla on varpaankynnet lakattuna vain kesällä ja meikittömänä olen aina kulkenut kotona.Suihkussa kyllä käyn vielä ihan päivittäin:-) Olen laiska meikkaamaan ja meikkipussukkani kalpenee tuon sinun kauneudenhoitoarsenaalisi edessä. Huulipunakotelot ja yleensäkin kaikki kauneudenhoitotarvikkeet ovat kyllä kauniita katsella etenkin uutuuttaan kiiltävinä (ei sellaisina kun ne omassa pussukassani uinuilevat)! Ehkäpä reipastun tälläkin saralla ja satsaan johonkin uuteen kaunistusvälineeseen pikapuoliin! Kiitos innostuksesta!
    Lasitkin olisi uusittava ja pokat siinä samalla, ja kampaajalle varattava aika , niin ja hierontaankin....

    VastaaPoista
  10. Uusien pokien osto on jotain tajuttoman vaikeaa . Aina löytyy muka jotain "vikoja" jokaisesta. Se isoin vika on tietysti siinä sovittelijassa aina täällä.

    Ps. molempia sinun suosittelemiasi salaatteja on nyt sitten kokeiltu.Olivat tooooosi mahtavia.Maistui muillekin, kiitos!

    VastaaPoista
  11. Ina, aika monet sangat jäivät roikkumaan silmien eteen. Nuo ylemmät eivät.

    Meri, en kokeillut, kun myyjä sanoi, että mun -8 -vahvuuksilla ei kannata, tulee niin paksut.

    Elisa, mulla on ollut aika monet lasit, kun sain ensimmäiset jo 14-vuotiaana. Uusien hakeminen on silti aina vaikeaa.

    Yelian, noissa hyvissä silmät
    näkyvät, ainakin niin kauan kuin ei ole pienentäviä linsseja edessä;)

    Sooloilija, minä haluan kartoittaa valikoimat tarkaan. Olisihan kamalaa löytää pian toisesta kaupasta ne juuri omimmalta näyttävät pokat, kun olisi jo tilannut toiset!

    TAru, nyt on tosiaan pyöreämmät ja isommat tulossa, juuri sellaiset kamalat ikkunalasit varmaan ennen pitkää. Onhan nyt näkynyt jo olkatoppauksiakin Dallasin Krystlen tapaan, vai mikä sen yhden bodarin nimi nyt olikaan? Yhdessä kaupassa oli kaivettu keskusvarastosta aitoja 80-luvun ylijäämälaseja hyllyyn ja ne kuulemma menivät hyvin nuorille kaupaksi. Olivat muuten ihan hirveitä!!!

    Maaretta, heh, meikkilaatikkoni on iso ja kaikki on käytössä:D Olen satsannut hylsyjen ulkonäköön, koska kulta ja kimallus tuottaa minulle iloa joka päivä. Sitä paitsi meikit kestävät kauan, toisin kuin rasvat, joissa käytän edullisempia tuotteita.

    Olivia, kummallisen huono omatunto tulee, kun myyjän avuliaasti kantamat mallit eivät kelpaa. On pitänyt ihan opetella sanomaan suoraan, että tämä ei käy. Kun ei vaan satu olemaan sitä tyyliä, mitä hakee. Muuten kävis.

    VastaaPoista
  12. Niin,esikoisenihan käyttää piilareiden kanssa sellaisia mustia Clark Kent- laseja, kun ne ovat muotia. Kaunistukseksi ei voi sanoa, mutta kaipa se on sitten se joku tyyli. Pokkaa pitää olla ja sitä löytyy tytöltä, kun kyllähän siitä saa kuulla.

    Nopeasti ne muodit vaihtuu, vasta piti olla niin kulmikasta ja itse kun olen myöhäsyntyinen, niin nyt alkaa jo näyttää kulmikkaat hassuilta.

    Ylemmät on mustakin kivemmat näistä, hauska yksityiskohta tuo lila.

    -eikka

    VastaaPoista
  13. Kaksi kesää olen etsinyt pyöreitä sankoja, on vain ollut niitä suorakaiteen muotoisia, jotka eivät minun pieniin kasvoihin ja yli -6 linsseihin sovellu. Hetken jo ajattelin että nyt mutta jos ne kehykset ovatkin tyyliä 80-luku, joudun varmaan tihrustamaan taas vuoden.

    Täältäkään kun en ole mieluisia löytänyt. Onnea metsästykseen!

    VastaaPoista
  14. Eikka, tyttäresi mahtaa näyttää tosi viileeltä niissä laseissaan. Et oo ite kokeillut? Olisit kerrankin puolitoista askelta muita edellä;)

    Olisi kiva, jos voisi olla parit erilaiset rillit. Kummasti vaan vanhat alkaa näyttää käyttökelvottomilta heti, kun uudet on saatu.

    Pikkujutut, löysin muutamat ihanan pienet pyöreätkin, joten kyllä niitäkin on tulossa. Ei kylläkään sopineet mulle, jolla on iso pää.
    Joten onnea sunkin metsästykseen!

    VastaaPoista
  15. Nuo ylimmät lasit näyttävät pirtsakoilta. Ai, että se piristää pieni värimuutos/lisäys.
    Ihana kampaajani sai minutkin innostumaan uuden huulipunan ja valokynän (ei ole koskaan ollut) hankintaan. Alkuviikosta täytyy käydä ostamassa. Kevät alkaa meihin naisiinkin iloisesti vaikuttamaan;)

    VastaaPoista
  16. Rita, viisikymppisenä alkaa jo huomata selvän eron valokynän käytössä tai käyttämättömyydessä. Mieluummin sitä kulkee ihmisten ilmoilla vähän freesimmän näköisenä, jos voi;)

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...