maanantai 28. joulukuuta 2009

Siskolla


 
 


Kävimme Tapaninpäivänä koko porukalla kylässä siskon luona, herkullisella kalkkunalounalla. Talo oli kynttilöillä valaistu ja niin jouluisen kutsuvan näköinen, että otin heti kameran esille.

Siskoni on boheemi sisustaja ja käsillätekijä, joten siellä on kaikenlaista vekkulia silmänruokaa, muun muassa juuri ne Jouluyö, juhlayön nuotit, joista minäkin soitin pienenä.

Mustavalkoiset isot matot ovat minusta aivan herkulliset. Omatekoiset lasilautaset ja monet muut taiteilijaystävien ja -sukulaisten tekemät työt houkuttelevat katsomaan ja hypistelemään. Tuo vanha kirja on tehty meille joululahjaksi ihan pienenä.

Yksi upea työ on vielä keskeneräinen neulahuovutushomma, jota kuulemma suunnitellaan samalla kun tehdään. Alin kuva on minulle kuitenkin mieluisin, siinä sukankudonnassa kuvastuu siskoni kodikkuus ja lämpö. Aika hyvin, kun hän kuitenkin on pohjimmiltaan aikamoinen teoreetikko.

Jälkiruokana oli muuten samanlaista rommi-rusinakakkua kuin meilläkin. Tämä kuva on meiltä.


4 kommenttia:

  1. Olipa kauniisti kirjoitettu, kosketti sydäntä.
    Kiitos.
    Ja kiitos myös kuvista sähköpostin kautta, aukesivat. Itse en ottanutkaan jouluna kuin muutaman soittokuvan, joista tuli puhelimen kameralla ihan sinisiä.
    Meri

    VastaaPoista
  2. ..oi jospa oisin saanut olla mu-ka-na!

    Herkistävä kirjoitus ja niin nappiin. Mulla on kyllä maailman parhaat siskot! Siinä on lykästänyt.

    eikka

    VastaaPoista
  3. Hannele, Valiolla on uutta rommi-rusinarahkaa, josta kakku tehtiin. Ja tietenkin myös suklaasta, joten makuja oli sopivan jouluisesti.

    Meri, ilman salamaa tarvittaisiin jalustaa, ja sitähän ei mullakaan ollut mukana. Tykkäsin muuten itsekin noista kuvista, niistä välittyi aito tunnelma.

    Eikka, kunpa olisitkin ollut mukana, kuin silloin ennen. Meillä on tosiaan kaikilla ollut onnea ja paljon iloa toisistamme!

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...