sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

Hei taas!

Osaatteko yhtään arvata, minkälaisia kukkia vein anopille tuliaisina? Reissu oli kiva, ja kiva oli palata kotiinkin.

Sekin on kiva, että ei tarvitse mennä huomenna töihin. Olen ihan selvästi huomannut kuitenkin virkistymisen ja lisääntyneen jaksamisen. En enää uuvu erilaisista menoista ja viikonloppureissuista. Työ on välillä alkanut tulla mieleen ilman ahdistuksen tunnetta, mahdollisuutena.

Entinen suuri iloni meikkaaminen alkaa tuntua taas ilolta ja viitsin laittaa ripsiväriä ja rajaukset kaupungille lähtiessä. Olen jopa alkanut taas käyttää ranskalaista lakkausta kynsissä puolen vuoden tauon jälkeen.

Mikä johtuu sitten riittävästä toipumisajasta ja mikä valoisuuden lisääntymisestä, sitä en osaa sanoa, mutta se suuri väsymys on ainakin ohi. Urtikaria ei ole muistuttanut itsestään enää kuukauteen. (Se siirtyi miehelle: tein mausteista mustapapu-vihannessörsseliä ja tunnin päästä siitä mies oli kauttaaltaan punaisten laikkujen ja pattien peitossa! Meni sitten onneksi antihistamiinilla ohi.)

Niin että kevät tekee hyvää meille kaikille.


9 kommenttia:

  1. Onpa kiva kuulla että alat tuntea olosi paljon paremmaksi ja että huominen näyttää valoisammalta! Hyvää alkavaa viikkoa Katriina!

    VastaaPoista
  2. Kohentunut olosi on kyllä näyttäytynyt blogissasi, kiva että se on siirtynyt jo blogin ulkopuolelle eli ulkonäön kohentamiseen. Ranskalainen kynsien lakkaus, vau, saatko sen itse tehdyksi? Minun kärsivällisyyteni kynsien suhteen riittää ihan peruslakkaukseen. Täytyykin ottaa kynsilakkapullo seuraksi kun alan katsomaan tanssin juhlaa!

    VastaaPoista
  3. Se on selvä merkki kun entiset tavat - meikkaaminen ja kynsien laitto - tulevat kuvioihin! Hyvä.

    VastaaPoista
  4. Minäkin löysin noita tänään ;)

    Pitää meikata, vähän...

    VastaaPoista
  5. Hyvältä kuulostaa täällä :)
    Kevät tosiaan taitaa tulla!

    VastaaPoista
  6. hauskaa, että piristyt, oli se syy sitten mikä tahansa. :) Sinulle on aamupalahaaste blogissani.

    VastaaPoista
  7. Kiva kuulla että jaksat paremmin! Kynsien ranskalainen lakkaus kuulostaa mukavalta.
    Kevät ja valoisuus varmaan vaikuttavat ja se kun saa joskus levätä kunnolla ja riittävästi.

    VastaaPoista
  8. selvästi huomaa että sinkoilet energisenä sinne ja tänne :) KEvät vai mikä - hyvä niin joka tapauksessa:) Iloinen puolestasi olen!

    VastaaPoista
  9. Kiitos teille kommenteista, Yelian, Maaretta, Sooloilija, Lepis, Helinä, Krisu, Susanne ja Nelle! Touhusin niin tuosta aamiaishaasteesta innostuneena, etten muistanut vastata tänne ollenkaan.

    Virkistymisestä huolimatta ulos lähteminen lumisateessa ei tänään(kään) tullut kuuloonkaan, vaan päivä on kulunut tietokoneella. Parannan tapani NYT.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...