keskiviikko 11. helmikuuta 2009

Käsillä tekemistä, viikko leikkauksesta


Käyn usein kaupungilla kierrellessäni virkistämässä itseäni Käsityön museossa kävelykadun varrella. En ole käsityöihminen, mutta maanpäällisten kerrosten näyttelyt keskittyvätkin käsityötaiteeseen, kaikenlaiseen uuteen. Kellarikerroksen museo kertoo menneitten aikojen käsityötaidosta ja sekin on mielenkiintoinen ja kutsuva paikka. Sieltä ovat parin päivän takaiset kuvat.


Tässä huoneessa on seinillä käsillä tekemisen historiaa niin pitkältä ajalta kuin sitä tunnetaan. Täällä järjestetään usein erilaisia tapahtumia.


Yläkerrassa voi kurkistaa tällaiseen käsityöluokkaan, joka on täynnä houkuttelevia laatikoita ja erilaisia töitä. En tiedä, ketä siellä käy ja kenen tekemiä työt ovat, mutta mahdottoman houkuttelevalta näyttää. Tulee ihan mieleen kouluaikojen piirustus- ja käsityötunnit, joita oli aina liian vähän ja aika tuntui loppuvan kesken!

Rakastin koulua ja viihdyin siellä. Viihdyin jopa niin hyvin, että aloin ensin opiskella opettajaksi, kunnes löysin vielä sopivamman alan itselleni. Lempiaineitani olivat liikunta, musiikki, kuvaamataito, käsityöt, äidinkieli ja muut kielet.

Takaisin tähän päivään:

Leikkauksesta on nyt kulunut viikko. En olisi uskonut, että kaikki menee näin hyvin ja sujuvasti, siis ainakin tähän asti. Muitten kokemuksista tiedän, että kaikenlaista voi tulla vielä parin kuukauden ajan.

Iso osa leikkauksista tehdään nykyisin päiväkirurgian yksikössä. Olen ollut siellä jo kolme kertaa viiden vuoden sisällä, joten kokemusta on. Kohtelu on jokaisella kerralla ollut äärimmäisen ystävällistä, yksilöllistä ja asiantuntevaa. Joka vaiheessa kysytään mielipidettä. Leikkaussaliin kävellään itse ja lämpimän ystävälliset naiset ottavat siellä huostaansa ja peittelevät lämmitetyn peitteen alle. Ja sitten nukkumaan tai puutumaan.


Heräämössä pidetään hyvää huolta ja potilas kivuttomana. Joskus olen voinut muutaman kerran huonosti nukutuksen jälkeen, mutta migreenipotilaana oksentamisen pelko on tyystin hävinnyt.

Kerran olen päässyt kotiin samana päivänä, kerran seuraavana ja nyt kahden yön jälkeen.

Tiedän, että sellainen, jolla ei ole kokemusta sairaalassaolosta ja leikkauksista, saattaa pelätä hillittömästi jotakin tuntematonta. Ennen synnytyksiä pelkäsin eniten peräruisketta, en suinkaan synnytyskipuja. Kun se sitten tuli eteen, ei tuntunut missään. Nyt pelkäsin vähän etukäteen, miltä dreeniputkien poisto kyljestä tuntuu. Se poltti hetken, mutta oli ohi, ennen kuin huomasinkaan. Ompeleitten poistoa en pelkää.


Eilen halusin lähteä jo ulos. Kävelin miehen käsikynkässä puolen tunnin reippaan lenkin pirtsakassa talvi-illassa. Ylämäessä ei meinannut millään henki riittää enkä olisi kyllä pitemmälle päässytkään. Hemoglobiini on varmaan laskenut verenvuotojen takia.

Olen virkannut taas torkkupeittoa ja tehnyt ruokaa, ja nyt on sitten niskassa tuttuja tuntemuksia. Näpertely jäykistää ja isompaa taas ei voi tehdä. Kuntosali saa odottaa vielä pari kuukautta. Mutta ulos aion vähitellen hankkiutua jo yksinkin.

Lisäys vielä:
Banaalina kuriositeettina kerron vielä, että minulla on 30 ommeltua haavaa ruumissani. Seitsemän oikeaa leikkausta ja loput erinäisiä luomien, pikkupattien ja koepalojen haavoja. Ja olen sentään terve ihminen, ainoa vakavampi sairauteni on verenpainetauti.




13 kommenttia:

  1. Hienoa, että paraneminen edistyy. Tunnustan pelkääväni kirurgin veistä, tai ehkä eniten sitä leikkauksen jälkitilaa. Siksi siirrän kaikki ei-heti-välttämättömät leikkaukset hamaan tulevaisuuteen. Ja avasin hyvin varovasti blogisi viime päivinä. Terveisin pelkuri-WSE

    VastaaPoista
  2. tuntematon pelottaa - kai se on sitä itsesuojeluvaistoa jolla ihmiset joskus pärjäsivät luolissaan :)

    Kevään tuntua on jo ilmassa kun aurinko paistaa. Eilen aloin odottaa mökille pääsyä. Hassua, lokakuussa tuntui hyvälle laittaa paikka talviteloille ja nyt on vasta helmikuu... pari kuukautta pitäisi jaksaa odottaa...

    VastaaPoista
  3. Muutaman kerran olen ollut leikkauksessa ja hyviä kokemuksia on henkilökunnan pätevyydestä ja ystävällisyydestä. Vaikka aina se leikkaukseen meno kuitenkin jännittää.

    VastaaPoista
  4. Minä en pelkää leikkauksia, koska ne tehdään nukutuksessa. Pari kertaa olen leikkauksessa ollut.. Pelkään kaikkea mikä tehdään ILMAN nukutusta. En niinkään kipua, sillä kipukynnykseni on aika korkea, mutta paniikkia pelkään. Parin viikon päästä menen sinne magneettikuvaukseen ja sinne meno pelottaa.

    Toipumisesi on hyvällä mallilla. Kunhan maltat vielä.. Ajattele kuinka paljon viikossa voi ihmisen elämä muuttua?

    VastaaPoista
  5. Arvet ovat osa ihmistä.
    Mutta siulla on aika hurja lukema jo niitä...


    *jaksuja*

    VastaaPoista
  6. Onpa hyvä että toipuminen sujuu noin hyvin.Olen ollut 3 kertaa leikkauksessa,jossa nukutettiin, pelkäsin enemmän nukutusta kuin itse leikkausta..

    VastaaPoista
  7. WSE, nykyisin tehdään niin paljon leikkauksia tähystyksellä, että monesta jutusta selviää tosi vähällä. Ja kivut pidetään kokonaan pois, ei päästetä edes esille. Vaikeinta kai onkin jaksaa olla tekemättä mitään!

    Nelle, voi sinua onnekasta, kun pääset mökille! Vanhempieni mökki on liian kaukana eikä ole koskaan tullut hankittua omaa. Oikeastaan vasta viime vuosina on alkanut tehdä mieli mökkiä.

    Susanne, sinulla on siis samanlaisia kokemuksia. Onneksi nyt olkapäätäsi ei tarvinnut leikata.

    Sooloilija, tiedän mitä tarkoitat. Minähän jänistin viime vuonna yhdestä varjoainekuvauksesta viime sekunnilla enkä ole antanut tehdä sitä. Olisi kuulunut verenpainetutkimuksiin. Jokaista luomileikkausta paikallispuudutuksessa olen pelännyt enemmän kuin edellistä, vaikka kertaakaan en ole tuntenut kipua.

    Hallatar, tuo hurja lukema tulee kymmenestä luomesta ja kolmesta koepalasta. Kohdunpoistosta tähystyksellä tuli yhteensä kuusi haavaa jne. Tästä leikkauksesta lasken kuusi haavaa, koska kaikki ovat eri suuntiin ;)

    Yelian, tuntematon se varmaan nukutuksessakin pelottaa. Se on minulta kokonaan ohi, tiedän olevani parhaissa mahdollisissa käsissä anestesialääkärin hoteissa. Toipumista edisti tänään kummasti, kun katsoi taas kerran Mamma Mian!

    VastaaPoista
  8. Oho, sinähän olet täynnä tikkejä kuin tilkkutäkki! Mutta onneksi haavat haalistuvat ja muuttuvat melkein näkymättömiksi. Pääasia on, että paranee. Mä olen pelännyt eniten elämässäni mahatähystystä, mutta lopulta siihen oli mentävä ja se meni hyvin. Viisaudenhampaanpoisto oli myös kova paikka, olin niin paniikissa, että meinasin paeta odotushuoneesta. Kaikilla meillä on omat pelkomme.

    VastaaPoista
  9. Siellähän on mielenkiintoinen museo.
    Yllättävän nopeasti olet edistynyt paranemisessa.

    VastaaPoista
  10. Iinuska, kävin pari vuotta sitten mm. poistattamassa plastiikkakirurgilla poskesta ison pigmenttiluomen. Samaan hintaan ystävällinen herra napsaisi kolme pientä rasvapattia eri puolilta naamaa eli neljä arpea tuli siitäkin:)
    Viisaudenhammas oli minullekin kaikista kovin paikkani, vaikka kipu tulikin jälkeenpäin.

    Arleena, helmikuun hienot säät menevät hieman sivu suun. Aurinkoiset hiitosäät jäävät tänä vuonna väliin, toivottavasti sinä pääset nauttimaan niistä jossakin välissä.

    VastaaPoista
  11. Hauskan näköinen museo, ymmärrän hyvin, että piipahtelet siellä usein. Ihan hiljaa minäkin olen seurannut tuota ihmeen pikaista toipumistasi.
    Lapset tulivat pää edellä maailmaan, myös kaksoset, silti suurimmat leikkaukset minulle on tehty alavatsan kautta bikinihaavasta. 2 kertaa. Nukutusta en pelkää, vaikka ehkä pitäisi, kun yhdenkin kerran menin pikaoperaation, joka piti pikku nukkuhumauksessa suorittaa reiästä navan kautta ja heräsinkin monen tunnin päästä mahanpohja taas auki siihen, kun hoitsu (mies, vielä!) tökki jalkapöytääni neulalla ja ilmoitti, ettei tältä verta saa, ei sillä ole paineita ja tietysti luulin, että olen kuolemassa. Nykyisin, kun ilmottaa etukäteen, että on herkkä sille nukutukselle ja saa oksennusmigreenin jälkeenpäin, niin saa kyllä hyvät lääkkeet suoraan tippaan. Ensimmäiset pari heräämistäni olivat suorastaan helvetistä kotoisin. mutta se oli joskus muinoin, 80-luvulla JKL:n keskussairaalassa ;)
    Mitään en ole pelännyt niin paljon kuin akillesjänteiden leikkaustani elokuussa -06. Spinaalipuudutus, ei nukutusta vaikka kuinka ruinasin! Menihän se, eikä mitään tuntunut, mutta toivottavasti en KOSKAAN joudu nielurisojani luovuttamaan saksien perästä kaarimaljaan, eivät kuulemma nukuta aikuisia.

    VastaaPoista
  12. Krisu, onpa sulla aikamoisia leikkauskokemuksia! Huomaan päässeeni vähillä vaivoilla, vaikka minutkin on nukutettu kuusi kertaa.
    Nielurisaleikkausta pelkään samoin yli kaiken, ja jos siihen joudun, vaadin kyllä nukutuksen.

    VastaaPoista
  13. Toivottavasti muuten jalkasi on jo paremmassa kunnossa!

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...