sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Herkkuja ruokapöytään


Nyt löytyi taas niin hyvä resepti, että täytyy jakaa iloa muillekin. Hannan soppa -blogissa oli tehty punajuurisalaattia, ja ainesosat maistuivat hyvältä suussa jo lukiessa. Ohje on peräisin Yelianilta Appelsiineja ja hunajaa -blogista.

Tähän raastettiin raakoja punajuuria, joten kokki pääsi helpolla, kunhan käytti suojakäsineitä. Maustettuna raaste oli mahtavan makuista, mehevää ja herkuillista, vielä parempaa kuin osasin etukäteen kuvitella. Ja silti laitoin yrttien sijaan persiljaa, jonka maku ei tietenkään vedä vertoja mintulle ja basilikalle.

2 punajuurta, kuori ja raasta
1 salottisipuli silputtuna tai raastettuna
½ dl silputtua minttua
½ dl silputtua basilikaa (/korianteria)
1 sitruunan mehu
1 rkl hunajaa
2-3 rkl öljyä
suolaa ja mustapippuria
paahdettuja cashew-pähkinöitä päälle juuri ennen tarjoilua
Itse salaatti vain sekoitetaan.


Punajuuren seuraksi marinoin broilerin rintafileitä tunnin verran pussissa, johon olin lisännyt vähän öljyä, sitruunamehua, valkosipulia, 2 kukkuraista rkl Sweet Mango Chutneya, suolaa, pippuria ja hunajaa. Paistoin sitten nopeasti pinnan valutettuihin paloihin ja kaadoin ne uunivuokaan.

Pannulla hauduttelin vielä sipulinlohkoja lopun marinadin kanssa. Lisäsin  mangopaloja säilykepurkista, vähän kermaa ja vaaleaa suurustetta. Me kun tykätään makeasta. Tämä kastike sai mennä broilerinrintoja mehustamaan vuokaan ja hautumaan vielä melkein tunniksi uuniin.

Jestas että oli hyvää!


Palsternakka-perunamuusi sopi hyvin joukon jatkeeksi. Tein sen äidin oppien mukaan kaatamalla ensin keitinveden pois, lisäämällä pari desiä kiehautettua maitoa ja raastettu raaka salottisipuli joukkoon ja pusertamalla muusiksi metallisella perunanuijalla. Viimeistelyyn suolaa, pippuria ja sitruunalla maustettua neitsytoliiviöljyä, sitä ii-vii-ou-ou, jota Rachel Ray Liv-kanavalla käyttää ihan kaikkeen.

Kahvin kanssa oli tietysti kotipullaa, sitä Rainbown äitien tekemää, enkä kerro, montako syötiin!


 Vieraan  nukahtivat lopuksi sohvalle.Siitä voi päätellä, että ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi.




9 kommenttia:

  1. Kiitos taas ohjeesta!
    Poika ilmoitti taas tulevansa hyppytunnilla äidin padoille (hukkaan menee veromarkat, mutta menköön) syömään ja tätä kokeilemme ilman muuta!
    Nyt pitäis saada joku konsti alkavan hiipivään flunssan alkuun, että jaksais olla töissä.

    VastaaPoista
  2. Hauskaa kun kokeilit, tämä oli tosiaan mielettömän hyvää. Kiitokset vaan Yaelianille :)
    Rachel Raylla on hyviä reseptejä, mutta tuo iiviiouou käy kyllä järjen päälle :D

    VastaaPoista
  3. Oli varmasti hyvää. Minunkin on pitänyt tehdä tuota punajuurisalaattia Yealianin blogiohjeen innostamana. Ehkäpä teen.

    VastaaPoista
  4. Oih! Taas pitää mennä vaihtamaan kuiva paita kun rinnukset on ihan kuolassa.
    Edellisten postausten kuvat on olleet hienoja, ihan uudenlaisia. Go, baby, go!

    VastaaPoista
  5. Kiva kun sinäkin inspiroidut tuosta salaatista; on minusta niin hyvää että teen sitä usein.Jotkut vaan vierastavat raakaa punajuurta,eivätkä tiedä,että sekin voi olla tosi hyvää.Olin juuri vieraisilla ja tein tuota, ja pari ihmistä eivät edes maistaneet,kun kuulivat että punajuuri oli raakaa! Muutkin herkut jotka teit näyttävät tosi hyviltä:-)

    VastaaPoista
  6. Tuula, aina kotiruoka nuorten mielestä koulukeittiön voittaa. Paitsi meidän nuorison mielestä, kun kyselivät aina, miksi meillä ei ole koskaan nakkikastiketta.

    Hanna, tykkään katsella Rachel Rayn hurjaa vauhtia ja sujuvaa jutustelua. Ruoat ovat herkullista cross kitcheniä enkä itse saisi kuuna päivänä niitä aikaiseksi tavallisena iltana töitten jälkeen.

    Arleena, tätä kannattaa kokeilla, tykkäätte varmasti. Sitä paitsi punajuuri tuntuu trendikkyydestään huolimatta jotenkin niin suomalaiselta.

    Meri, kiitos kehuista! Luulen että tämä on mun oma ilmaisumuotoni.

    Yhdessä työpaikkaravintolassa tarjottiin aina raakaa punajuuriraastetta, mutta ilman mausteita. Salaatinkastikkeen kanssa sitten siitä tuli ihanaa. Mutta koskaan ei ole tätä ennen tullut itse kokeiltua, joten kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
  7. Raastettua raakaa punajuurta, jes! Kuulostaa herkulliselta.
    Tein tänään vapaapäivänä kaalilaatikkoa pitkästä aikaa. Sai muhia uunissa 3 tuntia. Harmi, että ei ollut siirappia.

    VastaaPoista
  8. Voi jessus, että osaat! Mahatautisena tosin ei kauhiana nyt ruokaa tee mieli, mutta punajuuri on herkkua! Miten jaksat kokkailla tuollaisia aterioita, sitä jaksan ihmetellä. Ehkä kiitollinen syöjäkunta auttaa? Meillä kun ainut varma ruoka on makaroonibroilerimössö. Muut saan melkein syödä yksinäni. No, kehitystä tapahtuu pikkuhiljaa.

    eikka

    VastaaPoista
  9. Rita, kaalilaatikkokin on suurta herkkua. Mitä enemmän uunissa, sitä parempi.

    Eikka, eihän sitä itselleen jaksa kovasti kokkailla, kyllä kiitollinen syöjäkunta on tärkeintä. Kyllä ne vielä ehtii kiinnostua, kuten Merinkin pojat. Ja onhan teillä jo alettu itsekin kokeilla kaikenlaista keittiössä.
    Toivottavasti mahatauti meni äkkiä ohi!

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...