lauantai 27. kesäkuuta 2009

Aamutuimaan

Neidit herättivät tänään vasta kuuden pintaan, antoivat siis viikonlopun kunniaksi nukkua pitkään, eilen kun Vilma herätti jo neljältä. Seitsemän-kahdeksan aikoihin lähdimme siis ulkoilemaan ja uimaan lammelle, kun tiedossa oli kuuma päivä.

Ei näitä kahta veteen saanut millään, mitä nyt Luna suostui hakemaan kepin vedestä, jos se oli lähes rannassa. Vesi oli kyllä ihanan lämmintä, mutta minäkään en halunnut tällä huonolla rannalla uida, joten jäi talviturkin heittäminen vielä myöhemmäksi. Lammen toisella puolella olisi ollut hyvä ranta, mutta sinne ei saanut koiria viedä.

Ihmeellinen lämpö hiveli jäseniä jo aikaisin aamulla! Päivällä saattoivat koirat istua tai makoilla vain puun varjossa, mutta pitivät viisaampana kuitenkin nukkua enimmäkseen viileällä lattialla sohvan alla. Minä torkuin sitten kahdet unet siinä yläpuolella, mies viileässä vierashuoneessa.


Kesäistä ja kevyttä sitten syötäväksi.

8 kommenttia:

  1. Uimaan olisi voinut mennä, muttei jaksanut. Ja oli hommiakin.

    Koirat osaavat ottaa lokoisasti helteellä. Ihan riippumattokelit on, olis vaan se riippumatto :)

    noeijoo

    VastaaPoista
  2. Ihana järvimaisemakuva. Kyllä voi olla tyyni ja kirkas järvenpinta, kaunista!
    Herkullisen ja raikkaan näköinen salaatti.
    Mukavan näköinen pari nuo neidit. Varmaan niillä on keskenään hauskaa:)

    VastaaPoista
  3. Voi tätä kesän autuutta! Kaikki lontokappaleet nautimme tästä.
    Eilen heitin talviturkin ja kävin uimassa, upea tunne.

    Kesätomaatit maistuvat makoisilta salaatissa. Itselläni kasvaa kunnolla vasta salaatti.

    VastaaPoista
  4. Nyt on nautinnon aika, mitä tulee lämpöön ja valoon. Mie olin geokätköilemässä siipan kanssa, kunnes otin hatkat ja pyöräilin kotiin noin 16 km.Pakko alkaa nostaan kuntoa, sillä Itävallan vaellusreitit kutsuvat jo kahdan viikon kuluttua. Huh.

    VastaaPoista
  5. näyttää ku vilmalta puuttuis häntä tossa kuvassa:P se on jo aika iso akka!-j

    VastaaPoista
  6. Eikka, aah, päiväunet olisi ihana vetäistä riippumatossa kuin muinoin Kuusamon mökillä.

    Susanne, meille on nyt uutta, että koiran kanssa pääsee ihailemaan kesäaamun taikaa.

    Rita, kesällä syödään kesäruokaa ja tomaatti on niistä parhaita!

    Vicki, sulla onkin näytön paikka kohta. Aloitin taas työmatkapyöräilyn samasta syystä: ettei Eikka ja Meri jätä mua Lapin korpeen.

    Joona, viime viikolla tuli joku kasvupyrähdys!

    VastaaPoista
  7. Tämä kuumuus näyttää vaikuttavan eläimiin, ainakin meidän kissaan, niin, että päivät makoillaan ja öisin eletään.

    Tuollainen salaatti on hyvää hellepäiväruokaa, sillä kun mukana on oliiveja ja fetaa, saa siitä niitä suoloja, mitkä muuten lähtevät kehosta kuumalla.

    VastaaPoista
  8. Moninainen, jotenkin ei lihapulla houkuttele kesäpäivänä ollenkaan;) Kylmät ja raikkaat ruoat menevät paremmin, paitsi uudet perunat tietysti. Illalla sitten voi syödä mitä vaan.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...