keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

Hirsiä vetelemässä

Mökillä voi olla kaikkea sellaista, mitä kaupungissa ei voisi kauaa katsella. Erityisesti raanuja olen inhonnut koko ikäni, puutarhatontuista puhumattakaan. Mutta hirsimökissä uni maistuu paremmin kuin missään muualla! Kymmenen tunnin yöunet on ihan vakio.

Kiikku pitää varmaan kohta siirtää, ennen kuin kasvillisuus nielaisee sen.

Puna-ailakki on yksi söpöimpiä niittykukkia!

Käpytikka kulki hiki hatussa ruokkimassa poikasiaan, jotka silti olivat äänessä aamusta iltaan -kova ääni olikin. Kun yöllä nukahti, kuuli niiden äänen korvissaan, vaikka oikeasti oli jo ihan hiljaista.

Pikkuepeli nautti auringosta ja etsi sopivan lämpimän spotin aina jostakin nurkasta. Sai myös nauttia kerrankin myös vapaudesta ja otti siitäkin kaiken irti.

Tänään alkoi taas työt. Ei harmittanut ollenkaan, oli nimittäin ihana ajella aamulla pyörällä hiljaisten kaupunginosien läpi. Vaikka menin kahdeksaksi, ei muita ollut liikkeellä. Työpaikallakin näin vain yhden ihmisen, muuten olisinkin luullut tulleeni hulluksi ja vahingossa aivan väärään aikaan töihin!



11 kommenttia:

  1. Tuollainen hiljainen aamu kulkea läpi kaupungin on ihana. Ajattelinkin jonain aamuna mennä miehen kyydissä kaupungin toiselle puolelle ja kävellä sieltä töihin kun tuossa aamuisessa heräävässä kaupungissa on jotain niin kiehtovaa.
    Vilmalla on varmaan ollut mukavaa kun on saanut kirmailla vapaana:)

    VastaaPoista
  2. Kesäaamut on parhaita. Meidän aamu alkoi torilla, kesällä on poikkeuksia.

    Nautitaan nyt sitten töiden lomassa kesästä, jota nyt ainakin riittää, hellettä ollut.

    VastaaPoista
  3. Monesti ei vielä ole yhdeksältäkään missään ihmisiä kesäaamuisin, lapsiakaan ei leiki talojen pihoilla. Kesäaamuisin pitäisi useammin päästä liikenteeseen.

    Hurmaavia mökkikuvia. Ja ihana kertomus noista tikanpoikasista, onkohan niillä koko ajan nälkä. On siinä emolla kova homma ruokkia niitä!

    VastaaPoista
  4. Öljylampun taikaa ja mennen ajan lumoa, ne tunnelmat antavat yöunille hyvän pedin.

    VastaaPoista
  5. Voi kun kaipaan tuollaisia hetkiä. Täällä pääkaupunkiseudulla tuollaista herkkua ei ole tarjolla tai liikkeellä pitäisi tosiaan olla sellaiseen aikaan, että tuntisi olonsa hulluksi. Tulen myös kahdeksaan töihin ja siihen aikaan metro on pullollaan ihmisiä (ei tosin ihan yhtä täynnä kuin talvella). Pyöräily kaupungin läpi ei taas täällä houkuttele, kun matka taittuisi osittain keskustan läpi, jossa ei ole pyöräteitä ja autojen sekaan minua ei saa pyöräilemään kirveelläkään.
    Tuota pikkukaupungin rauhallisuutta täällä välillä kaipaisi.

    - E

    VastaaPoista
  6. Kesällä on mukavaa olla töissä, kun on niin rauhallista ja selkeää,tykkään.

    Vilma-koira on lutunen, koiralapsi. Tasapainoisen, elämänmyönteisen ja luottavaisen näköinen.

    Airinkoista ja kesäistä viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. ... mutta mökillä minusta kuuluukin olla asioita joita ei kaupunkiin haluaisi. Ei se hirsimökki ole edes hirveän helppo siivota nimim. tutustunut pyöröhirsien pölyyntymiseen. :)

    Mutta on ihanaa että välillä kaikki voi ollakin toisin. Ettei kaiken tarvitse olla toimivaa ja hyvin mietittyä. Että voi olla vähän rempallaan ja ajan patinoimaa. Että voi keskittyä vain olennaiseen.

    VastaaPoista
  8. Onko siellä torilla aamuisin kahvilaa, jonne istahtaa, tai rannassa? Kahtena aamuna olen istunut torilla aamulla ennen töihin menoa ja se on kesäelämää! Siellä on ihmisiä, yllttävän paljon liikkeella, torikahaveilla.

    VastaaPoista
  9. Susanne, mikä siinä onkaan, että aamulla menee töihin tiukalla aikataululla. Voisi edes kesällä lähteä puoli tuntia aikaisemmin ja nauttia aikaisesta aamusta järven rannalla.

    Noeijoo, hyvä idea käydä aamulla ennen töitö torilla! Ehdin jo harmitella, etten ole vielä koko kesänä päässyt nauttimaan torikahveja, mutta voihan ne tosiaan nauttia ennen kahdeksaakin. Kulkisin vain toista reittiä, niin siinä se tori olisi matkan varrella.

    Sooloilija, suomalaisetkaan eivät taida enää olla mitään aamuihmisiä, vapaaehtoisesti ainakaan. Elämä valuu enemmän iltaan.

    Arleena, olisi kiva, jos olisi oma mökki. Tekisin siitä ihan erilaisen kuin kaupunkikodista. Lapsena meillä oli mökillä saunassa myrskylyhty, ja siinä oli tunnelmaa.

    E, on varmaan itsellekin yllättävää huomata kaipaavansa joitakin pikkukaupungin juttuja! Kun vaikka kaikki on kävelymatkan päässä tai keskusta on yksi risteys...

    Rita, kesällä ihmiset ovat rennompia eivätkä pingota pikkuasioista, aikataulutkin ovat väljempiä, luojan kiitos!

    Nelle, juuri tuollainen liiallisen puunaamisen puuttuminen on kivaa mökillä. Hyvä jos viitsii itseltään hampaat pestä.

    VastaaPoista
  10. Onnellista, että töihin paluusi on sujunut niin hyvin - tämän käsityksen olen ainakin teksteistäsi saanut. Itselläkin paluu töihin edessä ensi viikolla puolen vuoden vapaan jälkeen, mitenkähän sujuu?!

    Ilona

    VastaaPoista
  11. Hei Ilona!
    Totta on, että osa-aikaiseksi pehmennetty paluuni työelämään on sujunut hyvin ainakin ensimmäisen kuukauden osalta. Toivottavasti sinäkin saat palata mukavissa merkeissä ja käydä rauhassa läpi uudet asiat, niitähän aina riittää.

    Hyvää on ollut se, että työn merkitys elämässä on vähentynyt reilusti. Kun en ole enää uupunut, ei kaikki energia (toivottavasti) mene työssäkäyntiin. Syksystä en silti sano vielä mitään:)

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...